Ilmarisen toimitilarakennus ulkoa, kuvituskuva.
Tiedote 17.5.2021

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä laski yli kaksi prosenttia – valoa kuitenkin jo näkyvissä

Työntekijämäärä laski huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä noin -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Suurin pudotus oli majoitus- ja ravitsemusalalla, missä vähennystä tuli lähes -18 prosenttia. Suhdanneindeksissä näkyy kuitenkin jo positiivisia havaintoja, koska plussan puolelle vertailussa pääsivät kaupan ala sekä tietotekniikka ja viestintä. Alueellisessa vertailussa Itä-Suomen työntekijöiden määrä lisääntyi yli prosentin.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 40 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Suhdanneindeksin työntekijämäärä väheni huhtikuussa -2,4 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan, kun maaliskuussa laskua tuli noin -5,5 prosenttia.

– Työntekijämäärän muutos oli jo pienempi verrattuna maaliskuuhun. Huhtikuussa rokotustahti on kiihtynyt, covid-19-tartunnat vähentyneet ja asteittainen rajoitusten höllentäminen luo jo hiukan toiveikasta ilmapiiriä eniten koronasta kärsineille toimialoille. Toisaalta viime vuoden huhtikuun vertailuluku oli matala, joten pomppu ylöspäin oli odotettavissa. Osin myönteisistä näkymistä huolimatta huhtikuun tilanne oli siis yhä vakava, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

– Toimialoista majoitus- ja ravitsemusalan työntekijämäärä putosi eniten eli noin -18 prosenttia (maaliskuussa -27 %). Henkilöstövuokrauksessa työntekijämäärä oli noin -12 prosenttia (-18 %) pienempi ja kuljetuksessa noin -5 prosenttia (-10 %) verrattua vuoden takaiseen ajankohtaan. Näiden toimialojen nopea kehitys kohti parempaa vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna johtuu myös pandemian alun heikoista vertailuluvuista, Jouni Vatanen pohtii.

Huhtikuun luvuissa oli havaittavissa myös muutamia positiivisia signaaleja.

– Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista plussan puolelle työntekijämäärien kehityksessä pääsivät kaupan ala (+0,6 %) ja tietotekniikka ja viestintä (+1,2 %).  Myös teollisuuden tilanne ylsi lähelle viime vuoden tasoa (-1,1 %).

Hyviä uutisia alueilta

Kun tarkastellaan huhtikuun työntekijämäärien muutosta alueellisesti, on myönteistä, että Itä-Suomi nousi plussan puolelle (+1,2 %). Itä-Suomen viime vuoden vastaavan ajankohdan vertailuluku oli heikko, mutta siitä huolimatta on rohkaisevaa saada vihdoin positiivisia lukuja. Myös Pohjois-Suomen työntekijämäärä (-0,6 %) nousi lähelle samaa tasoa kuin vuosi sitten. Pudotus oli suurinta Etelä-Suomessa, jossa työntekijämäärä laski huhtikuussa yli kaksi prosenttia vuoden takaisesta.

Etelä-Suomi (-2,5 %): Pahimpia kärsijöitä ovat olleet majoitus- ja ravitsemusala sekä kuljetus. Huhtikuussa ravitsemus- ja majoitusalan työntekijämäärän muutosluku nousi selvästi ja oli -22 prosenttia (maaliskuussa -29 %). Kuljetusalalla työntekijöitä oli -10 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Terveys- ja sosiaalipalveluiden työntekijöitä oli puolestaan kaksi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Muita suhteellisen hyvin pärjänneitä aloja olivat tietotekniikka ja viestintä sekä kaupan ala, joissa oli yhtä paljon työntekijöitä kuin vuosi sitten.

Länsi-Suomi (-1,7 %): Majoitus- ja ravitsemusaloilla (-18 %) sekä hallinto- ja tukipalvelutaloilla (-10 %) työntekijöitä oli merkittävästi vuoden takaista vähemmän. Kuljetusalalla tilanne kehittyi huhtikuussa parempaan suuntaan, kun työntekijöitä oli vain kolme prosenttia vähemmän (maaliskuussa -8 %) kuin vuosi sitten. Tietotekniikka-ala jatkoi kasvua ja huhtikuussa työntekijöitä oli viis prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Itä-Suomi (+ 1,2 %): Itä-Suomen tilanne muuttui maaliskuussa parempaan suuntaan. Huhtikuussa alueen useimmilla toimialoilla oli enemmän työntekijöitä kuin vuosi sitten. Hallinto- ja tukipalveluiden, kuljetuksen, tietotekniikan ja viestinnän sekä kaupan toimialoilla oli kaikissa työntekijöitä noin kolme prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Myös majoitus- ja ravitsemusalan tilanne kehittyi parempaan suuntaan, vaikka työntekijöitä oli yhä noin viisi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Pohjois-Suomi (-0,6 %): Henkilöstövuokrauksen (-40 %) ja matkanjärjestäjien toiminnan (-42 %) aloilla oli yhä selvästi vähemmän työntekijöitä kuin vuosi sitten, vaikka vuodentakainen vertailuluku oli jo heikko. Myös majoitus- ja ravitsemusalalla tilanne oli edelleen heikko (-14 %), vaikka tilanne suhteessa maaliskuuhun kehittyi jo parempaan suuntaan. Tietotekniikan ja viestinnän, kaivostoiminnan, kaupan sekä kuljetuksen aloilla tilanne oli parempi kuin vuosi sitten.

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 40 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin:

Lisätietoja:

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Tiedote 16.12.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen

Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemusala sekä rakentaminen.

Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen
Lisää uutisia ja tiedotteita