Ura metallialalla päättyi työn aiheuttamaan vammaan – uusi ala löytyi pian kuntoutuksen kautta

Kymmenen vuoden ura metallialalla tuli päätökseensä, kun Jukka-Pekka Tervonen sai pysyvän rannevamman. Tilanne synnytti huolen tulevaisuudesta: olisiko enää mahdollista työllistyä alalle, jossa aiempaa ammattitaitoa voisi hyödyntää? Ratkaisuksi löytyi ammatillinen kuntoutus.

Ensin alkoivat kivut. Kun Jukka-Pekka Tervonen ei enää pystynyt tekemään työtään ilman jatkuvaa särkyä, kävi selväksi, ettei hän voisi jatkaa nykyisessä tehtävässään.

Tuolloin metallialalla työskennellyt Tervonen teki särmäystöitä ja käsitteli päivittäin raskaita rautoja. Ajan myötä fyysinen työ alkoi vaivata hänen rannettaan, ja kivut alkoivat häiritä muutakin elämää.

Aluksi Tervonen siirrettiin työpaikalla pienemmälle koneelle kevyempiin töihin. Pian hän kuitenkin huomasi, että työtehtävän muutoksesta ei juuri ollut apua.

– Ajan kanssa ranne rasittui, vaikka teki minkälaisia töitä. Metallialalla ei oikein ole sellaisia hommia, jotka eivät vaatisi raskaita työtaakkoja tai rannetta rasittavia työliikkeitä.

Kirurgi suositteli ammatillista kuntoutusta

Kun kivut vain jatkuivat, Tervonen pyysi työterveydestä lähetettä magneettikuviin saadakseen diagnoosin jo kuukausia kestäneeseen vaivaan, joka oli vaatinut useita käyntejä työterveyslääkärin vastaanotolla. Kuvat saatuaan työterveyslääkäri kirjoitti lähetteen käsikirurgille.

– Käsikirurgi totesi rannevamman vakavuuden ja otti esille, että ehkä tällä kädellä ei enää kannata raskaita rautoja pyöritellä edes leikkauksen ja kuntoutuksen jälkeen, sillä vamman uusiutuminen olisi hyvin todennäköistä, Tervonen kertoo.

Kirurgi ehdotti vaihtoehdoksi ammatillista kuntoutusta. Hän kirjoitti Tervoselle lausunnon, ja tämä sai ajan kuntoutuspoliklinikalle. Saatuaan Ilmarisesta myönteisen ennakkopäätöksen ammatillisesta kuntoutuksesta Tervonen pääsi laatimaan kuntoutussuunnitelmaa yhdessä uravalmentajansa kanssa.

Työharjoittelu poiki työpaikan

Alussa uuden koulutuksen etsiminen tuotti vaikeuksia.

– Ensimmäisenä tuli mieleen, että pystynkö harjoittamaan enää ammattia, jossa voin hyödyntää aikaisempaa pitkää työkokemustani. Se aiheutti aika paljon mietteitä.

Tervosella oli monipuolinen, noin kymmenen vuoden kokemus metallialalta muun muassa peltisepän, cnc-koneistajan ja särmääjän töistä. Lukion jälkeen hän oli suorittanut metallialan perustutkinnon ja kouluttautunut manuaalikoneistajaksi.

Enää koulun penkillä istuminen ei kiinnostanut Tervosta, vaan hän halusi päästä tekemään käsillään. Toiveissa oli löytää koulutus, joka tukisi hänen aiempaa osaamistaan ja johon rannevamma ei olisi este.

Lopulta Tervosen mielenkiinnon herätti 3D-suunnittelua, -tulostusta, koneautomaatiota ja robotiikkaa käsittelevä kurssi. Kun kurssi hyväksyttiin kuntoutussuunnitelmana, hän pääsi aloittamaan opinnot aikuiskoulutuskeskuksessa. Koulutuksen ajan hän sai kuntoutusrahaa Ilmarisesta.

– Kurssi tuki omaa cnc-taustaani. Olen hyvä englannin kielessä ja ollut tietokoneiden kanssa tekemisissä koko elämäni. Alalle on myös kovasti kysyntää työntekijöistä.

Neljä kuukautta kestäneen kurssin viimeinen kuukausi oli varattu työharjoittelulle. Sopivan harjoittelupaikan Tervonen löysi uravalmentajansa avustuksella. Harjoittelu poiki jopa pidempiaikaisen työpaikan.

– Työssäni pystyn käyttämään hyväkseni uuden kurssin sisältöä ja kaikkea, mitä olen tehnyt aiemmin. Tuntui siltä, että palaset loksahtivat paikoilleen. He tarvitsivat juuri minunlaistani kaveria, ja minulle se oli juuri sopiva työ.

Täysipainoinen työ on taas mahdollista

Vaikka Tervosen ammatillinen kuntoutus päättyi parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, hän toivoo, että hänen kipunsa ja särkynsä olisi otettu työterveyshuollossa todesta jo paljon aiemmin. Vamman vakavuus ymmärrettiin vasta hänen käytyään magneettikuvauksessa.

– Suomalainen mies on sen verran jäärä, että lääkäriin mennessään sillä on yleensä oikeasti asiaa, Tervonen naurahtaa.

Ammatillisen kuntoutuksen prosessiin Tervonen on kokonaisuutena tyytyväinen. Koulutuksen etsimisessä oli apuna uravalmentaja, joka hoiti asiakkaansa puolesta myös kouluun ja työhön liittyvät paperihommat.

Koronatilanteen takia Tervonen ei päässyt kertaakaan tapaamaan valmentajaansa kasvokkain, vaan tapaamiset hoidettiin puhelinsoitoilla ja sähköpostitse.

– Asiat olisi ollut helpompi käydä läpi kahden kesken pöydän ääressä, hän myöntää.

Tervosen rannevamma on yhä läsnä, mutta uudessa työssä se ei enää vaivaa aktiivisesti. Hän tekee edelleen pajatöitä, mutta työ on nyt huomattavasti kevyempää ja vain yksi osa monipuolista työnkuvaa. Myös rannetuki estää kättä rasittumasta liikaa.

Välillä Tervonen tosin unohtaa työn tuoksinassa varoa rannettaan.

– Saatan ruuvipuristimesta vääntää väärällä kädellä lujasti ja sitten huomata, että ai niin, ei tällä kädellä pitänyt vääntää. Muistan sitten seuraavalla kerralla tehdä saman homman toisella kädellä.