Blogit

Rento kesä vaikka väkisin? Kolme kysymystä levolliseen lomaan tähtäävälle

Loma on ihmisen parasta aikaa, sanotaan. Pitkäkään loma ei kuitenkaan riitä voimavarojen palauttamiseen, jos arki lomien välissä tuntuu päättömältä paahtamiselta. Loman ei myöskään olisi suotavaa kulua pelkästään akkujen lataamiseen, vaan sen aikana olisi hyvä jaksaa myös nauttia elämästä.

Listaan blogissani kolme apukysymystä, jotka auttavat pohtimaan juuri sinulle sopivan loman rakennuspalikoita sekä sitä, miten myös lomien väliin saisi lisättyä mielekkyyttä ja tiloja hengähtää.

1. Millaisesta tilanteesta jäät lomalle?

Loman lähestyminen on hyvä kohta pysähtyä pohtimaan kulunutta kevätkautta. Harkittu kurkistus taustapeiliin voi evästää syyskauden suunnittelemista vielä paremmin onnistumisia ja palautumista mahdollistavaksi.

Istahda siis hetkeksi ja pohdi, mikä kuluneen kevään töissä on sujunut hyvin ja millaisia asioita olette saaneet valmiiksi tai eteenpäin. Voit ottaa avuksi kalenterin ja palauttaa mieleen menneitä onnistumisia ja muita avainhetkiä. Miksi juuri nuo asiat onnistuivat? Mitä olette oppineet ja mitä kenties kannattaisi tulevaisuudessa tehdä eri tavalla?

Entä millaiset voimavarasi ovat nyt juuri ennen lomaa? Raahaudutko jo pää kainalossa kohti kalkkiviivaa vai olisitko itse asiassa jaksanut vielä vaikka muutaman viikon ilman sen kummempaa puristamista? Oletko tyytyväinen tilanteeseesi vai toivoisitko jääväsi seuraavalle lomalle hieman täydemmällä akulla?

2. Millaiseen tilanteeseen tahtoisit palata?

Tutkimuksista tiedetään, että pitkänkin loman vaikutukset hälvenevät usein jo parissa viikossa. Siksi kannattaa hetki miettiä, voisiko ensimmäisen kohdan pohdinnoista ottaa jotain opiksi tulevan syksyn suunnittelussa.

Mikä siis mahdollisti tunnistamasi onnistumiset työkevään aikana? Millaisia ilon hetkiä tahtoisit kokea työn ulkopuolisessa elämässäsi syksyllä? Millaisilla kalenterimerkinnöillä ja muilla muistutuksilla varmistat, etteivät nämä hyvät aikeet hautaudu arjen alle?

Entä millaisia palveluksia voisit tehdä lomalta palaavalle itsellesi? Saisiko ensimmäisiin viikkoihin varattua väljiä hetkiä työasioiden mieleen palauttelemiselle ja kuulumisten vaihtamiseen työkavereiden kanssa? Tahdin hidastaminen hyvissä ajoin ennen lomalle jäämistä, töihin paluun suunnitteleminen ja rauhallisen aloitus ensimmäisille lomanjälkeisille päiville auttavat mieltämme lomaan laskeutumisessa.

3. Mitä hyvä loma tarkoittaa juuri sinulle?

Varmin tapa pilata lomansa on tunkea se täyteen kiireen tuntua ja toisten ihmisten odotuksiin mukautumista. Työajatuksista irrottautumisen lisäksi loman palauttavuutta auttaa kokemus omaehtoisuudesta. Olennaista ei ole, loikoiletko laiturilla vai huhkitko heinätöissä, vaan se, oletko saanut itse valita loikoilun ja huhkimisen väliltä.

Millainen lomailu siis olisi juuri sinulle ihan oikeasti sekä merkityksellistä että miellyttävää? Aivan kaikesta emme toki voi lomailunkaan suhteen päättää itse, mutta omien tarpeiden ja toiveiden tunnistaminen on ensimmäinen askel kohti niiden toteutumista.

Levollista lomalle siirtymistä!

Juho Mertanen
asiantuntijapsykologi, Ilmarinen

Tutustu myös:

Lisää aiheesta

Blogit 30.4.2025

Lopeta tikanheitto: yhteistyösuunnitelma tuo ryhtiä työkykyjohtamiseen

Kun menot jatkuvasti kasvavat, korostuu kustannustehokkuuden merkitys entisestään. Vaikka organisaatioiden suuntaviivat ja valinnat perustuvat liiketoimintastrategiaan, työkykyjohtamisen toimenpiteet toteutetaan usein ilman selkeää suunnitelmaa – ikään kuin tikanheittoa sokkona. Toivotaan, että edes jokin tikka osuisi maalitauluun.

Lopeta tikanheitto: yhteistyösuunnitelma tuo ryhtiä työkykyjohtamiseen

Blogit 24.4.2025

Työ voi kuormittaa kehoa ja lyhentää työuria – mutta sen ei tarvitsisi

Huomattava osa suomalaisista tekee fyysisesti raskasta työtä. He huolehtivat, että kauppojen hyllyissä on tavaraa ja toimittavat ne halutessamme kotiovellemme. He hoitavat vanhukset ja sairaat. He rakentavat meille taloja, siltoja ja teitä. Olemmeko unohtaneet, että näitä töitä keventämällä voimme pidentää työuria?

Työ voi kuormittaa kehoa ja lyhentää työuria – mutta sen ei tarvitsisi

Blogit 16.4.2025

Saikkupäivä vai peittopäivä?

Sairauspoissaoloista 25–30 prosenttia on jotain muuta kuin sairastamista. Asiaa on vaikea tutkia, mutta tämä arvio on tullut vastaan eri yhteyksissä. Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, en ollut uskoa korviani. Sittemmin olen ajatellut, ettei se ehkä sittenkään ole mahdoton ajatus.

Saikkupäivä vai peittopäivä?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita