
Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä, perustuen kuukausittain päivittyvään työeläkevakuutettujen lukumäärän kehitykseen toimialoittain. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.
Alun perin suhdanneindeksiin on valittu seitsemän eniten työllistävää ja talouden kehitystä parhaiten kuvaavaa toimialaa. Nyt indeksi laajenee neljällä uudella toimialalla, jotka ovat hallinto- ja tukipalvelut, asiantuntijapalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä rahoitus- ja vakuutustoiminta.
– Laajennuksen myötä indeksi kattaa yli 90 prosenttia yksityisen sektorin työllisistä, tarjoten näin entistä edustavamman ja kattavamman näkymän talouden suhdanteisiin ja työllisyyskehitykseen. Uusien seurattavien toimialojen kautta voimmekin tehdä entistä perusteellisempia tulkintoja talouden suunnasta, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisessa on vakuutettuna noin 37 prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä, joten suhdanneindeksi antaa varsin kattavan kuvan siitä, miten talous ja työllisyys Suomessa kehittyy. Indeksissä on huomioitu tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset. Tulevat ja lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksiin
– Toivomme, että uudistettu suhdanneindeksi auttaa asiakkaitamme, sidosryhmiämme ja päättäjiä hahmottamaan entistä paremmin dataamme perustuvan työllisyys- ja toimialakehityksen suunnan Suomessa. Talouden suhdanteiden seuranta ja analysointi on osa tavoitettamme edistää vastuullista ja kestävää talouskehitystä ja työelämää Suomessa. Indeksiä myös kehitetään jatkuvasti saadun asiakaspalautteen perusteella.
Ensimmäinen laajennettu suhdanneindeksi julkaistaan Ilmarisen sivuilla maanantaina 15. huhtikuuta.
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Ajankohtaista

Ilmarisen hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Rauhala
Ilmarisen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on tänään valittu Kesko Oyj:n pääjohtaja Jorma Rauhala. Ilmarisen hallitukseen ja hallintoneuvostoon on valittu myös muita uusia jäseniä.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu
Työntekijämäärä väheni helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat majoitus- ja ravitsemusala, rakentaminen sekä henkilöstövuokraus.

Ilmarinen mukana asennemuutoskampanjassa
Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Haluamme olla mukana sen edistämisessä, ja siksi olemme tänä vuonna mukana asennemuutoskampanjassa.