Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laskee, eikä käännettä ole vielä luvassa
Työntekijämäärä laski syyskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin vuoden ja viisi kuukautta negatiivisena edennyt kehitys jatkui yhä. Työntekijämäärä laski syyskuussa -3,4 prosenttia (elokuu -3,2 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Kaikki indeksissä seuraamamme toimialat laskivat.
– Työntekijämäärän kehityksen suunta syyskuussa yllätti kielteisesti. Korkotaso on ollut laskussa, maailmantaloudessa on ollut myönteisiä merkkejä ja palkat ovat nousseet hintoja enemmän. Oletinkin vielä kesäkuussa, että työntekijämäärän lasku kääntyisi syksyllä vähemmän negatiiviseksi. Tuoreet luvut herättävät epäilystä siitä, onko Suomen talous sittenkään vielä piristymässä mentäessä kohti loppuvuotta, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-12,3 %), rakentaminen (-7,4 %) sekä majoitus- ja ravitsemusala (-6,0 %). Pienintä lasku oli kuljetuksessa (-2,0 %), terveydessä ja sosiaalipalveluissa (-2,1 %) sekä teollisuudessa (-2,1 %).
– Korkojen lasku saanee asuntomarkkinan vähitellen virkoamaan ja asuntolainojen kysyntä onkin jo vähitellen piristymässä. Toivottavasti myös kuluttajat uskaltaisivat kuluttaa loppuvuodesta, koska ainakin elokuussa Tullin tilastot näyttivät vielä, että vienti keskeisiin vientimaihin Saksaan ja Yhdysvaltoihin laski seitsemisen prosenttia. Suomelle tärkeä kauppakumppani Saksa ennustaakin nyt, että maan bruttokansantuote kasvun sijaan supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia.
Laskua taas joka alueella
Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärän kehitys oli jälleen laskussa syyskuussa kaikilla alueilla. Eniten laskua tuli Pohjois-Suomessa (-4,2 %) ja vähiten taas Länsi-Suomessa (-2,4 %).
- Etelä-Suomi (-3,2 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-12,7 %), majoitus- ja ravitsemusala (-8,0 %) sekä rakentaminen (-7,0 %). Vähäisintä lasku oli sosiaali- ja terveysalalla (-1,9 %), teollisuudessa (-2,4 %) ja kuljetuksessa (-2,5 %).
- Länsi-Suomi (-2,4 %): Pientä kasvua oli vain asiantuntijapalveluissa (+0,1 %). Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-10,0 %), rakentaminen (-6,8 %) sekä majoitus- ja ravitsemusala (-4,0 %).
- Itä-Suomi (-4,1 %): Seuratuista toimialoista vain viestintä- ja tietotekniikka (+4,7 %) oli nousussa. Lasku oli suurinta henkilöstövuokrauksessa (-12,6 %), rakentamisessa (-10,9 %) ja asiantuntijapalveluissa (-10,0 %). Pienintä lasku oli sosiaali- ja terveysalalla (-1,8 %) sekä majoitus- ja ravitsemusalalla (-3,1 %).
- Pohjois-Suomi (-4,2 %): Kaikki seuratut toimialat olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-10,1 %), viestintä- ja tietotekniikka (-6,1 %), teollisuus (-6,0 %) ja rakentaminen (-5,9 %). Pienintä lasku oli hallinto- ja tukipalveluissa (-0,8 %) sekä kuljetuksessa (-0,8 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Sopimus seuraavasta eläkeuudistuksesta syntyi
Työmarkkinajärjestöt pääsivät sopuun seuraavan eläkeuudistuksen sisällöstä. Uudistuksen on tarkoitus varmistaa työeläkejärjestelmän rahoituksellinen kestävyys ja turvata riittävä etuustaso.
Mielenterveyssyistä yhä useammin kielteinen kuntoutuspäätös
Uusia ammatillisen kuntoutuksen hakemuksia tuli Ilmariseen vuonna 2024 saman verran kuin vuotta aiemmin, yhteensä noin 2 700. Hakijoista 40 prosenttia sai myönteisen kuntoutuspäätöksen. Useimmiten myönteinen kuntoutusoikeuspäätös annettiin tuki- ja liikuntaelinsairauden perusteella.
Mielenterveyssyistä päädyttiin työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 44-vuotiaana
Työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat yleisimmin tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja mielenterveyssyyt. Vuonna 2024 Ilmarisessa vakuutetut henkilöt siirtyivät työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 53 vuoden iässä. Mielenterveyssyistä eläköityminen tapahtui kuitenkin huomattavasti nuorempana, keskimäärin 44-vuotiaana. Työkyvyttömyyseläkettä haettiin edellisvuotta vähemmän kaikissa ikäryhmissä paitsi alle 35-vuotiaissa.