Syntyvyys, sijoitustuotot ja työkyvyn kehitys – mikä lopulta ratkaisee eläkkeiden tulevaisuuden?

Jos työeläkemaksujen taso huolestuttaa, kannattaa kiinnittää katse syntyvyyteen. Eläkemaksun tulevaan tasoon vaikuttavat monet tekijät, mutta syntyvyys ja työllisyys ovat selvästi suurimmat.

Työeläkemaksujen sopiminen seuraavalle vuodelle on jokavuotinen prosessi. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt sopivat vuoden 2021 yksityisalojen työeläkevakuutusmaksusta lokakuun alussa.

Vuonna 2021 perittävä maksu palautuu kokonaisuutena tasolle, jolla se oli ennen koronakriisin mukaista tilapäistä 2,6 prosenttiyksikön alennusta: keskimäärin 24,4 prosenttiin maksun perusteena olevasta palkasta. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkevakuutusmaksun perusteet työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta myöhemmin.

Vaikka maksun tasosta sovitaan erikseen joka vuosi, prosessissa kiinnitetään huomiota myös vuotta pidemmän aikavälin näkymiin. Työeläkemaksujen pitkän aikavälin kehitys on yhteiskunnan kannalta keskeinen tekijä, johon syystäkin kohdistuu laajaa kiinnostusta. Tuore tarkastelu aiheesta on perjantaina julkaistava EVA:n arvioraportti ”Eläkemaksujen noidankehä”.

Eläkemaksun pitkän aikavälin kehitystä ennakoidaan muun muassa Eläketurvakeskuksen tuottamissa pitkän aikavälin skenaariolaskelmissa. Niiden aikajänne ulottuu vuosikymmenien päähän.

ETK:n skenaariolaskelmissa maksutason odotetaan lähtevän jyrkkään nousuun viimeistään 2050-luvulla, jos väestörakenteen kehitykseen tai eläke-etuuksiin liittyvissä oletuksissa ei tapahdu muutoksia. Tulevaan maksutarpeeseen vaikuttavat muun muassa syntyvyyden kehitys, sijoitusten reaalituotto sekä työkyvyttömyysalkavuus.

Lyhyellä aikavälillä talouden elpyminen, pitkällä syntyvyys

Suomen eläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Tämä tarkoittaa, että nykyinen työikäinen väestö maksaa suurelta osin nykyisten eläkeläisten eläkkeet. Mikäli työikäisen väestön määrä suhteessa eläkeläisiin pienenee, täytyy rahastointia nostaa tai tulevaisuudessa maksupaine kasvaa voimakkaasti.

Suomen nykymuotoinen eläkejärjestelmä muodostettiin, jotta voitiin varautua ennalta suurten ikäluokkien eläköitymiseen. Keskeisin riskitekijä eläkejärjestelmän kestävyyden ja tulevan työeläkemaksupaineen kannalta onkin syntyvyys. Mikäli tulevat sukupolvet ovat nykyisiä selvästi pienempiä, vaikeutuu nykyisten työikäisten eläkkeiden rahoitus tulevaisuudessa.

Syntyvyys oli suomessa vielä 1990–2010 n. 1,7–1,8 tasoa. Tämä on niin sanottu kokonaishedelmällisyysluku, eli kuinka monta lasta keskimääräinen nainen synnyttää elämänsä aikana. 2010-luvulla syntyvyys kääntyi yllättävän jyrkkään laskuun ja vuonna 2019 syntyvyys oli ennätysalhainen, eli 1,35.

Mikäli syntyvyys palautuisi tasolle 1,7, tarkoittaisi tämä pitkällä aikavälillä noin 3 prosenttiyksikön alennusta maksutasossa. Jos siis muut tekijät pysyvät ennallaan. Matalan syntyvyyden vaikutuksia voi korjata myös sellaisen työperäisen maahanmuuton kautta, joka nostaisi työikäisen väestön osuutta koko väestöstä.

Sijoitusten vuotuisen reaalituoton muutos 0,1 prosenttiyksiköllä puolestaan alentaisi maksua pitkällä tähtäimellä noin 0,3 prosenttiyksikköä. Työeläkevarojen odotettuun tuottoon voidaan vaikuttaa pääasiassa työeläkeyhtiöiden riskinottomahdollisuuksien, käytännössä vakavaraisuussääntelyn kautta. Eläkevarojen sijoitushorisontti on pitkä, joten on tärkeää, ettei sijoitustoiminnassa keskitytä liiallisesti lyhyen tähtäimen sijoitustuottojen heilahtelun minimointiin.

Sijoitusten tuotto-odotusta laskee sääntelyn lisäksi poikkeuksellisen matala korkotaso, joka näkyy korkosijoitusten heikon odotetun tuoton lisäksi käytännössä kaikkien omaisuuslajien arvostustasojen nousuna. Tämä taas vaikuttaa väistämättä näidenkin sijoituskohteiden odotettuun tuottoon.

Myös työkyvyn ylläpitäminen auttaa järjestelmää

Kolmantena keskeisenä tekijänä rahoituksellisen tasapainon tarkastelussa on syytä mainita työkyvyttömyysalkavuus, eli kuinka usein työntekijät päätyvät työkyvyttömyyseläkkeelle.

Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä laski Suomessa tasaisesti vuoteen 2017 asti. Vuonna 2018 tämä pitkään jatkunut trendi kääntyi yllättäen.

Erityisesti nousussa ovat olleet mielenterveyssyistä aiheutuvat työkyvyttömyydet, jotka valitettavasti kohdistuvat entistä nuorempaan väestöön. Työkyvyttömyysalkavuuden puolittuminen tasaisesti nykytasoltaan tarkoittaisi työeläkemaksussa 0,7 prosenttiyksikön alenemista.

Työnantajien, työterveyshuollon ja työeläkelaitosten voimavarojen kohdentaminen työurien pidentämiseen ja työkyvyttömyyden ehkäisyyn, sekä rakenteelliset toimet osittain työkykyisten ihmisten työllisyyden parantamiseksi ovat keskeisiä keinoja, joilla työkyvyttömyyseläkemenoa kyettäisiin hillitsemään.