Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski yli viisi prosenttia – alueelliset erot pienenivät
Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä noin 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Suurin pudotus oli majoitus- ja ravitsemusalalla, missä vähennystä tuli noin -28 prosenttia. Alueelliset erot pienenivät hieman, vaikka Pohjois-Suomessa henkilöstövuokrauksen sekä matkatoimistojen ja -järjestäjien työntekijämäärä laski edelleen voimakkaasti. Pudotus oli suurinta Lapin maakunnassa, missä kotimaanmatkailu toi kuitenkin hieman helpotusta tilanteeseen.
Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 40 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.
Suhdanneindeksin työntekijämäärä väheni maaliskuussa -5,5 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan, kun helmikuussa laskua tuli -5,9 prosenttia.
– Työntekijämäärän muutos pysyi maaliskuussa lähes helmikuun tasolla. Vaikka maaliskuussa käytiin keskusteluja tiukoista rajoituksista ja covid-19 tartunnat olivat nousussa, ei tällä ollut maaliskuun työntekijämääriin merkittävää negatiivista vaikutusta. Toimialoista majoitus- ja ravitsemusalan työntekijämäärä putosi eniten eli -28 prosenttia, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
– Henkilöstövuokrauksessa työntekijämäärä oli -19 prosenttia pienempi verrattua vuoden takaiseen ajankohtaan, kun se oli vielä helmikuussa -22 prosentin laskussa. On huomattava, että viime vuoden maaliskuussa henkilöstövuokrauksen työntekijämäärä oli lähtenyt jo laskuun, joten sikäli tilanne ei alan työntekijämäärissä ole kehittynyt yhtä myönteisesti kuin luvut antavat ymmärtää.
Maaliskuun luvuissa oli havaittavissa myös muutamia positiivisia signaaleja.
– Tietotekniikassa ja viestinnässä työntekijämäärä oli lähes viime vuoden tasolla, ja teollisuuden tilanne oli vain hieman yli yhden prosenttiyksikön päässä vuoden takaisesta tilanteesta. Myös kaupan alan työntekijämäärä oli laskenut ainoastaan vähän vuoden takaisesta, Jouni Vatanen kommentoi.
Alueelliset erot pienenivät
Maaliskuun suhdanneindeksissä alueiden väliset erot kaventuivat. Etelä-Suomessa suhdanneindeksi laski maaliskuussa -5,1 prosenttia (helmikuussa -5 %), kun Pohjois-Suomessa se laski -7,4 prosenttia ( -8,2 %). Pudotus oli suurinta Lapin maakunnassa, jossa työntekijämäärä laski maaliskuussa -12 prosenttia vuoden takaisesta.
Etelä-Suomi (-5,1 %): Pahimpia kärsijöitä ovat olleet majoitus- ja ravitsemusala sekä kuljetus. Maaliskuussa majoitus- ja ravitsemusalan työntekijämäärän lievä lasku jatkui ja oli nyt -29 prosenttia. Kuljetusalalla työntekijöitä oli 14 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Terveys- ja sosiaalipalveluiden työntekijöitä oli maaliskuussa saman verran kuin vuosi sitten, kun vielä joulukuussa työntekijöitä oli kolme prosenttia enemmän.
Länsi-Suomi (-6,2 %): Myös Länsi-Suomessa majoitus- ja ravitsemusaloilla (-29 %) sekä kuljetusalalla (-9 %) työntekijöitä oli merkittävästi vuoden takaista vähemmän. Tietotekniikka-ala kasvoi selvästi koko vuoden 2020, ja myös tämän vuoden maaliskuussa työntekijöitä oli noin neljä prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Itä-Suomi (-4,4 %): Itä-Suomen tilanne muuttui maaliskuussa parempaan suuntaan, vaikka kaikkien seurattujen toimialojen työntekijämäärän muutosluku oli yhä negatiivinen. Erityisesti erottuivat majoitus- ja ravitsemus (-16 %) ja kuljetus (-8 %). Myös kaupan alan tilanne oli synkkä ja työntekijämäärä laski siellä kuusi prosenttia. Myönteistä oli, että teollisuudessa työntekijämäärä laski vuoden takaisesta vain vähän (-0,1 %). Myös rakentamisen työntekijämäärä oli ainoastaan kaksi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Suomi (-7,4 %): Pohjois-Suomessa tilanne parantui eniten kärsineiden majoitus- ja ravitsemusalan sekä matkajärjestäjien ja henkilöstövuokrausalan osalta. Myönteisen kehityksen taustalla oli kotimaanmatkailu. Kotimaanmatkailu ei kuitenkaan riitä korvaamaan ulkomaisten turistien katoa, joten henkilöstömäärät näillä toimialoilla olivat yhä merkittävästi matalammat kuin vuosi sitten. Maaliskuussa työntekijämäärät olivat matkajärjestäjien toiminnassa laskeneet -62 prosenttia, henkilöstövuokrauksessa -27 prosenttia sekä majoitus- ja ravitsemusalalla -34 prosenttia. Myönteistä on, että kaivostoiminnassa (+5 %) työntekijämäärä päätyi plussalle ja rakentamisessa pudotusta vuoden takaiseen oli vain hieman (-2 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 40 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin:
Lisätietoja:
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Uudistamme toimintaamme – uusi organisaatio aloittaa vuoden alusta
Ilmarisessa lokakuussa alkaneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Uudelleenjärjestelyjen tavoitteena oli lisätä asiakaslähtöisyyttä ja selkeyttää johtamisrakenteita.
Joululahjoituksemme tukee vähävaraisia lapsiperheitä
Tuemme tänä vuonna joululahjoituksellamme vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa.
Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen
Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemusala sekä rakentaminen.