Rakkauskirje poissaoleville työtovereille
Pandemia-aika on ollut minulle haasteellinen. Minä, ihmisrakas ja työkavereiden läsnäolosta voimaasaavaa toimistotyöntekijä, olen naputtanut konettani pääosin etätyön yksinäisyydessä. Kohtaamiset ovat tapahtuneet etänä, ja se ei todellakaan ole sama asia. Minulla on ikävä teitä, rakkaat työkaverini.
En ollut uskoa silmiäni eräänä sateisena aamuna keskellä etätyöpuutumistani, kun luin ”Höblästä” (Hufvudstadsbladet), ruotsalaisten keksimästä nettisaitista, jonka avulla jokainen voi tuunata oman ääniympäristönsä muistuttamaan toimiston äänimaailmaa. Miltä tuntuisi saada tuttuja kerroskeittiön ääniä kotiin? Kollegoiden puhesorinaa? Näppiksen kotoista näpytystä? Tai vaikka vain vilkkaasti liikennöidyn kadun melua?
Sivustolla voi itse valita, mitä ääniä haluat kuulla ja kuinka lujaa. Ensin ajattelin, että tähän pystyvät vain ”pähkähullut ruotsalaiset”, mutta siitä huolimatta jäin miettimään asiaa hieman syvällisemmin. Miksi kaipaan hälyä ja ihmisääniä ympärilleni?
Kohtaamiset antavat energiaa
Olen useamman kerran pitkän, pandemian aiheuttaman etäilyn aikana miettinyt, miten voin olla niin huono pitämään taukoja. Huomaan usein istuvani sujuvasti kolmesta neljään tuntia nousematta tuoliltani. Tiedän sen olevan vastoin kaikkia työhyvinvoinnin ohjeita ja täysin tuomittavaa.
Ja kyllä, palautumiseen tulisi jokaisen itseään arvostavan ihmisen panostaa päivittäin moneen kertaan. Lomien jälkeen olen nyt sitten yrittänyt parantaa tapojani, ja olen pitänyt pakotettuja mikrotaukoja aina välillä.
Pakotetut tauot maistuvat vain puulta. Nyt tiedän, miksi taukoja ei tule niin herkästi pidettyä: kuulun niihin, jotka saavat energiaa muiden ihmisten kohtaamisesta ja ajatusten vaihdosta. Pidän keskusteluista työkavereiden kanssa, oli kyseessä työasia tai muu mielenkiintoinen ja päivänpolttava aihe. Pienet tauot kotona eivät palauta samalla tavalla kuin mikrotauot töissä, koska rakkaat työkaverit eivät ole mukana tauoillani! Taukoni ovat nyt yhtä yksinäisiä ja hiljaisia kuin päivittäinen koneella naputtaminenkin.
Ikävä ihmisten luo
Ekstrovertin akut tarvitsevat polttoainekseen muita ihmisiä, ja kun heitä ei ole siinä vieressä, jäävät tauot herkästi pitämättä. Ehkä minun kannattaisi valita ruotsalaisten saitilta työskentelyni taustaksi lähinnä kollegoiden ääntä höystettynä printterin ruksuttamisella ja puhelimen pirinällä?
Mikään ei tietenkään korvaa aitoja kohtaamisia arjessa, sen olen ainakin oppinut tämän puolentoista vuoden etätyön ”opiskelun” jälkeen. Nettisaitin toistuviin ääniefekteihin kyllästyy, eikä niiden kanssa voi keskustella ja vitsailla. Saati, että voisi halata. Odotan itse arvokkaita, iloisia jälleennäkemisiä, aitoja toimiston ääniä ja hyvää energisoivaa ”flow-tilaa” arjessa. Etätyösuositus (stm.fi) päättyy näillä näkymin 15. lokakuuta. Toivo elää.
Ai niin: Haluat varmasti vielä tietää, mistä saitista on kyse. No täältä se löytyy (soundofcolleagues.com).
Barbro Björkestam-Bärlund
henkilöstön kehittämispäällikkö
Ilmarinen
@bjorkestam (twitter.com)
- Ilmarisen TyökykyAreena tarjoaa tutkittua tietoa ja arjen työkaluja – poimi vinkit työkyvyn edistämiseen!
-
Maarit Järvinen 20.2.2022 klo 18.13
Työttömällä se on jatkuvasti tuollaista - ei työyhteisöä, kahvihetkiä, yhteisiä suunnittelutuokioita, kaikkea mitä yhdessä tekemiseen ja olemiseen kuuluu. Itse olen kärsinyt tuollaisesta jatkuvasti siitä lähtien, kun viimeisin määräaikainen työsuhde, sijaisuus, päättyi. Vaikka olisi tunnollinen ja pidetty työntekijä ja itse rakastaisi työtään, sieltä joutuu pois, kun määräaikaisuus on ohi. Olen joutunut kokemaan tämän liian monta kertaa. Siksi etätyöntekijöiden valitus aina välillä ärsyttää, kun heillä sentään on olemassa työyhteisö, mihin voi olla vielä mahdollista palata.Vastaa kommenttiin
Lisää aiheesta
Kohti uutta arkea – uudistimme ammatillisen kuntoutuksen palvelumme
Työelämä muuttuu jatkuvasti, ja niin muuttuvat myös asiakkaidemme tarpeet. Aiemmin ammatillisen kuntoutuksen asiakkaamme hakeutuivat palveluihin tyypillisesti tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi. Nykyään tilanne on moninaisempi: mielenterveyden haasteet korostuvat, ja palvelujamme hakevat entistä nuoremmat ihmiset. Asiakkaamme eivät enää tarvitse vain yhden tyyppisiä ratkaisuja, vaan heidän haasteensa ja toiveensa ovat yksilöllisempiä ja monimuotoisempia.
Voiko tulevaisuuteen suunnata katse menneisyydessä? - ralliautoilusta oppia työkykyjohtamiseen
Miten työkykyjohtamisessa voisi ottaa oppia autolla ajamisesta? Autoa ohjatessa on selvää, että päästäkseen turvallisesti etenemään, on pidettävä katse kohdistettuna eteenpäin. Matkan päämäärä on yleensä myös tiedossa ratin taakse istahtaessa. Ajaessa vilkaistaan auton mittaristoa ja harkitaan saadun tiedon sekä muiden havaittujen olosuhteiden perusteella, olisiko esimerkiksi kaasua syytä höllentää vai lisätä.
Tarvitsemme pidempiä, parempia ja enemmän työuria
Pidemmät työurat ovat olleet keskeinen yhteiskunnallinen tavoite jo pitkään. Tällä hetkellä kehitys polkee kuitenkin paikallaan. Suomen väestörakenne on ollut suuressa muutoksessa, kun syntyvät ikäluokat ovat jääneet entistä pienemmiksi ja senioreita on yhä enemmän. Tuoreen väestöennusteen mukaan nykyisen tasoinen nettomaahanmuutto ylläpitäisi kuitenkin väkiluvun kasvua seuraavat 30 vuotta. Kestävään työelämään ja työkykyjohtamiseen panostaminen on silti välttämätöntä, jotta onnistumme työurien pidentämistalkoissa.