Mahtuuko vaatteet, osaanko keskustella – paluu työpaikalle voi olla täynnä huolia
Toimistotyöntekijät palaavat työpaikoille koronakevään ja -kesän jälkeen monia huolia mielessä. Pitkä ja hyvin erikoinen koronakevät vaati veronsa ja kesä tuli tarpeeseen. Samalla alkoi pohdinta, mikä on uusi normaali, jossa tulemme työskentelemään. Vähemmälle jäi se, miten ihmeessä sopeudumme takaisin normaalimpiin ympyröihin.
Alkukesästä juhannuspöydän ääressä käytiin kirjavalla asiantuntijaporukalla pitkä keskustelu vaatimuksista, joita pelkäsimme tulevassa syksyssä. Yksi pelkäsi työmatkoihin taas kuluvaa ajanmenetystä, toinen julkisten kulkuneuvojen käyttöä, yksi työvaatteisiin mahtumista, eräs palaverirumbaa. Pohdimme pitkään, onko arvomaailmamme muuttunut niin paljon, ettei mikään aikaisempi tunnu enää miltään. Ja miten siirtyä lomatunnelmaan, kun koti on muuttunut työpaikaksi ja edustaa sekä työ- että vapaa-aikaa. Tovi meni myös ruostuneiden vuorovaikutustaitojen ihmettelyssä. Pöytä oli huolista sakeana.
Vuorovaikutus koki kovia korona-aikana
Vuorovaikutus ja sen typistyminen jäi pyörimään päähäni. Nimenomaan vuorovaikutus koki kovan kolauksen maailmanlaajuisesti, kun siirryttiin virtuaalityöhön ja sulkeuduttiin koteihin eristyksiin muusta maailmasta viikoiksi, jopa kuukausiksi.
Etätyöt muuttivat vuorovaikutusta. Virtuaalisuus typisti sen tietojen vaihdoksi ja mekaanisen asiakeskeiseksi, lisäksi tieto kulki aikaisempaa huonommin. Pehmeämpi tieto, työyhteisön tunnelma ja työkaveria tukevat spontaanit pienkohtaamiset puuttuivat ja työyhteisöä koossa pitävä liima heikkeni. Kaipasimme inhimillisyyttä ja inhimillistä kosketusta. Asiakeskeinen etätyö söi miestä ja naista. Yle kirjoittikin 23.6.,että suora katsekontakti hidastaa sykettä ja saa kehossa aikaan tunnereaktioita ja tämä uupui nyt. Katseen ja muiden keskustelua tukevien nyökkäilyiden ja äännähdyksien poistumisella on ollut suora vaikutus työkykyymme.
Heikentynyt vuorovaikutus heikentää työn laatua
Keväällä menehtynyt sosiologi Esko Kilpi sanoi työn olevan toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksemme taantui juuri, kun työelämä tarvitsee kipeästi seuraavalle tasolle nostettua vuorovaikutusta ja dialogia. Jos on niin, että työ on vuorovaikutusta ja vuorovaikutus on heikentynyt, silloin myös työn laadun heikkeneminen on todellinen huoli.
Ja viiveellä näkyväksi ongelmaksi saattaa muodostua myös työkyvyn heikkeneminen, joka typistyneestä vuorovaikutuksesta on seurannut.
Tosiasioiden tunnustamisesta eteenpäin
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi entinen presidenttimme. Nyt kun olemme tässä missä olemme, miten muuttuneeseen vuorovaikutukseen tulisi vastata?
Poikkeustilanteen aikana on opittu myös paljon uusia hyviä käytäntöjä, joita kannattaa hyödyntää jatkossakin ja edelleen kehittää. Etäily on esimerkiksi tasapuolistanut mahdollisuuksiamme – olemme kaikki yhtä kaukana tai yhtä lähellä toisiamme.
Aikaisemmin opitut hyvän vuorovaikutuksen valmennuksen opit eivät kuitenkaan suoraan sovellu digimaailmaan. Siksi aluksi uudessa normaalissa tarvitsemme yhteistä keskustelua tavoiteltavasta vuorovaikutuksesta. Mitä me ryhmänä haluamme ja miten sen toteutamme? Miten rohkaisemme toisiamme hyvään, rehelliseen keskusteluun ja keskeneräisten ajatusten vaihtoon? Miten palkitsemme rohkeita avauksia? Miten sukellamme palautteen maailmaan uudestaan? Ja miten pääsemme takaisin letkeään yhdessä olemiseen asiapitoisesta, helposti ryppyotsaiseksi koetusta vuorovaikutuksesta?
Keskustelulla tämäkin ratkennee! Hyvää keskustelupitoista laskeutumista arkeen ja uuteen normaaliin – puhutaan asiat halki! Ja onnea uuden vuorovaikutuskulttuurin rakentamiseen!
Katja Atsar
Työkykyjohtamisen asiantuntija
Ilmarinen
@kmatsar
Lue lisää
-
Kauniita sanoja riittää maailmassa 18.8.2020 klo 18.07
Kauniita sanoja, mutta vielä on pitkä matka hyvän ja avoimen keskustelukulttuurin rakentamiseen Suomessa niin siellä Ilmarisessa kuin muuallakin. Pelkkiä kysymysmerkkejä tässäkin kirjoituksessa.Vastaa kommenttiin
Lisää aiheesta
Kohti uutta arkea – uudistimme ammatillisen kuntoutuksen palvelumme
Työelämä muuttuu jatkuvasti, ja niin muuttuvat myös asiakkaidemme tarpeet. Aiemmin ammatillisen kuntoutuksen asiakkaamme hakeutuivat palveluihin tyypillisesti tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi. Nykyään tilanne on moninaisempi: mielenterveyden haasteet korostuvat, ja palvelujamme hakevat entistä nuoremmat ihmiset. Asiakkaamme eivät enää tarvitse vain yhden tyyppisiä ratkaisuja, vaan heidän haasteensa ja toiveensa ovat yksilöllisempiä ja monimuotoisempia.
Voiko tulevaisuuteen suunnata katse menneisyydessä? - ralliautoilusta oppia työkykyjohtamiseen
Miten työkykyjohtamisessa voisi ottaa oppia autolla ajamisesta? Autoa ohjatessa on selvää, että päästäkseen turvallisesti etenemään, on pidettävä katse kohdistettuna eteenpäin. Matkan päämäärä on yleensä myös tiedossa ratin taakse istahtaessa. Ajaessa vilkaistaan auton mittaristoa ja harkitaan saadun tiedon sekä muiden havaittujen olosuhteiden perusteella, olisiko esimerkiksi kaasua syytä höllentää vai lisätä.
Tarvitsemme pidempiä, parempia ja enemmän työuria
Pidemmät työurat ovat olleet keskeinen yhteiskunnallinen tavoite jo pitkään. Tällä hetkellä kehitys polkee kuitenkin paikallaan. Suomen väestörakenne on ollut suuressa muutoksessa, kun syntyvät ikäluokat ovat jääneet entistä pienemmiksi ja senioreita on yhä enemmän. Tuoreen väestöennusteen mukaan nykyisen tasoinen nettomaahanmuutto ylläpitäisi kuitenkin väkiluvun kasvua seuraavat 30 vuotta. Kestävään työelämään ja työkykyjohtamiseen panostaminen on silti välttämätöntä, jotta onnistumme työurien pidentämistalkoissa.