Minkälaista työkykyongelmaa ratkomme ja millä keinoin?

Viimeaikaisten tilastojen ja analyysien valossa näyttää nousevan esiin hyvin huolestuttava ilmiö: yhä useampi meistä ei kykene selviytymään työssään, mutta nykyiset keinot eivät ole riittäviä ongelmien ratkomiseen. Ilmiön parempaan ymmärtämiseen sekä ratkaisujen kehittämiseen ja toimeenpanoon tarvitsemme työelämän kaikkia toimijoita.

Tilastot ja tutkimukset kertovat, että mielenterveysperusteinen työkyvyttömyys on viime vuosina lisääntynyt. Tämä ilmenee lisääntyneinä sairauspoissaoloina ja mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden osuuden kasvuna. Muutoksia on havaittavissa myös työeläkeyhtiöiden tarjoaman ammatillisen kuntoutuksen ratkaisujen kohdalla.

Näyttää siltä, että yhä useammin kuntoutusta hakevan tilanne on sellainen, että ammatillinen kuntoutus ei välttämättä ole tarkoituksenmukainen keino, jolla työkykyongelmaa pitäisi ratkaista. Monesti hakijoilla ei ole todettavissa varsinaista työkyvyttömyyden uhkaa. Voi myös olla, että hoidollisesti tilanne on vielä niin kesken, että ei ole järkevää käynnistää ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteitä. Tällöin muut keinot johtavat todennäköisesti parempaan lopputulokseen.

Mistä on kyse ja miten ilmiöön pitäisi pureutua?

Ihan ensin tulee mieleen, tunnistammeko aidosti sen, mistä yksilön tilanteessa on kyse ja onko tilanteeseen saatavilla oikeanlaiset ja oikea-aikaiset ratkaisut. Ymmärrämmekö työpaikoilla ja työterveyshuollossa, mistä työkykyriskit ja työn sujumisen haasteet aiheutuvat? Osaammeko hyödyntää kaikkia tarjolla olevia ennakoivia ja reagoivia toimia oikea-aikaisesti? Onko mahdollisesti kyse joissakin tilanteissa asioiden medikalisoimisesta tai työelämän murroksesta ja työkyvyn subjektiivisen kokemuksen muuttumisesta?

Onko meillä tällä hetkellä tarjolla toimivia keinoja, jotka pureutuvat havaittuihin ongelmiin? Monesti keinot tukevat yksilöä, mutta eivät välttämättä ratko varsinaista ongelmaa, joka on esteenä työn sujumiselle tai työssä selviytymiselle. Yksilöllisen tuen lisäksi pitäisi ymmärtää paremmin myös työtä ja sen muuttumista. Ovatko yksilöt kyvykkäitä toimimaan muuttuvassa työelämässä? Entä tukevatko koulutusrakenteet nykytyöelämän tarpeita?

Myös koko yhteiskuntatason rakenteellista kehitystä pitäisi hahmottaa vielä paremmin. Näin pääsemme pureutumaan paremmin syihin, jotka vaikuttavat yksilöiden elämänhallintaan. Etenkin matalapalkka-aloilla työkykyongelmien taustalla olevat tekijät liittyvät enemmän yksilöön kuin työhön, jolloin työnantajien keinot ovat vähäisemmät. Kyse on enemmän yhteiskuntatason rakenteellisesta ongelmasta ja väestön terveydentilan polarisaatiosta. Korona-aika on myös vaikuttanut merkittävästi hoitoon pääsyyn. Hoitopolkujen toimivuudella ja itse hoidolla on suuri merkitys mielenterveysongelmien ratkaisemiseen.

Mitä ilmölle pitäisi tehdä?

Tarvitsemme lisää ymmärrystä ja tutkimusta, joka törmäyttää eri tieteenaloja. Ymmärryksen lisäksi tarvitsemme monialaista yhteistyötä, jotta tähän tilanteeseen löydetään ratkaisuja. Konkreettisesti jokainen toimija voi arvioida, hyödynnetäänkö nyt jo saatavilla olevia keinoja kattavasti ja oikea-aikaisesti. Sillä päästään heti parempaan tilanteeseen monen yksilön kohdalla.

Isossa kuvassa meillä on käsissä systeeminen ongelma; yhä useampi yksilö ei kykene selviytymään työssä, mutta nykyiset toimintamallit ja keinot eivät ole riittäviä ratkomaan tätä ongelmaa. Siksi tärkeää olisi pysähtyä miettimään ja tunnistamaan laaja-alaisesti - Minkälaista työkykyongelmaa olemme oikeastaan ratkomassa alati muuttuvassa maailmassa ja miten ongelmaan pitäisi pureutua, jos vanhat keinot eivät enää ole toimivia?

Hanna Kankainen-Aho
osastonjohtaja, Ilmarinen
@KankainenH (Twitter.com)

Ilmoittaudu webinaariin

• Ammatillinen kuntoutus – oikea-aikaiset työhön paluun ja työssä pysymisen keinot, 10.5.2022 klo 9–10.15. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.

Tutustu TyökykyAreenaan

• TyökykyAreenasta löydät tutkittua tietoa ja arjen työkaluja työkykyriskin hallintaan. Tutustu: TyökykyAreenaan