Ilmarisen sijoitustuotto 3,2 prosenttia, ja tehokkuus parani edelleen
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–maaliskuussa 3,2 prosenttia. Yhtiön kustannustehokkuus parani edelleen vakuutusmaksutulon kasvaessa ja eläketurvan tuottamiseen tarvittavien hoitokulujen laskiessa. – Olemme jatkaneet menestyksekkäästi Ilmarisen strategian toteuttamista ja kasvattaneet tuottavuuttamme viimeisten kuuden vuoden aikana merkittävästi, toteaa Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.
Sijoitussalkun 3,2 prosentin tuoton ajurina toimi listattu osakemarkkina, missä positiivinen kehitys painottui teknologiasektorille. Markkinakorkojen nousu vaimensi korkosijoitusten tuottoja. Keskuspankkien odotetaan aloittavan ohjauskorkojen laskut vuoden aikana, mutta alkuvuonna laskuodotukset maltillistuivat ja niiden alkamisajankohtaa hinnoiteltiin myöhemmäksi. Pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,8 prosenttia. Sijoitusten markkina-arvo oli 60,5 miljardia euroa.
Tuottavuusloikan taustalla digitalisaatio ja prosessien kehittäminen
Ilmarisen kustannustehokkuus parani edelleen, kun vakuutusmaksutulo kasvoi 2 prosenttia ja hoitokulut laskivat 2 prosenttia ollen 0,35 prosenttia vakuutettujen TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosta. Maksoimme eläkkeitä tammi–maaliskuussa noin 1 885 miljoonaa euroa 450 000 eläkeläiselle.
– Viimeisen kuuden vuoden aikana Ilmarinen on vähentänyt onnistuneesti yli 1,1 miljoonan asiakkaamme eläkevakuutusten hoitamisen vuosittaisia kuluja kolmanneksella eli lähes 50 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan maksutulo on kasvanut 34 prosenttia. Eläkkeet ovat osa julkista sosiaaliturvaa ja haluamme hoitaa niitä jatkuvasti yhä tehokkaammin, Jouko Pölönen toteaa.
Tuottavuusloikan taustalla on vuoden 2018 erittäin onnistunut fuusio eläkeyhtiö Eteran kanssa ja sen tuomien synergiahyötyjen kotiuttaminen. Tuottavuuden parantamisen keskeiset tekijät ovat olleet digitaalisten palveluprosessien kehittäminen ja jatkuvan parantamisen kulttuurin rakentaminen. Asiakkaamme saavat parantuneen kustannustehokkuuden hyödyt edukseen suoraan vakuutusmaksuissaan.
Työllisyyden heikkeneminen näkyy Ilmarisen suhdanneindeksissä
Työllisyys on heikentynyt viime kesästä lähtien ja alkuvuoden poliittiset lakot lisäsivät talouden ja työllisyyden haasteita. Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä työntekijämäärä laski tammi–maaliskuussa 2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
– Työllisyys heikkeni kaikilla toimialoilla, eniten henkilöstövuokrauksessa ja rakentamisessa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Julkisen talouden velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan kasvua ja tuottavuuden parantamista. Kun työllisyys heikkenee, tuottavuuskehityksen merkitys korostuu entisestään. Digitalisaation, automaation ja tekoälyn hyödyntäminen prosessien jatkuvassa kehittämisessä on olennaista, Jouko Pölönen sanoo.
Eläkevaroille tarvitaan korkeampaa pitkän aikavälin tuottoa
Eläkeuudistusta valmistellaan hallitusohjelman mukaisesti keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikantaisesti tammikuun 2025 loppuun mennessä. Tavoitteena on eläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden varmistaminen ja etuustason turvaaminen. Muutosten tulee vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vastaa noin miljardia euroa.
– Työikäisen väestön pienentyessä, muun muassa matalan syntyvyyden takia, korostuu sijoitustuottojen merkitys eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyden varmistamisessa. Sijoitustuottojen kasvattaminen onkin tehokkain tapa parantaa eläkejärjestelmän taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Vakavaraisuuskehikkoa tulisi uudistaa siten, että se mahdollistaa parempien pitkän aikavälin tuottojen tavoittelun, Jouko Pölönen kertoo.
Tammi–maaliskuun 2024 kehitys Ilmarisessa lyhyesti
Ilmarisen sijoitussalkun tuotto oli 3,2 (2,2) prosenttia eli 1,9 miljardia euroa. Sijoitusten markkina-arvo nousi 60,5 (58,9) miljardiin euroon. Sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto vuodesta 1997 alkaen oli 5,8 prosenttia. Tämä vastaa 3,8 prosentin reaalituottoa.
- Kokonaistulos nousi 778 (407) miljoonaan euroon.
- Vakuutusmaksutulo nousi 2 prosenttia 1 690 (1 660) miljoonaan euroon. Maksetut eläkkeet nousivat 8 prosenttia 1 885 (1 754) miljoonaan euroon.
- Nettoasiakashankinta oli 29 (70) miljoonaa euroa ja rullaava edellisen 12 kuukauden asiakaspysyvyys oli 96,3 (97,1)
- Hoitokulut alenivat 2 prosentilla 24 (25) miljoonaan euroon ja olivat 0,35 (0,37) prosenttia vakuutettujen TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosta.
- Vakavaraisuuspääoma nousi 13,0 (12,2) miljardiin euroon ja vakavaraisuusaste vahvistui 126,6 (125,4) prosenttiin.
- Näkymät: Ilmarisen maksutulon odotetaan kasvavan ansiotason nousun myötä.
Lisätietoja
- Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282
- Mikko Mursula, varatoimitusjohtaja, sijoitukset, p. 050 380 3016
- Kaisa Ala-Laurila, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 777 9212
Lue lisää:
Ajankohtaista
YEL vuonna 2025 – mikä muuttuu?
YEL-vakuutus on sinulle yrittäjänä vakuutuksistasi tärkein. Se on nimittäin eläke- ja sosiaaliturvasi perusta. Lue alta, mitä kaikkea sinun on hyvä tietää YEL-vakuutuksestasi, kun vuosi vaihtuu.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui
Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
Työeläkemaksut vuodelle 2025 on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2025 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,85 prosenttia palkkasummasta vuonna 2025.