Turhaa pallon perässä juoksemista vai tärkeiden tulevaisuuden taitojen harjoittelua?

Lapsuudessa opittu aktiivinen elämäntapa kantaa usein myös aikuisuuteen. Nuoruuden liikunnallisuudella voi olla pitkäkestoisia, työkykyyn liittyviä vaikutuksia. Urheillessa oppii myös tärkeitä myöhemmin elämässä ja työelämässä tarvittavia taitoja, kuten sosiaalisuutta, sitoutumista ja sinnikkyyttä.

HJK:n tähtipelaaja Matti Peltolan tarina iltapäiväkerhosta edustusjoukkueen paitaan on inspiroiva. Peltola ja muut Peltolan kaltaiset tähdet lajista riippumatta ovat monen urheilukentillä kirmaavien lapsien esikuvia. Kaikista ei kuitenkaan innokkaan harjoittelunkaan tuloksena tule isona tähtipelaajia - sen sijaan urheiluharrastus opettaa valtavasti erilaisia taitoja koulumaailmassa sekä työelämässä hyödynnettäviksi.

Uusimman LIITU -tutkimuksen (liikuntaneuvosto.fi) mukaan suomalaisista 9-15 vuotiaista nuorista 58 prosenttia harrastaa liikuntaa tai urheilua urheiluseuroissa. Harrastuksiin kytkeytyy lajivalinnasta riippumatta paljon yhtenevien (elämän)taitojen oppimista. Oma liikuntataustani on pitkälti joukkuepalloilulajeista, joten itselle luontaista on pohtia näitä taitoja nimenomaan joukkueurheilun maailmasta katsoen.

Ryhmän säännöt tutuiksi urheillen

Sosiaaliset taidot ovat keskiössä monessa lajissa. Ryhmässä (joukkue tai jokin muu harrastusryhmä) harjoittelu opettaa lapselle yhdessä toimimisen pelisääntöjä. Monen kentän laidalta kuullut valmentajien ”puhukaa toisillenne” tai ”auta kaveria” -ohjeet pätevät myös yhtä lailla työelämässä.

Mikäli urheiluharrastus jatkuu aina sarjatoimintaan asti, tulee tässä vaiheessa viimeistään mukaan tavoitteiden asettelun pohtimista. Yhdessä asetetut sekä lapsen henkilökohtaiset tavoitteet opettavat toiminnan suunnittelua, sitoutumista ja sinnikkyyttä.

Samalla opitaan, mitä voi vaatia itseltä ja mitä voi vaatia pelikavereilta. Itse juniorijoukkuetta valmentaneena oli ilo huomata, kun lapset pitivät keskenään huolta yhdessä sovittujen pelisääntöjen noudattamisesta. Ainakin ajoittain.

Kaikki urheilun maailmassa pyörivät tietävät, ettei harrastus aina ole pelkkää iloa ja onnistumista. Pettymyksiltä ja itkultakin on lähes mahdoton välttyä. Oli kyseessä sitten epäonnistunut suoritus harjoituksissa tai kilpailutilanteessa, opettaa se jokaisella kerralla lapselle valtavasti. Omien tunteiden näyttäminen, sanoittaminen, pettymysten käsittely ja pettymyksistä yli pääseminen on arvokas taito. Samoin onnistumisista riemuitseminen. Työelämässä mallia voisikin ottaa onnistumisista yhdessä iloitsemiseen esimerkiksi pikkufutareiden maalituuletuksista tai voitokkaan turnauspelin juhlinnasta.

Aktiivinen elämäntapa kantaa myös aikuisuuteen

Urheiluharrastuksen parissa opittavien taitojen listaa voisi täydentää pidemmällekin. Toisesta näkökulmasta katsottuna on oleellista huomata nuoruuden liikkumisen määrä olevan kytköksissä kouluarvosanaan – enemmän liikkuvien arvosanat ovat noin puoli arvosanaa korkeammat vähemmän liikkuviin verrattuna.

Lapsuudessa opittu aktiivinen elämäntapa kantaa monella myös aikuisuuteen. Vaikkei taidot tai motivaatio kantaisikaan isommille kentille, laji johon lapsena on rakastunut, pysyy usein mukana läpi elämän.

Kesälomakauden jälkeen monessa perheessä pohditaan jälleen lapsien syksyn harrastuksia. Itse annan vahvan äänen joukkueurheilulajeille. Samalla kannustan myös työikäisiä samojen lajien pariin. Monessa urheiluseurassa järjestetäänkin aikuisten lajikouluja, jotka ovat hyvä keino hypätä mukaan ilman aikaisempaa lajitaustaa.

Elsi Luomi   
@ElsiLuomi(twitter.com)
liikuttaja, Ilmarinen