Johtaminen
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!
Kuka lohduttaisi Nyytiä?– Korona-ajan esimiehet ovat hajoamassa!
Tove Janssonin muumiaiheisen kirjan otsikko ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?” on kysymys, jota olen pohtinut esimiesten kohdalla. Kohtaamisissa korona-aikana eri alojen esimiesten kanssa nousee heidän oma jaksamisensa tai pikemmin jaksamattomuutensa esiin lähes aina. Nyt on hyvä aika vetää yhteen vuonna 2020 kuulemiani asioita, etenkin kun korona-arki tuntuu jatkuvan vielä hyvän tovin.
Kuka lohduttaisi Nyytiä?– Korona-ajan esimiehet ovat hajoamassa!Milloin työntekijä voi jäädä vanhuuseläkkeelle?
Isona meistä kaikista tulee eläkeläisiä. Jokaisella ikäluokalla on oma eläkeikänsä, jolloin vanhuuseläkkeelle voi jäädä. Se, milloin työntekijä voi aikaisintaan jäädä eläkkeelle, riippuu hänen syntymävuodestaan, kertoo Ilmarisen TyEL-tuotepäällikkö Eija Savolainen.
Milloin työntekijä voi jäädä vanhuuseläkkeelle?Vauhdin huumaa vai tuskaa? - Elli Holapan eväät kasvuyrityksen menestykseen
Jungle Juice Bar on vuonna 2010 perustettu, smoothieita ja mehuja tarjoava baariketju. Yritys on kasvanut kovaa vauhtia ja nyt baareja on Suomessa jo yli 50. Mitkä tekijät ovat laajenemisen takana ja mitä haasteita kasvuyritys kohtaa?
Vauhdin huumaa vai tuskaa? - Elli Holapan eväät kasvuyrityksen menestykseenTiedolla johtaminen tarkoittaa arvon yhteistuotantoa myös työkykyjohtamisessa
Digitalisaatiossa ja alustataloudessa tapahtui viime keväänä merkittävä loikka eteenpäin. Myös työkykyjohtamisessa ollaan siirtymässä kohti alustataloutta.
Tiedolla johtaminen tarkoittaa arvon yhteistuotantoa myös työkykyjohtamisessaAamunavauksia ja esimiesjumppia - työkyvyn johtamista poikkeusoloissa
Asiantuntijat ovat tukka pystyssä ja venyneissä vaatteissa videoyhteyden päässä, eikä heidän ulkoisesta habituksestaan voi päätellä heidän tämän hetkisestä työkyvystä mitään. Vihreä valo palaa työntekijän koneessa kello 4 yöllä, eikä tämäkään ole tässä tilanteessa tavatonta tai sellainen signaali, josta pitäisi väistämättä huolestua. Se, että kolmen pienen lapsen vanhemmalla, joka on pakotettu etätöihin, on raportti täynnä virheitä ja näkyy, ettei keskittyminen ole ollut kohdallaan, on lähinnä ymmärrettävää.
Aamunavauksia ja esimiesjumppia - työkyvyn johtamista poikkeusoloissaPikakurssi etäjohtamiseen
Muutamassa päivässä valtaosa asiantuntijaorganisaatioista on siirtynyt koronaviruksen vaikutuksesta etätyöhön. Ajatellaan, että työn tekeminen jatkuu normaaliin tapaan, fyysinen paikka vain on eri. Moni kuitenkin kohtaa nyt ensimmäistä kertaa niin sanotun uuden työelämän vaatimukset.
Pikakurssi etäjohtamiseenNäe metsä puilta – systeemiajattelulla kokonaisuus haltuun
Olen viime vuosina havainnut kaipaavani hektisessä ja muuttuvassa maailmassa entistä enemmän systeemiajattelua. Maailma on monimutkainen systeemi, eivätkä nykyiset yritysten organisoitumismallitkaan ole kovin yksinkertaisia. Systeemien ja organisaatioiden kehittämiseen tarvitaan pitkäjänteisyyttä nykyisen hötkyilyn ja osaoptimoinnin sijaan.
Näe metsä puilta – systeemiajattelulla kokonaisuus haltuunKuolema, kiusaaminen ja saikutus – johtamisessa on läsnä koko elämän kirjo
Esihenkilötyössä kohtaa koko elämän kirjon. Näin totesin, kun pidin viime vuonna eri puolella Suomea yritysten esimiehille suunnattuja keskustelutilaisuuksia esihenkilötyön haasteellisista tilanteista ja varhaisesta tuesta. Kun nyt summaan edellisen vuoden kokemuksia, mieleeni piirtyy esihenkilöiden arjessa oleva tuska siitä riittämättömyyden tunteesta, jota kovin moni tuntuu työssään potevan.
Kuolema, kiusaaminen ja saikutus – johtamisessa on läsnä koko elämän kirjoTyökykyjohtaminen osaksi työnantajamielikuvaa
Mitä jos yrityksesi ei saisi rekrytoitua huippuosaajia siksi, että työkykyjohtamisen taso ei teillä ole työnhakijan mielestä tarpeeksi hyvä? Työnantajamielikuvan merkitys kasvaa, ja erityisesti nuoret tutkivat työpaikkaa etsiessään organisaation arvoja ja vastuullisuutta sekä mielikuvaa työnantajana.
Työkykyjohtaminen osaksi työnantajamielikuvaa