Mielenterveysriskien hallintaan on selkeät sävelet – miksi se silti usein epäonnistuu?

Mielenterveyden häiriöiden aiheuttama työkyvyttömyys on kasvussa. Syyksi on arvioitu muun muassa tietotyön lisääntymistä, työelämän epävarmuutta ja niin työn kuin muiden elämänalueiden vaatimusten kasvamista.

Suunta ei ole hyvä. Positiivista kehityksessä on kuitenkin se, että mielenterveyden edistämisestä ja mielenterveysongelmista puhutaan nyt laajasti. Myös mielenterveysongelmiin liittyvää leimaantumisen pelkoa ja häpeää on onnistuttu purkamaan. Ongelman ratkaisemiseen on selkeästi halua, mutta ratkaisujen toteuttaminen ei ole yksinkertaista.

Terveys on henkilökohtaista, työkyky ei

Terveys ja erityisesti mielenterveys ovat henkilökohtaisia asioita. Terveyteen liittyvä tieto on määritelty arkaluontoiseksi. Siinä missä fyysiset vaivat voivat olla hyvinkin ilmeisiä, eivät mielenterveyden ongelmat välttämättä näy päällepäin. Terveys ei kuitenkaan ole pelkästään vaivojen ja sairauksien poissaoloa, vaan myös voimavara ja inhimillinen perusarvo, jonka avulla hyvä elämä voi toteutua.

Työkyky puolestaan on voimavarojen, kuten terveyden, osaamisen, arvojen ja motivaation, riittävyyttä työn vaatimuksiin nähden. Terveyttä voidaan edistää, tukea ja auttaa ulkopuolelta, kun taas työkykyyn voidaan vaikuttaa suoraan työn voimavaroja ja vaatimuksia muokkaamalla. Väitän, että mielenterveysperusteisen työkykyriskin hallinta on paperilla yksinkertaista. Se vaatii: 

1. Lähtökohdaksi asenteen, että tuottava ja sujuva työ on hyväksi terveydelle.
2. Ymmärryksen siitä, että vaikka työpaikan toimilla ei aina voida vaikuttaa mielenterveysongelman syihin, voidaan työkykyä silti tukea työpaikalla.
3. Sopivaa tasapainoa terveydenhuollossa toteutetun hoidon ja työpaikalla tarjottavan tuen välillä. Molempia tarvitaan – yhteistyön on toimittava ja hoidon oikea ajoitus on tärkeää.
4. Halua tarkastella, muokata ja muuttaa asioita työpaikoilla. Sekä kuormitusta että voimavaroja voi säädellä, kunhan siihen on tahtoa.
5. Realistisia odotuksia tavoitteista ja työhön paluusta sekä työpaikalla että sinne palaavalla. Tähän voidaan päästä ainoastaan keskustelemalla.
6. Riittävän pitkää aikajännettä. Toipuminen ja työhön palaaminen kulkevat käsi kädessä, mutta eivät ole sama asia. 

Ratkaisu on yksinkertainen, ratkaisun esteet eivät

Miksi tämä ei sitten käytännössä ole yksinkertaista? Koska meidän pitäisi arvioida, tunnistaa ja hyväksyä se, etteivät toimintatapamme aina ole niitä parhaita mahdollisia. On paljon houkuttelevampaa tarkastella työkykyongelmaa työntekijän yksilöllisenä ongelmana kuin lähteä etsimään ratkaisua työn rakenteista, organisaatiomalleista, kestämättömistä asiakaslupauksista ja toimintatavoista.

On paljon houkuttelevampaa yrittää rakentaa uusia prosesseja riskien hallitsemiseksi kuin luopua vanhentuneista ja päällekkäistä työtä aiheuttavista toimintamalleista. On houkuttelevampaa yrittää antaa terveydenhuollon ammattilaisten hoitaa työntekijän terveys kuntoon kuin tehdä ratkaisusta monimutkainen sovittamalla yhteen sekä työpaikan että yksilön tilannetta.

Ei myöskään riitä, että mietimme, mitä tilanne tarkoittaa yksittäiselle työntekijälle. Harva meistä tekee työtään täysin itsenäisenä ja irrallaan muista. Meidän tulee huomioida työkykyongelman vaikutus koko työyhteisöön. Parhaassa tapauksessa sovittelemme ratkaisua yhteistyössä isomman työntekijäjoukon kanssa samalla kun huolehdimme työntekijän terveydentilaa koskevan tiedon luottamuksellisuudesta. Työpaikoilla tulee muokata yksittäisen työntekijän työtä niin, että muokkaus ei luo epäoikeudenmukaisuuden tunnetta muissa.

Turvallisuus vs. typeryys

Ongelmien ja epäkohtien rakentava käsitteleminen työpaikalla rakentuu psykologisen turvallisuuden varaan. Amy Edmondson määrittelee psykologisen turvallisuuden sellaiseksi työyhteisön tilaksi, jossa kaikilla on mahdollisuus ja jopa velvollisuus nostaa esille ongelmakohtia siten, ettei siitä koidu henkilökohtaista haittaa ongelman esiintuojalle. Psykologinen turvallisuus on ajoittain epämukavaa. Pitää olla valmis käsittelemään palautetta ja kyseenalaistaa omia ajatuksiaan. Se vaatii työtä, itsetutkiskelua ja panostuksia. Psykologisen turvallisuuden rakentaminen ja ylläpitäminen ei aina ole lyhyellä tähtäimellä tehokasta: aikaa täytyy käyttää tekemisen sijaan sen arvioimiseen, tehdäänkö oikeita asioita järkevällä tavalla.

Usein sorrummekin siihen, mitä johtajuustutkija Mats Alvesson kutsuu toiminalliseksi tyhmyydeksi (functional stupidity). Ajaudumme tilanteeseen, jossa emme halua käyttää laaja-alaisesti ymmärrystämme ja osaamistamme, koska sillä tavalla voitamme itse lyhyellä aikavälillä. Kun ei keskity liiaksi miettimään, voi saada helppoja pikavoittoja. Sen sijaan, että keskitymme ongelmien työstämiseen, keskitymme vaikutelmien ja kulissien ylläpitämiseen. Tämä on ymmärrettävää ja inhimillistä, koska ihmismieli on sopeutunut huonosti kestämään ristiriitoja. Jos asiat ympärillämme ovat ristiriitaisia, on ensimmäinen reaktiomme usein yrittää tulkita ne silti johdonmukaisiksi.

Kuitenkin juuri kohtaamalla ja ratkomalla näitä ristiriitoja, kyseenalaistamalla rakentavasti omia toimintamallejamme ja käyttämällä aikaa vuorovaikutukseen voimme saada toteutetuksi edellä kuvaamani, sinällään yksinkertaiset toimet mielenterveyden ja työkyvyn edistämiseksi.

Simo Levanto
asiantuntijapsykologi, Ilmarinen
@shlevanto

Lue lisää aiheesta TyökykyAreenasta ja hyödynnä vinkit ja työkalut 

• Työnantaja, näin tuet mielenterveyttä työpaikalla 
• Esihenkilö, näin edistät mielenterveyttä työpaikalla