Masennus ja työkyky
Masennuksen vaikutus työkykyyn riippuu sairauden vaikeusasteesta. Masennukseen sairastunut voi yleensä jatkaa työelämässä ilman pitkiä sairauspoissaoloja.
Jokainen meistä voi kokea masennuksen tunnetta tai muita masennukseen liittyviä oireita tilapäisesti. Varsinainen masennus on kuitenkin lääkärin diagnosoima oireyhtymä, jossa oireet ovat pidempikestoisia ja vaikuttavat merkittävästi toimintakykyyn. Masennus eli depressio on yleinen sairaus. Suomalaisista 5–7 % kärsii siitä vuoden aikana.
Masennuksen eli depression syntyyn vaikuttavat monet tekijät, kuten perinnöllinen taipumus, kehitykselliset vaaratekijät (kuten kaltoinkohtelu), altistavat persoonallisuuden piirteet ja laukaisevat tekijät, esimerkiksi elämänmuutokset. Toipumisennuste on hyvä, kun tehokas hoito aloitetaan varhain.
Näin masennus oireilee
Masennuksen oireet esiintyvät päivittäin yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan. Oireet ovat merkittäviä.
Oireita tulee olla vähintään neljä seuraavista:
- mielialan lasku
- kyvyttömyys nauttia asioista
- poikkeuksellinen väsymys
- itseluottamuksen väheneminen
- kohtuuttomat itsesyytökset
- toistuvat kuolemanajatukset tai itsemurha-ajatukset
- keskittymisvaikeudet
- hidastuneisuus tai kiihtyneisyys
- unihäiriöt
- ruokahalun muutokset
Vaikeimmillaan oireiluun voi liittyä todellisuudentajun häiriintymistä ja itsetuhoisuutta.
Masennuksen hoidossa käytetään psykoterapiaa, lääkitystä sekä neuromodulaatiohoitoja, kuten ECT-hoitoa, tasavirtastimulaatiota tai magneettistimulaatiota.
Muita yleisiä mielenterveyden häiriöitä
Työuupumus eli burnout
Ahdistuneisuushäiriö
Päihdehäiriö
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Persoonallisuushäiriö
Psykoosi
-
Onko kukaan toipunut masennuksesta?
Masennuksen ennuste on hyvä, ja siihen on olemassa toimivia hoitoja. Sairauteen liittyy kuitenkin tavallisesti kielteisiä ajatusvääristymiä.
Lue blogi
-
Lievä masennus
Lievässä masennuksessa sairauspoissaolo ei yleensä ole tarpeen.
-
Keskivaikea masennus
Keskivaikeassa masennuksessa jäljellä olevan toimintakyvyn riittävyys riippuu työn vaatimuksista ja mahdollisuuksista työssä jatkamista tukeviin työjärjestelyihin.
-
Vaikea ja psykoottinen masennus
Vaikeassa ja psykoottisessa masennuksessa jäljellä oleva toimintakyky ei yleensä riitä minkään työn vaatimuksiin.