Osa kaatuu, onko se vain hyväksyttävä?
Mitä jos työturvallisuuteen suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin psyykkiseen kuormitukseen ja työkykyyn? Entä jos asenne olisi samanlainen?
Kuvittele, että olet työsuojelun kanssa kiertämässä rakennustyömaata niin sanotulla turvallisuuskävelyllä. Teette huomioita työturvallisuudesta, vaaran paikoista ja sovitte, mitä niille tehdään. Päädytte viiden metrin korkeudessa olevalle rakennustelineelle, josta puuttuu kaide. Tilanteessa viriää vilkas keskustelu:
– Jos tuossa horjahtaa ja tippuu, niin varmasti sattuu pahasti.
– Olet oikeassa, mutta osa väistämättä putoaa. Kaikki kun eivät millään pysy pystyssä, ja onhan tämä meidän toimialamme aika liukas.
Kun vaaran paikka on nyt tunnistettu, aletaan luonnollisesti etsiä syyllisiä tilanteeseen:
– Eikö rekrytointi tai työterveys osaa tunnistaa näitä kaatumistaipuvaisia ajoissa?
– Kun ei ole yksityiselämä tasapainossa, niin töissäkin helposti horjahtaa.
– Mikä ihme meidän nuorisoamme vaivaa, kun ne ei osaa olla tippumatta? Eikö tätä opeteta koulussa?
Joku kuitenkin keksii, että tilanteelle pitäisi ehkä tehdä jotain. Yhdessä aletaan etsiä ratkaisuja:
– Järjestetään tasapainokoulutus, että ne pysyisivät paremmin pystyssä.
– Joo, hyvä idea. Opetetaan ne samalla putoamaan sillä tavalla pehmeästi.
– Ja voidaanhan me laittaa siihen alastulokohtaan ensiapulaukku. Silloin kaikki voivat matalalla kynnyksellä laastaroida itsensä ja palata nopeasti työhön.
Keskustelun jatkuessa joku oivaltaa, että tulevathan putoamiset aika kalliiksi firmalle. Kenelläkään ei kuitenkaan ole käsitystä, miten kalliiksi:
– Tapaturmat ovat varmaan iso menoerä, mutta ei sille mitään mahda.
– Ei niin, rapatessa roiskuu ja kiivetessä tippuu.
– Tiedämmekö me, kuinka paljon näitä putoamisia tapahtuu?
– Ei, kun vain kolmasosa putoamisista kirjataan ylös. Esihenkilöillä on liian kiire, että ne ehtisivät tehdä kaiken maailman raportteja.
– Okei.
Otetaan uupuneesta työkaverista koppi
Yllä oleva kuvitteellinen keskustelu kuulostaa täysin uskomattomalta ja hyvä niin. Toivottavasti noin vastuuttomia työpaikkoja ei Suomessa ole.
Työturvallisuus on ollut Suomessa valtava menestystarina. Työtapaturmat ja niiden aiheuttamat sairauspoissaolot ovat murto-osa vuosikymmenten takaisesta. Iso kiitos siitä kuuluu 20 vuotta täyttävälle Nolla tapaturmaa -forumille (nollis.fi). Voisimmeko toistaa saman menestystarinan työkyvyn tuen ja psyykkisten kuormitustekijöiden kohdalla? Mitä jos ottaisimme yhtä tarmokkaan asenteen työuupumisen estämiseen?
Millainen olisi työuupumisen tapaturmatutkinta? Entä millainen olisi psyykkisen kuormituksen läheltä piti -tilanne, joita seurataan ja tilastoidaan? Miltä näyttäisi työkykykävely, jossa vaaran paikat tunnistetaan? Tällaiseen meitä kannustaa uusi työturvallisuuslain muutos, jossa psykososiaaliset kuormitustekijät nostetaan tapaturmien, fysikaalisten ja kemiallisten riskien rinnalle.
Työkyvystä huolehtiminen kannattaa ottaa yhtä vakavasti kuin työturvallisuus. Myös työkaverista pitäisi ottaa koppi, jos näyttää siltä, että työkuormitus kasautuu, jaksaminen on koetuksella tai uupumus uhkaa. Ja tämä pitäisi tehdä mielellään jo hyvissä ajoin ennen kuin putoaminen kohti työkyvyn menetystä on lähellä.
Heidi Furu
johtava asiantuntija, Ilmarinen
Simo Levanto
asiantuntijapsykologi, Ilmarinen
Lue myös:
Heidi Furu & Simo Levanto
Heidi Furu on Ilmarisen johtava asiantuntija ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Simo Levanto toimii Ilmarisessa asiantuntijapsykologina. Muut blogikirjoitukset kirjoittajalta
Lisää aiheesta
Onko työ uhka vai turva nuorten mielenterveydelle?
Työkyvyttömyyseläkehakemusten määrät ovat kasvaneet työelämään kiinnittymättömillä nuorilla. Nuorten siirtymää työelämään täytyy helpottaa hyvillä työoloilla, osaavalla johtamisella ja riittävällä tuella uran alussa.
Lopeta tikanheitto: yhteistyösuunnitelma tuo ryhtiä työkykyjohtamiseen
Kun menot jatkuvasti kasvavat, korostuu kustannustehokkuuden merkitys entisestään. Vaikka organisaatioiden suuntaviivat ja valinnat perustuvat liiketoimintastrategiaan, työkykyjohtamisen toimenpiteet toteutetaan usein ilman selkeää suunnitelmaa – ikään kuin tikanheittoa sokkona. Toivotaan, että edes jokin tikka osuisi maalitauluun.
Työ voi kuormittaa kehoa ja lyhentää työuria – mutta sen ei tarvitsisi
Huomattava osa suomalaisista tekee fyysisesti raskasta työtä. He huolehtivat, että kauppojen hyllyissä on tavaraa ja toimittavat ne halutessamme kotiovellemme. He hoitavat vanhukset ja sairaat. He rakentavat meille taloja, siltoja ja teitä. Olemmeko unohtaneet, että näitä töitä keventämällä voimme pidentää työuria?