Neljä ihmistä pöydän ääressä, kuvituskuva.
Artikkelit

Mitä tehdä työeläkevakuutukselle, kun yrityksen yhtiömuoto tai omistussuhteet muuttuvat?

Yrittäjänä järjestät eläketurvasi lähes aina ottamalla YEL-vakuutuksen. Joskus puolestaan otat TyEL-vakuutuksen. Valintaan vaikuttaa eniten se, mikä yrityksesi yhtiömuoto on. Yhtiömuodon ja omistussuhteiden muutokset voivat vaikuttaa yrityksen työeläkevakuutuksiin. Lue, mitä muutostilanteissa on hyvä tietää.

Toiminimi ja avoin yhtiö

Jos työskentelet yrittäjänä liikkeen- tai ammatinharjoittajana toiminimellä taikka yhtiömiehenä avoimessa yhtiössä, valinta on helppo: ota YEL-vakuutus.

Jos olet ilman palkkaa liikkeen- tai ammatinharjoittajan yrityksessä työskentelevä puoliso tai samassa taloudessa asuva, palkatta yrityksessä työskentelevä yli 18-vuotias lapsi, ota itsellesi YEL-vakuutus.

Muille yrityksessä työskenteleville työntekijöille tarvitset TyEL-vakuutuksen.

Kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö ja muut yhteisöt

Jos olet kommandiittiyhtiössä vastuunalaisena yhtiömiehenä, osakkaana osakeyhtiössä tai jossain muussa yhteisössä, esimerkiksi yhtymässä tai osuuskunnassa, tilanne vaihtelee.

Tiedät työskenteleväsi johtavassa asemassa, jos olet esimerkiksi toimitusjohtaja, hallituksen jäsen taikka hallinto- tai toimialajohtaja. Olet johtavassa asemassa myös, jos sinulla on asemasi perusteella nimenkirjoitusoikeus, jos omistat kaikki yhtiön osakkeet, tai jos käytät todellista määräämisvaltaa yrityksessäsi.

Työsuhteessa työskenteleville työntekijöille tarvitset TyEL-vakuutuksen.

Entä jos yhtiömuoto tai omistussuhteen muuttuvat

Yrityksesi yhtiömuoto tai omistussuhteet saattavat muuttua. Silloin saatat tarvita YEL-vakuutuksen sijaan TyEL-vakuutuksen itsellesi tai perheenjäsenellesi. Jos yrityksesi yhtiömuoto tai omistussuhteet muuttuvat, varmista, että olet silloinkin huolehtinut omasta ja perheenjäsentesi eläketurvasta.

Tarkkana tulee olla erityisesti silloin, jos yrityksesi Y-tunnus vaihtuu. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun toiminimi muuttuu osakeyhtiöksi. Koska TyEL-vakuutus tehdään aina Y-tunnuksellisen yrityksen kanssa, Y-tunnuksen vaihtuessa sopimus työeläkeyhtiön kanssa tulee tehdä uudelleen.

Jos omistat yrityksestäsi korkeintaan 30 %, olet yrittäjänä itsekin TyEL-vakuutuksen piirissä. Jos omistusosuutesi on yli 30 %, olet YEL-vakuutuksen piirissä, etkä maksa näin ollen omasta palkastasi TyEL-maksuja.

Yksityinen toiminimi voidaan muuttaa yhtiömuotoiseksi yritykseksi, avoin yhtiö voi muuttua kommandiittiyhtiöksi tai osakeyhtiöksi, ja kommandiittiyhtiö puolestaan voi muuttua osakeyhtiöksi tai avoimeksi yhtiöksi.

Lue lisää yritystoiminnan muutoksista

Toimi näin

Yhtiömuoto muuttuu

Jos y-tunnus muuttuu, ota uusi TyEL-vakuutus uudelle y-tunnukselle.  Helpoiten teet sen olemalla meihin yhteydessä. Aiempi vakuutus hyödyttää sinua asiakashyvitysten muodossa.

Jos sinulla on toiminimi ja muutat sen osakeyhtiöksi, avoimeksi yhtiöksi tai kommandiittiyhtiöksi, päätä vanha TyEL-vakuutuksesi. Ota uuden yhtiön nimissä uusi TyEL-vakuutus työntekijöillesi.

Jos muutat kommandiittiyhtiön tai avoimen yhtiön osakeyhtiöksi, TyEL-vakuutus jatkuu ilman muutoksia.

YEL-vakuutusvelvollisuus päättyy, jos luovut osasta yhtiötäsi, etkä enää omista vähintään 30 prosenttia osakeyhtiön osakkeista itse tai vähintään 50 prosenttia yhdessä perheenjäsenesi kanssa. Tällöin YEL-vakuutus tulee päättää.

Yrityskauppa

Jos myyt yrityksesi koko liiketoiminnan, TyEL-vakuutus päätetään. Työntekijät vakuutetaan uudelleen liiketoiminnan ostajan vakuutuksessa. Jos myyt koko yrityksen ja lopetat yrittäjätoiminnan, päätä myös oma YEL-vakuutuksesi.

Jos myyt vain osan liiketoiminnasta ja yritykseesi jää työntekijöitä, yrityksesi TyEL-vakuutus pidetään voimassa. Myytyyn liiketoiminnan osaan kuuluvat työntekijät vakuutetaan uudelleen ostajan vakuutuksessa.

YEL-vakuutusvelvollisuus päättyy myös, jos luovut osasta yhtiötäsi, etkä enää omista vähintään 30 prosenttia osakeyhtiön osakkeista itse tai vähintään 50 prosenttia yhdessä perheenjäsenesi kanssa. Päätä tässäkin tapauksessa oma YEL-vakuutuksesi.

Fuusio

Sulautumis- eli fuusiotilanteessa tulee aina päättää, mikä yhtiöistä on vastaanottava ja mitkä/mikä sulautuvia yhtiöitä. Tämä vaikuttaa TyEL-vakuutuksiin, nimittäin sulautuvien yhtiöiden TyEL-vakuutukset päätetään, ja työntekijät siirtyvät vastaanottavan yhtiön TyEL-vakuutuksen piiriin. Jos vastaanottavalla yhtiöllä ei vielä ole TyEL-vakuutusta, sille otetaan uusi. Helpoiten asia hoituu olemalla meihin yhteydessä. Aiempi vakuutus Ilmariselta hyödyttää sinua asiakashyvitysten muodossa.

Jos yrittäjänä lopetat yritystoimintasi ja siirryt vastaanottavaan yritykseen esimerkiksi hallituksen jäseneksi, päätä oma YEL-vakuutuksesi.

Jakautuminen

Jos osakeyhtiö jakautuu vähintään kahdeksi yhtiöksi, jakautuneen yhtiön TyEL-vakuutus päätetään, ja uusille yhtiöille otetaan uudet vakuutukset.

Osakeyhtiö voi jakautua myös osittain. Tässä tapauksessa jäljelle jäävän yritysosan TyEL-vakuutus pidetään ennallaan. Jos uuteen yhtiöön siirtyy työntekijöitä, sille otetaan uusi vakuutus.

Taulukosta näet, miten eri yhtiömuodoissa toimitaaan eläkevakuuttamisen näkökulmasta. Katso lisää esimerkkejä työeläkelakipalvelun sivuilta (telp.fi).

Yhtiömuoto Tilanne Ota YEL Ota TyEL Ei lakisääteistä
vakuutusta
YhtiömuotoKommandiittiyhtiö TilanneTyöskentelet vastuunalaisena yhtiömiehenä Ota YELx Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoKommandiittiyhtiö TilanneTyöskentelet äänettömänä yhtiömiehenä ja saat palkkaa. Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoKommandiittiyhtiö TilanneTyöskentelet äänettömänä yhtiömiehenä etkä saa palkkaa. Ota YEL  Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
x
YhtiömuotoOsakeyhtiö TilanneTyöskentelet ei-johtavassa asemassa, olet osakas ja saat palkkaa.  Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsakeyhtiö TilanneTyöskentelet johtavassa asemassa ja omistat työskentely-yhtiön
osakepääomasta tai äänimäärästä yli 30 % suoraan tai väliyhtiön kautta
ja sinulla on yli 50 % omistusosuus tai sitä vastaava määräämisvalta väliyhtiöstä.
Ota YELx Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsakeyhtiö TilanneTyöskentelet johtavassa asemassa osakeyhtiössä, jonka osakepääomasta
tai äänimäärästä omistat perheenjäsentesi kanssa yli 50 % suoraan
tai väliyhtiön kautta ja omistat itse vähintään yhden osakkeen.   
Ota YELx Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsakeyhtiö TilanneOmistat osakepääomasta tai äänimäärästä yksin enintään 30 %
tai perheenjäsenesi kanssa enintään 50 %
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsuuskunta ja muu yhteisö TilanneTyöskentelet osakkaana johtavassa asemassa ja vastaat henkilökohtaisesti
yhteisön sitoutumuksista. Osuuskunnassa sinulla on yksin yli 30 %
tai yhdessä perheenjäsenen kanssa yli 50 % määräämisvallasta.
Ota YELx Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsuuskunta ja muu yhteisö TilanneTyöskentelet osakkaana ilman että vastaat henkilökohtaisesti
yhteisön sitoumuksista etkä saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsuuskunta ja muu yhteisö TilanneTyöskentelet osakkaana ilman että vastaat henkilökohtaisesti
yhteisön sitoumuksista etkä saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
x

 


Tästä taulukosta voit tarkistaa yrittäjän ja tämän perheenjäsenten vakuutusvelvollisuuden eri yhtiömuodoissa. 

Yhtiömuoto Tilanne Ota YEL Ota TyEL Ei lakisääteistä
vakuutusta
YhtiömuotoToiminimi TilannePuolisosi työskentelee yrityksessäsi,
jonka omistat kokonaan,
eikä saa palkkaa.
Ota YELx Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoToiminimi TilanneLapsesi työskentelee yrityksessäsi,
asuu kanssasi samassa taloudessa eikä saa palkkaa.
Ota YELx Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoToiminimi TilanneLapsesi työskentelee yrityksessäsi, asuu kanssasi
samassa taloudessa ja saa palkkaa. 
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoAvoin yhtiö TilannePerheenjäsenesi työskentelee yrityksessäsi,
ei ole yhtiömies eikä saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
x
YhtiömuotoAvoin yhtiö TilannePerheenjäsenesi työskentelee yrityksessäsi,
ei ole yhtiömies mutta saa palkkaa
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoKommandiittiyhtiö TilannePerheenjäsenesi työskentelee yrityksessäsi,
ei ole yhtiömies tai on äänetön yhtiömies eikä saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
x
YhtiömuotoKommandiittiyhtiö TilannePerheenjäsenesi työskentelee yrityksessäsi,
ei ole yhtiömies tai on äänetön yhtiömies ja saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoOsakeyhtiö TilannePerheenjäsenesi työskentelee yrityksessäsi,
ei omista yhtään osaketta eikä saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
x
YhtiömuotoOsakeyhtiö TilannePerheenjäsenesi työskentelee yrityksessäsi,
ei omista yhtään osaketta mutta saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoMuu yhteisö TilanneHenkilö on sitoumuksista vastuussa olevan osakkaan 
perheenjäsen ja saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyELx Ei lakisääteistä
vakuutusta
 
YhtiömuotoMuu yhteisö TilanneHenkilö on sitoumuksista vastuussa olevan osakkaan
 perheenjäsen eikä saa palkkaa.
Ota YEL  Ota TyEL  Ei lakisääteistä
vakuutusta
x

 

Mitä pidit jutusta?
Lisää tätä!
Peruskauraa
En ymmärrä
Ei kiinnosta

Lisää aiheesta

Artikkelit 18.8.2025

Näin säästät työterveyshuollon kustannuksissa

Yhä useampi työnantaja kokee työterveyshuollon kustannusten nousevan hallitsemattomasti. Päällimmäisenä on tunne, että asiakkaan kukkarolla käydään ilman, että siihen voi mitenkään vaikuttaa. Tämä nakertaa työterveysyhteistyölle varsin keskeistä luottamusta. Siksi työnantajan on tärkeää tietää, miten kustannuksiin voi aidosti vaikuttaa.

Näin säästät työterveyshuollon kustannuksissa

Artikkelit 2.7.2025

Työnantaja, opasta nuorta työelämän perusasioissa

Uusi työntekijä, kuten esimerkiksi ensimmäistä kesäänsä työssä viettävä nuori, pääsee parhaiten sisään työelämään, kun perehdytät hänet huolellisesti työtehtäviinsä. Yhtä lailla häntä kannattaa opastaa myös työelämää koskevissa perusasioissa.

Työnantaja, opasta nuorta työelämän perusasioissa
Lisää ajankohtaisia artikkeleita