Työnantaja, yrittäjä, eläkkeensaaja – vuoden 2026 työeläkeindeksi ja palkkakerroin on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2026. Työeläkeindeksi on ensi vuonna 3104, mikä tarkoittaa noin 0,9 prosentin korotusta eläkkeisiin vuodenvaihteessa. Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,712. Vuoteen 2025 verrattuna palkkakerroin nousee noin 2,3 prosenttia.
Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. Palkkakerroin vaikuttaa tulevan työeläkkeen laskentaan ja lisäksi moniin työnantajan sekä yrittäjän raha- ja rajamääriin.
Vuoden 2026 alussa palkkakerroin kasvaa jälleen enemmän kuin työeläkeindeksi. Vuosina 2023 ja 2024 korkea inflaatio aiheutti sen, että työeläkeindeksi kasvoi suhteellisesti enemmän, mutta muutaman poikkeuksellisen vuoden jälkeen tilanne on palautunut tavanomaisemmaksi. Eläkkeelle jäämisen lykkääminen ensi vuodenvaihteen yli antaa siis suuremman eläkkeen.
Työnantaja, näin ansiorajat muuttuvat ensi vuonna
Vuonna 2026 TyEL-vakuuttamisvelvollisuuden alaraja on 71,72 euroa kuukaudessa. Vuonna 2025 eläkevakuuttamisen alaraja on 70,08 euroa kuukaudessa. Alaraja tarkoittaa, että työntekijää ei tarvitse TyEL-vakuuttaa, jos hänen palkkasummansa jää rajan alle, mutta hänen palkkansa tulee silti ilmoittaa tulorekisteriin.
Sopimustyönantaja
Sinun tulee ottaa työntekijöillesi TyEL-vakuutus silloin, kun sinulla on jatkuvassa työsuhteessa vähintään yksi työntekijä, tai kuuden kuukauden aikana työntekijöillesi maksamasi palkat ylittävät 10 272 euroa (raja vuonna 2025 on 10 038 euroa). Tämän ehdon täyttyessä sinun tulee ottaa TyEL-vakuutus, ja sinusta tulee sopimustyönantaja. Sopimustyönantajana muun muassa yrityksesi koko vaikuttaa TyEL-maksuun.
Lue ennakkotietoa vuoden 2026 työeläkemaksuista
Vuonna 2026 suurtyönantajaksi katsotaan yli 2 455 500 palkkaa vuonna 2024 maksanut työnantaja. Suurena sopimustyönantajana eli suurtyönantajana työntekijöittesi työkyky alkaa vaikuttaa TyEL-maksusi suuruuteen.
Näet ennusteen ensi vuoden TyEL-maksuista ja maksuprosenteista kirjautumalla verkkopalveluumme.
Tilapäinen työnantaja
Tilapäisenä työnantajana maksat TyEL-perusmaksun. Jos palveluksessasi ei ole jatkuvasti työntekijää, ja olet maksanut palkkaa työsuhteessa olevalle työntekijällesi tai työntekijöillesi puolen vuoden ajalta yhteensä alle 10 272 euroa (10 038 euroa vuonna 2025), olet tilapäinen työnantaja. Tilapäisenä työnantajana maksat TyEL-maksun, mutta et tarvitse siihen TyEL-vakuutusta.
Tilapäisen työnantajan TyEL-maksuprosentti on sama kaikissa eläkeyhtiöissä.
Voit lukea lisää eri kokoisten työnantajien TyEL-vakuutusvelvollisuudesta sivuiltamme.
Yrittäjä, näin palkkakerroin vaikuttaa työtuloon
Ensi vuonna YEL-työtulon alaraja on 9 423,09 euroa ja yläraja 214 000 euroa. Vuonna 2025 alaraja on 9 208,43 euroa ja yläraja 209 125 euroa. Kun työtulosi on vähintään alarajan suuruinen, tarvitset YEL-vakuutuksen.
Yrittäjänä YEL-työtulo on keskeinen työeläkkeeseesi ja koko sosiaaliturvaasi vaikuttava tekijä. YEL-työtulo määritellään vuositasolla ja tarkistetaan palkkakertoimella kerran vuodessa, vuoden alussa. Tämä tarkoittaa, että palkkakertoimella nostetaan vuosittain jatkuvan vakuutuksesi YEL-työtulon määrää sekä YEL-työtulon ala- ja ylärajaa. Indeksikorotus pitää yrittäjän työtulon mukana yleisessä palkka- ja hintakehityksessä.
Näin indeksi vaikuttaa eläkkeisiin
Jos olet jo eläkkeellä, työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa oleva työeläkkeesi. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia. Myös kuntoutusetuudet tarkistetaan työeläkeindeksillä.
Vuodenvaihteessa eläkettäsi korotetaan noin 0,9 prosentilla.
Eläkeläisenä pääset katsomaan oman eläkkeesi määrän OmaEläke-palvelusta joulukuun alussa. Eläkkeen maksupäivät näet verkosta.
Työkyvyttömyyseläkkeitä ja kuntoutusetuuksia koskevat ansiorajat tarkistetaan vuosittain palkkakertoimella. Oman henkilökohtaisen ansaintarajan voi tarkistaa OmaEläke-palvelusta.
Jos puolestaan olet pian jäämässä eläkkeelle, merkitystä on palkkakertoimella. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.
Jos et vielä saa eläkettä, OmaEläke-palvelun eläkelaskurin avulla voit arvioida tulevan eläkkeesi määrää.
Miksi indeksit ovat tärkeitä?
Työeläkeindeksin ja palkkakertoimen avulla varmistetaan, että eläkkeen määrä on kohtuullinen suhteessa työuran aikaisiin ansioihin ja että maksussa olevan eläkkeen ostovoima säilyy.
Maksussa olevien eläkkeiden määrä tarkistetaan joka vuosi työeläkeindeksillä tammikuun alussa. Indekseillä siis turvataan työeläkkeitten määrää.
Jotteivat myöskään yrittäjien YEL-työtulot jäisi jälkeen yleisessä palkkakehityksessä, nekin tarkistetaan kerran vuodessa aina vuoden alussa. Tähän käytetään palkkakerrointa.
Lue lisää
Lue lisää Eläketurvakeskuksen sivulta (etk.fi)
Lue myös
Milloin kannattaa jäädä eläkkeelle – pitääkö indeksejä vertailla?
Katso esimerkkitaulukoita Eläketurvakeskuksen sivulta (etk.fi)
Ajankohtaista
Eläkkeensaaja, lue kooste tärkeimmistä vuodenvaihteen asioista
Näet tulevan vuoden eläkkeesi määrän, maksupäivät ja tiedon veronpidätyksen määrästä verkkosivujemme OmaEläke-palvelusta joulukuun alussa. Lähestymme eläkkeensaajiamme loppuvuodesta tekstiviestillä ja sähköpostilla, joissa muistutamme katsomaan tiedot verkossa.
Työeläkemaksut vuodelle 2026 on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2026 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,4 prosenttia palkkasummasta vuonna 2026.
Eläke- ja kuntoutusasioiden asiakaspalvelu suljetaan torstaina 20.11. kello 12
Ilmarisen eläke- ja kuntoutusasioiden asiakaspalvelu suljetaan torstaina 20.11. jo kello 12.