Blogit

Voiko tulevaisuuteen suunnata katse menneisyydessä? - ralliautoilusta oppia työkykyjohtamiseen

Miten työkykyjohtamisessa voisi ottaa oppia autolla ajamisesta? Autoa ohjatessa on selvää, että päästäkseen turvallisesti etenemään, on pidettävä katse kohdistettuna eteenpäin. Matkan päämäärä on yleensä myös tiedossa ratin taakse istahtaessa. Ajaessa vilkaistaan auton mittaristoa ja harkitaan saadun tiedon sekä muiden havaittujen olosuhteiden perusteella, olisiko esimerkiksi kaasua syytä höllentää vai lisätä.

Eteenpäin katsomalla havainnoidaan tulevat mahdolliset tilanteet, yllättävät mutkat ja kuopat tien pinnassa, jolloin niihin todennäköisesti ehditään myös reagoimaan. Pieni väistöliike ratilla saattaa riittää, jotta edessä vaaniva vaara on turvallisesti ohitettu. Ehkä vielä pieni vilkaisu taustapeiliin ja matka jatkuu taas eteenpäin.

Mitä voisimme yritysten työkykyjohtamisen ohjausryhmissä oppia autolla ajamisesta? Ainakin eteenpäin katsomisen.

Ohjausryhmä on kuin ralliauto

Voisimme ajatella työkykyjohtamisen ohjausryhmää ralliautona, jossa työnantajayritys istuu kuljettajan paikalla ja kumppanit, kuten työeläkevakuuttaja, työterveyshuolto ja miksei myös tapaturmavakuuttaja, istuvat karttureina. Kun yhteistyö kuljettajan ja karttureiden välillä sujuu sulavasti, käy matka kohti maalia joutuisasti ja ilman yllättäviä ilmalentoja.

Mikä sitten ohjausryhmätoiminnassa usein on haasteena?

Ohjausryhmät ovat usein vakiintuneet noudattamaan agendaa, jossa pääosan vie yhdessä peruutuspeiliin katsominen. Miten kulunut ajanjakso on mennyt ja miten se vertautuu sitä edeltävään kauteen?

Miten työkykyjohtamisessa voisimme päästä eteenpäin, jos meillä eteenpäin suuntautuvan näkymän sijaan on käytössä vain taustapeili? On toki tärkeää, että eri osapuolet jakavat tietonsa ja havaintonsa oman taustapeilinsä näkymistä, mutta jotta yhteinen suunta olisi eteenpäin, tulisi ohjausryhmässä myös pystyä tuottamaan yhteistä näkemystä siitä, miten jatkossa vältytään niiltä liian tiukilta mutkilta, yllättäviltä kuopilta ja metsään ajoilta. Tarvitaan myös selkeä näkemys yhteisestä suunnasta – jaettu päämäärä, jonka luonnollisesti työnantajayrityksen tulisi ralliauton kuljettajana määritellä. Miksi päämäärä ei kuitenkaan aina ole selvä? Kun ilman päämäärää liian lujaa ajavan ralliauton kuljettajan ja sen karttureiden katseet ovat tiukasti kiinnittyneet taustapeiliin, ei edessä oleviin tien kallistuksiin, nyppyihin tai hirviin ole mitenkään mahdollista reagoida ajoissa. Mitä jos kojelaudan mittaristossakaan ei ole sellaisia mittareita, jotka edesauttavat matkantekoa?  

Työkykyjohtamisen tavoitteet tukevat liiketoiminnan tarpeita

Mitä työkykyjohtamisen ralliautossa sitten tulisi olla? Työkykyjohtamisen tavoitteet tulee johtaa liiketoiminnan tarpeista. Ralliauton kojelautaan valitaan ne mittarit, jotka mittaavat tavoitteiden saavuttamista. Mitä muuta tarvitaan? Päämäärätietoinen kuljettaja, motivoituneet kartturit, jaettu näkemys nykytilasta ja tietenkin myös riittävästi polttoainetta ja hevosvoimia – eli resursseja.

Kuten kaikki ralliautot, tarvitsee myös työkykyjohtamisen ralliauto taitavia mekaanikkoja, joilla on asianmukaiset työkalut. Tarjoamme Ilmarisessa erilaisia työkaluja myös työkykyjohtamisen ohjausryhmätyöskentelyn kehittämiseksi.

Me Ilmarisen mekaanikot ja kartturit haluamme varautua hyvään huomiseen ja varmistaa, että meillä on Suomessa pidempiä, parempia ja enemmän työuria niin huomenna kuin tulevaisuudessakin. Tätä varten olemme kehittäneet Huomisen työkyky -mallin, jonka avulla työkykyjohtamisen ralliautot saadaan viritettyä huippukuntoon ja pysymään radallaan. Kun yrityksesi työkykyjohtamisen tilannekuva ja tahtotila on kirkas, yhteistyölle on selkeä suunnitelma ja ratkaisutyökalut käytössä, on helpompi pitää katse tulevassa. Huomisen työkyvystä voit kysyä tarkemmin Ilmarisen yhteyshenkilöiltäsi.

Pauliina Kamppuri
työkykyjohtamisen kehityspäällikkö
Ilmarinen

Lue lisää:

Lisää aiheesta

Blogit 7.5.2025

Onko työ uhka vai turva nuorten mielenterveydelle?

Työkyvyttömyyseläkehakemusten määrät ovat kasvaneet työelämään kiinnittymättömillä nuorilla. Nuorten siirtymää työelämään täytyy helpottaa hyvillä työoloilla, osaavalla johtamisella ja riittävällä tuella uran alussa.

Onko työ uhka vai turva nuorten mielenterveydelle?

Blogit 30.4.2025

Lopeta tikanheitto: yhteistyösuunnitelma tuo ryhtiä työkykyjohtamiseen

Kun menot jatkuvasti kasvavat, korostuu kustannustehokkuuden merkitys entisestään. Vaikka organisaatioiden suuntaviivat ja valinnat perustuvat liiketoimintastrategiaan, työkykyjohtamisen toimenpiteet toteutetaan usein ilman selkeää suunnitelmaa – ikään kuin tikanheittoa sokkona. Toivotaan, että edes jokin tikka osuisi maalitauluun.

Lopeta tikanheitto: yhteistyösuunnitelma tuo ryhtiä työkykyjohtamiseen

Blogit 24.4.2025

Työ voi kuormittaa kehoa ja lyhentää työuria – mutta sen ei tarvitsisi

Huomattava osa suomalaisista tekee fyysisesti raskasta työtä. He huolehtivat, että kauppojen hyllyissä on tavaraa ja toimittavat ne halutessamme kotiovellemme. He hoitavat vanhukset ja sairaat. He rakentavat meille taloja, siltoja ja teitä. Olemmeko unohtaneet, että näitä töitä keventämällä voimme pidentää työuria?

Työ voi kuormittaa kehoa ja lyhentää työuria – mutta sen ei tarvitsisi
Lisää ajankohtaisia artikkeleita