
Moni jatkaa työssä yhä pidempään, mutta vaihtelua on toimialoittain paljon – työuraindeksi tarjoaa uutta tietoa työnteosta
Yhä useampi jatkaa työssä, vaikka voisi jäädä jo eläkkeelle. Lähes puolet Ilmarisessa vuosina 2021–2024 eläkkeen aloittaneista jäi eläkkeelle vasta alimman eläkeikänsä jälkeen. Ilmiö ei koske pelkästään asiantuntija-aloja. Tiedot selviävät Ilmarisen uudesta työuraindeksistä.
Ilmarisen työuraindeksi tarjoaa päivittyvää tilannekuvaa yksityisen sektorin työnteosta ja työeläkkeistä.
Eläkkeelle jäämistä myöhennetään, eikä ilmiö rajoitu vain asiantuntija-aloille
Eläkkeelle jäämisen lykkäämisen on yleisesti ajateltu olevan tyypillistä erityisesti asiantuntija-aloilla. Ilmarisen uuden työuraindeksin tilastot kuitenkin osoittavat, että eläkkeen siirtäminen myöhemmäksi on yleistä myös monilla muilla aloilla.
Ilmarisessa vakuutetuista työntekijöistä vuosina 2021–2024 eläkkeelle siirtymistä lykkäsivät eniten asiantuntijapalvelu- sekä tietotekniikka- ja viestintäalojen työntekijät. Näillä aloilla valtaosa työntekijöistä on asiantuntija-ammateissa. Kuitenkin työntekijävaltaisilla aloilla, kuten hallinto- ja tukipalveluissa sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa, eläkkeen lykkääminen on lähes yhtä yleistä. Hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa eläkkeelle jäädään lähes yhtä myöhään kuin tietotekniikka- ja viestintäalalla. Vaikka hallinto- ja tukipalveluissa 84 prosenttia työskentelee suorittavassa työssä, silti 38 prosenttia jatkaa työssä vielä 6 kuukautta alimman vanhuuseläkeiän jälkeen ja jopa 8 prosenttia vielä 2 vuoden kuluttua.
– Eläkejärjestelmässä on useita kannustimia, joilla työuria pyritään pidentämään. Alimman vanhuuseläkeiän jälkeen työstä kertyy uutta eläkettä ja työntekijä saa lykkäyskorotusta 0,4 prosenttia jokaiselta lykkäyskuukaudelta, mikä nostaa pysyvästi eläkkeen määrää. Usein myös työnantajat kannustavat ikääntyneitä jatkamaan töissä tarjoamalla esimerkiksi joustavia työaikoja. On hienoa nähdä tilastoista, että kannustimet toimivat ja ihmiset jatkavat näin pitkään työssä alimman eläkeikänsä jälkeen, sanoo Ilmarisen vakuutus- ja eläkejohtaja Tiina Nurmi.
Kuljetuksessa ja teollisuudessa vanhimmat työntekijät ja eniten työkyvyttömyyttä
Ilmarisen työuraindeksin toimialakohtaiset ikä- ja sukupuolijakaumat paljastavat, että vanhimmat työntekijät löytyvät fyysisesti kuormittavilta ja miesvaltaisilta kuljetuksen ja teollisuuden aloilta. Kuljetusalalla jopa 13 prosenttia on 60 vuotta täyttäneitä eli jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Teollisuudessa puolestaan yli 60-vuotiaita on 10 prosenttia. Vähiten yli 60-vuotiaita on majoitus- ja ravitsemisalalla, vain noin viisi prosenttia.
Kuljetusalan ja teollisuuden työurat jäävät loppupäästä muita aloja lyhyemmiksi: 31 prosenttia kuljetusalalta ja 34 prosenttia teollisuudesta vuosina 2021–2024 eläkkeelle jääneistä oli jatkanut töissä yli puoli vuotta alimman vanhuuseläkeikänsä jälkeen. Vastaava luku asiantuntijapalveluissa oli 47 prosenttia.
Ilmarinen julkaisi keväällä 2024 työkyvyttömyyseläkeindeksin, joka kertoo muun muassa siitä, miten paljon työkyvyttömyyseläkkeitä alkaa eri aloilla. Kun nämä tilastot yhdistetään nyt julkaistuun työuraindeksin tietoihin, nähdään, että kuljetusalaa ja teollisuutta uhkaa vanhuuseläkepommin lisäksi myös työkyvyttömyyseläkepommi.
Kuljetuksessa ja teollisuudessa työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on kolmin-nelinkertainen asiantuntijapalveluihin verrattuna ja suurimpana työkyvyttömyyden syynä ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.
– On huolestuttavaa, että aloilla, joilla työntekijät ovat kaikista vanhimpia, kärsitään myös eniten työkyvyttömyydestä. Työn tulisi joustaa paremmin näillä aloilla työntekijöiden jaksamisen ja kunnon mukaan, jotta henkilö voisi halutessaan jatkaa töissä varttuneempanakin, sanoo johtava asiantuntija Anssi Smedlund Ilmarisesta.
Uutta tilastotietoa työelämän kehittämiseen
Ilmarisen työuriin keskittyvät uudet tilastot tukevat tilannekuvan muodostamista suomalaisen yksityisen sektorin työurista. Työntekijöiden ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa on tärkeää, että työssä jatketaan mahdollisuuksien mukaan yli alimman mahdollisen vanhuuseläkeiän. Ilmarisen nyt julkaisemat tilastot täydentävät olemassa olevia tilastoja. Täysin uutena tietona Ilmarinen julkaisee toimialoittain vanhuuseläkkeen aloittamisen tietoja.
Ilmarisen indeksit tarjoavat päivittyvää tilannetietoa taloudesta, työkyvyttömyydestä ja työurista
Ilmarisen työuraindeksi on kolmas Ilmarisen indekseistä suhdanneindeksin ja työkyvyttömyyseläkeindeksin rinnalla. Indeksit sisältävät useita tilastoja talouden, työkyvyttömyyden ja nyt myös työurien kehityksestä. Suhdanneindeksi päivittyy kuukausittain ja tuottaa lähes reaaliaikaista tietoa työntekijämäärien kehityksestä eri aloilla. Työkyvyttömyyseläke- ja työuraindeksit päivittyvät vuosittain ja täydentyvät ajan mittaan uusilla tilastoilla ja aikasarjoilla. llmarisessa on vakuutettuna noin 37 prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä, joten indeksit antavat kattavan kuvan yksityisen sektorin tilanteesta.
Tilastot ovat Ilmarisen asiakkaiden käytössä verkkopalvelussa, jossa työnantaja voi verrata omaa tilannettaan esimerkiksi alan keskimääräiseen tilanteeseen ja käyttää tietoja johtamisen ja suunnittelun tukena.
Ilmarisen työuraindeksi
- Ilmarisen työuraindeksi antaa kattavan kuvan siitä, miten työnteko ja työeläkkeet kehittyvät yksityisellä sektorilla.
- Se sisältää alkuvaiheessa kolme tilastoa: ikäjakaumat toimialoittain, ammattijakaumat toimialoittain sekä vanhuuseläkkeen aloittamisen toimialoittain. Mukana on kymmenen eniten työllistävää toimialaa yksityiseltä sektorilta.
Lue lisää ja tutustu:
Lisätiedot:
- Tiina Nurmi, vakuutus- ja eläkejohtaja, Ilmarinen, p. 050 402 9275, tiina.nurmi@ilmarinen.fi
- Anssi Smedlund, johtava asiantuntija, Ilmarinen, p. 040 533 7452, anssi.smedlund@ilmarinen.fi
- Annukka Lalu, viestintäpäällikkö, Ilmarinen, p. 050 563 4211, annukka.lalu@ilmarinen.fi
Ajankohtaista

Ilmarisen toimitusjohtaja vaihtuu
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.

Ilmarisen alkuvuosi: Sijoitustuotto oli 0,2 prosenttia, vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus parani
Ilmarisen sijoitustuotto oli 0,2 prosenttia, sijoitusvarat 63,1 miljardia euroa ja vakavaraisuuspääoma 13,7 miljardia euroa. Vahva vakavaraisuus mahdollistaa eläkevarojen pitkäjänteisen sijoittamisen kauppasodan varjostamassa, epävakaassa markkinatilanteessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Länsi-Suomessa teollisuus piristymässä, mutta kokonaiskuva on yhä heikko
Työntekijämäärä väheni maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemisala sekä rakentaminen.