Kun sairastuin, työ oli ankkurini muutoksessa

Joku viisas on sanonut, että muutos on kuin tuuli purjehtijalle. Emme voi vaikuttaa siihen, mistäpäin tuulee ja kuinka kovaa, mutta onneksi voimme säätää purjeemme niin, että myrskystä huolimatta pääsemme perille. Matruuseina meitä saattaa pelottaa, kun meillä ei ole täydellistä kontrollia ja hallintaa. Silloin on vain luotettava kapteenin kykyyn saattaa vene turvallisesti määränpäähänsä.

Sairastuin vakavasti muutama vuosi sitten. Tällöin koin konkreettisesti, mitä tarkoittaa, kun vakaa maa pettää jalkojen alta ja hallinnan tunne katoaa. Pelkäsin – paljon. Pakko oli kuitenkin luottaa siihen, että kapteeni ja perämies, onkologi ja kirurgi, tekevät viisaita päätöksiä.

Elämäni oli siihen kevääseen saakka soljunut varsin mukavasti. Myötätuulta oli ollut sopivissa määrin – ei liikaa, eikä liian vähän. Yllättäen täytyi kuitenkin pysähtyä oman elämän isojen kysymysten äärelle. Mitkä asiat tuovat elämääni merkityksellisyyttä, jos elämä jääkin odotettua paljon lyhyemmäksi? Mitkä ihmissuhteet ovat ylläpitämisen arvoisia, jos kaikkia ei ehdi tai pysty ylläpitämään? Mistä ammentaa voimia arkeen, kun koko elämästä oli muodostunut iso kysymysmerkki? Oman elämän inventaaria oli raskasta tehdä. Olen kuitenkin nyt jälkikäteen kiitollinen siitä, että pysähtymisen myötä tiedän, mitä elämältäni haluan ja mitä arvostan.

Sairastuminen kirkasti minulle, että elämässä on asioita, joihin voin vaikuttaa, ja on asioita, jotka eivät ole minun päätettävissäni. Minua koossa pitänyt voima oli niin yksinkertainen asia kuin hyvä perusarki. Se sisälsi muun muassa sen, että kävin ihan normaalisti töissä koko sairastamisen ajan. Työ toimi minulle ankkurina muutoksessa. Välillä tämä tarkoitti etäpäiviä, välillä konttoripäiviä – ihan kuten normaalistikin. Työ piti ajatukseni poissa murheista ja vahvasti kiinni elämänmakuisessa elämässä. Helppoa ei aina ollut, mutta en missään vaiheessa halunnut määritellä itseäni pelkästään vakavasti sairaaksi potilaaksi.

Töissä olin lomalla

Työroolini henkilöstön kehittämispäällikkönä oli kuin ”loma sairaudesta”. Kerroin sairastumisestani heti avoimesti ja pyysin, että minuun suhtaudutaan ihan normaalisti. Kerroin myös, että sairaudestani ja tarinastani saa kysyä niin paljon kuin haluaa. Esihenkilöni kanssa sovimme, että ilmoitan itse, jos tarvitsen kevennystä vastuisiini. Halusin pysyä ruorissa omassa elämässäni.

Päivä kerrallaan -meiningillä menin. Työ auttoi luovimaan eteenpäin: en ehtinyt keskittyä pelkoon enkä itsesääliin. Yhteisöllisyys auttoi huomaamaan, että arki jatkuu ja asiat menevät eteenpäin. Yritin tietoisesti saada päiviin mahtumaan sopivasti työntekoa, pientä liikuntaa, ystävien tapaamista, ulkoilua ja lukemista.

Erikoismausteena jaksamisessani oli rakastamani ulkosaariston karut maisemat ja meri. Meri on aina antanut minulle voimaa ja palauttanut asioiden mittasuhteet silloin, kun pää on ollut tungokseen saakka täynnä ajatuksia ja huolia.

Ankkuroidutaan hetkeksi

Olen vahvasti sisäistänyt sen, että elämä on 10 prosenttia sitä, mitä minulle tapahtuu, ja 90 prosenttia sitä, miten siihen asennoidun. Kaikkeen elämässämme emme voi vaikuttaa, mutta suhtautumisemme asioihin voimme jokainen valita.

Toivon, että sinäkin maltat pysähtyä hetkeksi. Mistä sinä ammennat voimia arkeesi juuri tällä hetkellä? Mistä taasen saat tulta purjeisiisi? Jokainen tietää itse parhaiten, mistä se pieni ”kultareunus” ja loma päässä pyörivistä ajatuksista itselleen tulee. Suo tietoisesti itsellesi näitä asioita!

Björkestam-Bärlund Barbro
henkilöstön kehittämispäällikkö, Ilmarinen
@bjorkestam (twitter.com)

• Ilmarisen TyökykyAreena tarjoaa tutkittua tietoa ja arjen työkaluja – poimi vinkit työkyvyn edistämiseen!