Blogit

Tieto lisää uskoa, ei tuskaa, kun puhumme eläkkeistä

Nuorisoalan ulostulo viime viikolla peräänkuuluttaa sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta eläkejärjestelmän uudistamisessa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt pohtivat parhaillaan toimia eläketurvan uudistamiseksi. Uudistusta valmistellaan hallitusohjelman mukaisesti keskeisten työmarkkinajärjestöjen kesken tammikuun 2025 loppuun mennessä.

Nuorilta tuli viime viikolla oma rohkea esitys (pdf) keinoista, joilla eläkejärjestelmän kestävyys voitaisiin varmistaa pitkällä aikajänteellä. Ehdotuksen taustalla on julkisen talouden vahvistamisen lisäksi keskiössä toinenkin tavoite; nuorisoalan järjestöt haluaisivat vähentää eriarvoisuutta sukupolvien välillä. Me työeläkeyhtiönä tavoittelemme samaa: Eläkejärjestelmän säilymistä myös tuleville sukupolville.

Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi on nuorten esityksellä lukuisia, osittain samoja, joita hallitus ja työmarkkinajärjestötkin ovat esittäneet. Mutta keinoja ja tavoitteitakin tärkeämpänä me eläkeyhtiönä pidämme tässä vaiheessa sitä, mikä on mahdollistanut nuorten kattavan neuvottelutuloksen ja eläkeratkaisun.

On erinomaisen hyvä asia, että nuoret ovat perehtyneet eläkejärjestelmäämme. Syvällistä ymmärrystä tarvitaankin, jotta esitettyjen muutosten todellisia vaikutuksia näin monisyiseen kokonaisuuteen pystyisi edes summittaisesti arvioimaan euroissa. Ja tässä tullaan eläkeyhtiön näkökulmasta asian pihviin, jonka myös sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen tunnisti; koko prosessi on eittämättä lisännyt nuorten kiinnostusta eläkejärjestelmää kohtaan sekä järjestelmän tunnettuutta nuoremmissa sukupolvissa.

Luottamus lisääntyy samassa suhteessa tiedon kanssa

Eläkebarometrin 2024 mukaan alle 25-vuotiaista useampi kuin kaksi kolmesta oli vähintään jokseenkin samaa mieltä väitteestä "Luotan suomalaiseen eläkejärjestelmään". Alle 25-vuotiaista yli puolet koki tuntevansa eläketurvaa huonosti tai melko huonosti.

Nuorisoalan esityksen jättäneet nuoret itse kertoivat pääosin luottavansa eläkejärjestelmään ja siihen, että pääsevät vielä joskus eläkkeelle. Uskoa on luonnollisesti lisännyt se, kun tietää eläkeasioista enemmän. Täysin samaa viestiä saamme omilta nuorilta kesätyöntekijöiltämme.

Nuorisoalan julkaisussa todetaan; ”Ilman nuoria meillä ei ole mitään, ei myöskään kestävää eläkejärjestelmää tulevaisuudessa.” Tulevat sukupolvet tarvitaan mukaan. Me haluamme eläkeyhtiönä osaltamme olla hälventämässä nuorten huolta heidän työuransa jälkeistä aikaa koskien.

On totta, että vanhemmat ikäluokat ovat saaneet eläke-euroilleen nuoria sukupolvia paremman vastineen. En kuitenkaan katsoisi peruutuspeiliin vaan tulevaan. Työeläkejärjestelmän tärkein tehtävä on taata vakuutetuille, työntekijöille ja yrittäjille, kulutustason kohtuullisesti säilyttävä eläke työuran jälkeen taloudellisesti kestävällä tavalla. Eläkeuudistusta valmistellaan juuri siksi, että näin tulee tapahtumaan myös nykynuorten osalta. Mikään kiire eläkeuudistukselle ei vielä olisi nykyhetken valossa. Itse kolmen nuoren vanhempana uskon, että hekin tulevat saamaan kohtuullisen työeläkkeen, jos vain heidän työuransa onnistuvat olemaan riittävän pitkä.

Uskon myös, että jos me työeläkealalla kertoisimme eläketurvasta ja sen eduista enemmän, paremmin ja laajemmin, huoli hälvenisi. Tarvitsemme lisää puhetta ja tietoa eläkkeistä kaikille ja kaikissa kanavissa.

  • Mäkinen Kai 2.9.2024 klo 18.05
    Nuorilta taisi unohtua että eläkevarat ovat sijoitettuna noin 260 miljardia €. Lisäksi eläkekertymä alkaa nykyään jo 17 vuotiaana ( ennen 23v) ja otetaan myös tutkintoon johtava opiskelu kertymään myös mukaan. Järjestelmä toimii nyt hyvin mutta tarvii myös hienosäätöä mutta ei radikaaleja muutoksia. Eli kehitystä nuoria suosivaan suuntaan on myös tapahtunut ei pelkästään jo eläkkeellä olevien suosimista jotka eläkkeensä ansainneet kukin tavallaan.
    Vastaa kommenttiin
    • Valistunut työeläkeläinen 2.9.2024 klo 18.50
      Lisäksi suuret ikäluokat (-46-50 syntyneet, 500000 työeläkeläistä) hyvillä eläkkeillään olevat ovat siirtymässä nyt kiihtyvään tahtiin haudan pohjalle ja näin eläkevarat tulevat nousemaan pian 1000 miljardiin euroon. Ja heiltä jää suuret omaisuusmassat perintönä jälkipolvilleen ja sitä kautta myös nykyisille nuorille. Joten ainoa mitä tarvitsee nyt tehdä on kertoa rehellisesti nuorille että heidänkin pitää tehdä vähintään 40 vuoden palkkatyö ura jonka jälkeen työeläkkeet riittävät heillekin takuulla. Lue, työeläkevarat kasvaa.
      Vastaa kommenttiin
    • Pyramidihuijauksen uhri 2.9.2024 klo 20.54
      Sijoitettua rahaa 250 miljardia, ja maksamattomia eläkevastuita yli 800 miljardia nykyrahassa. Erotus 550 miljardia revitään nuorilta työeläkemaksuina. Nuoria suosivasta suunnasta on turha puhua samalla, kun heidän työeläkemaksut ovat viisinkertaistuneet, eläkkeen määräytymisehdot heikentyneet ja ennusteet eläkeiästä senkuin nousee. Superkarttumat, joilla jaettiin nykyeläkeläisille 15 vuoden eläkekertymät 5 vuoden maksuilla oli kirsikka kakun päälle. Kaikki näkyy tuotossa maksettua eläke-euroa kohden. Vanhemmat sukupolvet lähestulkoon ryöstävän nuoremmat.
      Vastaa kommenttiin
      • Valistunut työeläkeläinen 2.9.2024 klo 21.39
        Edelleen, 500000:n suurien ikäpolvien eli -46-50 syntyneiden isoeläkeläisten joukko on juuri siirtymässä haudan pohjalle. Eli pian on 24 miljardin euron vuosittainen lisäpotti jäämässä pääomiin nuorille, ja se kasvaa pian 1000 miljardiin euroon. Ja kun aletaan puhumaan "5 kertaisesta", niin nykyiset nuoret ovat saamassa ainakin 5 kertaa enemmän perintöä vanhemmiltaan kuin heidän vanhempansa omilta vanhemmiltaan. Karavaani siis kulkee edelleen ja koirat haukkuu näköjään edelleen.
        Vastaa kommenttiin
        • Pyramidihuijauksen uhri 3.9.2024 klo 08.00
          Väestöennusteet eivät tue väitettäsi, vaan yli 65-vuotiaiden eli eläkeikäisten määrä senkuin kasvaa. Viittaamani tilastokeskuksen laskelmat eläkevastuista huomioi kyllä kuolleisuudet, ei sieltä mitään maagista kuolleisuuden aaltoa ole tulossa, joka kääntäisi velat saataviksi. Perinnöillä nyt ei ole mitään merkitystä asiassa. Jos argumentoit, että eläkeläisillä kyllä piisaa rahaa, niin ehkä eläkkeiden rahoitus voidaan jättää heidän itsensä kontolle. Jos argumentoit, että nuorilla voidaan kyllä eläkkeet rahoittaa, koska saavat rahat takaisin perintöinä, pitäisikö päätösvalta perintövaroista siirtää myös heille? Ettei vain vanhemmat mene ja tuhlaa nuorison eläkerahoja Aurinkorannoilla. Nuoret varmasti myös rakentaisi elämäänsä mielummin omille ansioilleen, kuin olisivat riippuvaisia vanhempiensa kuolemisesta.
          Vastaa kommenttiin
  • Ville Vallaton 3.9.2024 klo 10.37
    Vikinät pois ja töihin siitä. Vikisemällä ei saa kuin lisää vikinää itselleen. Ei oltaisi mekään mamman kanssa saatu mitään aikaseksi jos oltais vain vikisty. Sen sijaan paiskittiin vikisemättä yhteensä 90 vuotta raakaa palkkatyötä ja kasvatettiin pennut yhdessä täyspäisiksi itsensä hallitsijoiksi siinä samalla. Eli ovat kaikki nyt vuorostaan taas yhteiskunnalle hyödyllisiä kansalaisia ilman vikinää. Eli pyramidivikisijäkin vaan töihin ja pieteetillä seuraaviksi 40 vuodeksi. Sen jälkeen voit sinäkin liittyä oloneuvokseksi. Muuten vain kelaan vikisemään elämän kurjuutta muiden luusereiden kanssa.
    Vastaa kommenttiin
    • Reiska Korpinen 3.9.2024 klo 11.04
      Juu, samoja vätyksiä oli myös jo -70 ja -80 luvulla. Kaikkea muuta halusivat paitsi ei työntekoa. Nyt kituuttavat kansaneläkkeillä ja vinkuvat vain itsekseen neljän seinän sisällä kun eivät muuta osaa ja voi. Tulee mieleen satu heinäsirkasta ja muurahaisista.
      Vastaa kommenttiin
  • Kari Kettunen 3.9.2024 klo 12.49
    Jo on aikoihin eletty. Nuoriso järjestöt haluavat rökittää yli 80v ihmisiä jotka kuolevat muutaman vuoden sisällä. Ahneudella ja ikärasismilla ei ole rajaa...
    Vastaa kommenttiin
  • Touko Kontro 3.9.2024 klo 14.40
    Outoa puhua 40 vuoden työurista kun jo kymmenen vuoden päästä länsimaissa on enemmän työtä tekeviä robotteja kuin ihmisiä. Toiselta puolelta AI vie töitä tietotyöläisiltä. Nähtävissä oleva tuottavuusloikka saa työmarkkinat sekaisin todennäköisesti kymmeniksi vuosiksi kun ei Suomesta löydy poliittista osaamista kääntää disruptiota kansakunnan hyödyksi. Robotit eivät osallistu eläkejärjestelmän rahoitukseen. Toisesta suunnasta taas ihmisten elinikä on ottamassa harppausta kohti ikuista nuoruutta, ja huhujen mukaan nuorennushoitoja kokeillaan ihmisillä jo Hondurasissa. Tämä saa elinaikakertoimen sekaisin, ja myös herättää kysymyksen koko eläkejärjestelmän mielekkyydestä. Nämä ovat ihan oikeita uhkakuvia järjestelmän kestävyydelle, eikä ne häviä mihinkään vaikka keskittyisikin lillukanvarsiin.
    Vastaa kommenttiin
  • Raakaa pelii 3.9.2024 klo 16.06
    Kehitys kehittyy. Pian itsensä myyminenkin muuttuu veronalaiseksi työksi, joten kaikki vetelät naiset saa työtä. Ja varmaan jokunen paremmin säilynyt äijäkin. Ja nyt kun eletään jatkuvassa sotatilassa niin EU tulee kohta tarvitsemaan miljoonia tykinruokia. Ja kun kukaan ei enää vapaa-ehtoisesti pian mene armeijaan, saa siitäkin vetelät äijät ja naisetkin toki, pian palkkaa ja sitä kautta verorahaa. Täystyöllisyys on tosiasia silloin. Eli, kaikki itseaiheutetut sairaudet menee artistien omaan piikkiin. Verorahoilla hoidetaan vain todella työkyvyttömät ilman omaa syytään, vanhukset ja lapset
    Vastaa kommenttiin
  • Valistunut työeläkeläinen 3.9.2024 klo 21.58
    No, kaikki juopot, huumeiden käyttäjät ja psyykelääkkeiden käyttäjät kuolevat ikävä kyllä keskimäärin 25 vuotta ennen aikojaan. Joten sinänsä ymmärrettävää miksi päättäjätkään eivät heistä niin välitä.
    Vastaa kommenttiin
  • Täysin kyllästynyt vetelyksiin 5.9.2024 klo 17.16
    Jos ei kerran nuoria kiinnosta enää työnteko eikä omistajia kunnon palkanmaksu niin eiköhän pureta koko työeläkerahasto jakamalla varat tehtyjen työvuosien ja ansaittujen palkkojen mukaan. Tekisi meille jo kakkunsa lusineille työnsankareille muutaman sadan tuhannen euron potin ja lopuille tehtyjen työvuosien ja ansaittujen palkkojen mukaan. Maailmalla löytyy parempia paikkoja johon voi jokainen kynnelle kykenevä lähteä ja ottaa mukaansa omaisuutensa niin kuin Nalle Wahlroos, Sanna Marin ja monet muutkin rikkaat ja päättävissä elimissä olleet ovat jo tehneet. Tieto lisää tosiaan uskoa parempaan, ainakin meille koko kakkunsa lusineille työnsankareille.
    Vastaa kommenttiin
    • Valistunut työeläkeläinen 6.9.2024 klo 16.11
      Kaikki tekee parhaansa. Myös ns.vetelyksetkin. Ainoa mikä eroittaa ihmiset toisistaan, on kunkin sen hetkinen uskomusjärjestelmä pääkopissaan. Ja jos tuntuu että etenee elämässään kuin "käsijarru päällä", niin ainoa keino vapauttaa käsijarru on oman uskomusjärjestelmän vaihtaminen paremmaksi. Eläkesysteemi Suomessa on siis huippu hyvä, mutta uskomusjärjestelmät monien ihmisten päissä kaipaavat vielä päivittämistä parempaan.
      Vastaa kommenttiin
  • Reiska Korpinen 7.9.2024 klo 21.32
    Uutisissa on että Suomessa on 600000 psyykelääkkeiden imuroijaa. Siihen kun lisätään toiset 600000 juovaa alkoholistia niin saadaan ennenaikaisia kuolemia 1200000 lähivuosina. Taitaa olla niin että kaikki täyspäiset voittaa loppupeleissä? Kela-eläkkeen saajat tappaa itsensä koska siellä on suurin osa näitä imuroijia. Valtio säästää siinä. Ja työeläkevaratkin säästyvät kun juopot työelämästä ja työeläkkeellä saavat saman kohtalon. Kyllä tieto tosiaan lisää uskoa että kaikki saavat mitä ansaitsevatkin.
    Vastaa kommenttiin
    • Valistunut työeläkeläinen 9.9.2024 klo 21.13
      Sisäinen devalvaatio vaatii vain uusia uhreja. Edelleen, heikot sortuu alkoholiin, huumeisiin ja psyykelääkkeisiin. 20 vuoden kuluttua kääntyy taas paremmaksi. Pysytään hengissä siihen asti. Ystävällisenä vinkkinä kaikille, Kieltäydy, käytä uudelleen, karsi tavaraa, kierrätä ja kompostoi
      Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 22.10.2024

Iästä on todellakin tehtävä isompi numero

Keskustelu ikääntyneiden asemasta työelämässä käy kuumana. Nykyään puolet konkareista jää eläkkeelle heti, kun se on mahdollista. Itse kuulun siihen toiseen puoleen, joka jatkaa työssä alimman vanhuuseläkeiän jälkeenkin. Ratkaisu oli minulle itsestään selvä, vaikka ei ongelmaton. Löysinkö suurimman ikärasistin sittenkin peilistä?

Iästä on todellakin tehtävä isompi numero

Blogit 16.10.2024

Työperäinen maahanmuutto haastaa työnantajia – avuksi webinaarisarja

Globaali työvoiman liikkuvuus yli kansainvälisten rajojen on lisääntynyt. Pääasiallinen syy tähän on hybridi- ja etätyön räjähdysmäinen kasvu. Muutokset työnteon luonteessa haastavat perinteitä ja vaativat organisaatioilta uudenlaista osaamista muun muassa teknologiassa, lainsäädännössä, verotuksessa ja perheasioissa. Digitalisaation myötä monia työtehtäviä voi nykyisin hoitaa olinpaikasta riippumatta. Vielä vuosituhannen alussa ulkomaantyöllä tarkoitettiin lähinnä parin vuoden työkomennuksia ulkomailla.

Työperäinen maahanmuutto haastaa työnantajia – avuksi webinaarisarja
Lisää ajankohtaisia artikkeleita