Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Alun perin suhdanneindeksiin on valittu seitsemän eniten työllistävää ja talouden kehitystä parhaiten kuvaavaa toimialaa. Nyt indeksi laajenee kolmella uudella toimialalla, jotka ovat hallinto- ja tukipalvelut, asiantuntijapalvelut sekä terveys- ja sosiaalipalvelut.

Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys voimistui maaliskuussa. Työntekijämäärä laski maaliskuussa 2,9 prosenttia (helmikuu -2,5) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan terveys- ja sosiaalipalvelu pysyi lähes ennallaan (-0,2 %).

– Suhdanneindeksin laajennuksen myötä indeksimme kattaa nyt noin 90 prosenttia yksityisen sektorin työllisistä, tarjoten näin entistä edustavamman ja kattavamman näkymän talouteen ja työllisyyskehitykseen. Uudistetun indeksin tulokset kertovat, että terveys- ja sosiaalipalveluissa työntekijämäärä on pysynyt vakaana suhteessa muihin aloihin. Terveys- ja sosiaalipalveluissa on joissakin yrityksissä jopa pulaa osaavista työntekijöistä, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Kaikki toimialat laskussa

Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat terveys- ja sosiaalipalveluiden lisäksi laskussa: henkilöstövuokraus (-11,3 %), rakentaminen (-10,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,4 %), hallinto- ja tukipalvelut (-3,6 %), teollisuus (-2,4 %) kuljetus (-2,0 %), kauppa (-2,0 %), asiantuntijapalvelut (-1,8 %), sekä ja viestintä- ja tietotekniikka (-0,9 %).           

– Suhdanneindeksi on laskenut nyt kymmenen kuukautta perätysten, ja työntekijämäärät laskivatkin maaliskuussa kaikilla Ilmarisen seuraamalla toimialalla. Teollisuuden ja viennin haasteet ja edelleen kohollaan olevat korot vaikuttavat negatiivisesti talouteemme. Markkinoilla odotellaan innokkaasti korkojen laskua, mutta Euroopan keskuspankki päätti vielä viime viikolla pitää ohjauskorkonsa ennallaan. Nyt korkolaskun arvioidaan mahdollisesti alkavan kesäkuussa, Jouni Vatanen sanoo.

– Rakentamisessa sekä siihen kytkeytyvässä henkilöstövuokrauksessa alakulo on näkynyt suhdanneindeksissämme jo yli vuoden ajan. Rakennusteollisuus RT ry:n mukaan rakentaminen vähenikin 11 prosenttia vuonna 2023. Rakentamisen kaikki sektorit hyytyivät, mutta asuntotuotannon pudotus oli isoin. Myönnetyt asuntorakennusluvat olivat viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan koko tilastohistorian alhaisimmalla tasolla. Rakentamista piristäisi korkojen lasku, joka voisi käynnistää hiljaista asuntomarkkinaa.

Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys oli maaliskuussa negatiivista helmikuun lailla koko Suomessa. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa ja vähiten Länsi-Suomessa.

Maaliskuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

  • Itä-Suomi (-4,2 %)
  • Pohjois-Suomi (-3,7 %)
  • Etelä-Suomi (-2,5 %)
  • Länsi-Suomi (-2,4 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 22.11.2024

YEL vuonna 2025 – mikä muuttuu?

YEL-vakuutus on sinulle yrittäjänä vakuutuksistasi tärkein. Se on nimittäin eläke- ja sosiaaliturvasi perusta. Lue alta, mitä kaikkea sinun on hyvä tietää YEL-vakuutuksestasi, kun vuosi vaihtuu.

YEL vuonna 2025 – mikä muuttuu?

Tiedote 15.11.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui

Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui

Uutinen 11.11.2024

Työeläkemaksut vuodelle 2025 on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2025 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,85 prosenttia palkkasummasta vuonna 2025.

Työeläkemaksut vuodelle 2025 on vahvistettu
Lisää uutisia ja tiedotteita