Tietoa  yleisimmistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja niiden vaikutuksesta työkykyyn

Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat tavallisia, mutta harvoin vakavia. Ne voivat muuttua toistuviksi ja joskus pysyviksi vaikuttaen työ- ja toimintakykyyn, ihmissuhteisiin sekä uneen. Tältä sivulta löydät yhteenvedon yleisimmistä työikäisten tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja niiden vaikutuksesta työkykyyn.

Lue tietoa näistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista

  1. Selkävaivat
  2. Niskavaivat
  3. Olkavaivat
  4. Yläraajan rasitusoireet
  5. Nivelrikko

Selkävaivat

Alaselkäkipu on tavallinen vaiva. Kahdeksan kymmenestä aikuisesta tuntee alaselkäkipuja elämänsä aikana. Useimmilla on ollut useita kipujaksoja. Äkillisesti alkanut paikallinen niin sanottu noidannuolikipu paranee erittäin hyvin. Noidannuolityyppisen selkäkivun selvittelyssä ei ole aihetta tehdä kuvantamistutkimuksia, ellei kipu pitkity vähintään kuukauden mittaiseksi.

Noin yhdellä kymmenestä selkäkipua kokevalla kipu säteilee alaraajaan. Voimakkaan oireilun tavallisin syy on välilevytyrä, joka voi aiheuttaa myös tuntohäiriöitä jalkaterän alueelle ja nilkan lihasten heikkoutta. Tällaiset oireet paranevat yleensä varsin hyvin. Osa toipuu kuukaudessa kohtalaiseen kuntoon, ja kolmen kuukauden kuluttua jo valtaosa potilaista voi melko hyvin. Oireet saattavat tosin toistua. Vähemmän kuin yksi kymmenestä päätyy leikkaukseen välilevytyrän vuoksi.

Fyysisesti kuormittava työ, johon sisältyy kokovartalotärinää, raskaita nostoja sekä työskentelyä selän ääriasennoissa, voi olla syy selkäoireisiin erityisesti alaraajaan säteilevässä kivussa. Vähäinen liikunta, lihavuus ja tupakointi saattavat lisätä selkävaivojen esiintymistä. Myös stressi ja tyytymättömyys työhön ovat yhteydessä selkävaivoihin.

Lääkärin tehtävänä on tunnistaa mahdolliset, mutta harvinaiset, vakavat sairaudet tai hermojuuren puristustilat. Vakavia selkäsairauksia ovat muun muassa selkärangan kasvaimet, tulehdukset ja nikamamurtumat. Kasvaimille ja tulehduksille on tyypillistä jatkuva ja asteittain lisääntyvä selkäsärky, joka vaivaa levossakin. Yleiskunto on usein heikentynyt ja painokin mahdollisesti pudonnut. Hyvänlaatuisissa äkäisissäkin selkäoireissa potilaan yleiskunto sen sijaan on hyvä.

Kivun syyn ja hoitomahdollisuuksien ymmärtäminen usein auttaa hallitsemaan selkäkivusta aiheutuvaa haittaa. Tässä auttaa keskustelu lääkärin tai fysioterapeutin kanssa. Selkäkivun hoidoksi ei suositella vuodelepoa, vaikka voimakkaan kivun vuoksi voi joutua olemaan jonkin aikaa levossa. Heti kun kivut hellittävät niin paljon, että liikkuminen onnistuu, on paras nousta ylös ja pyrkiä elämään niin normaalia elämää kuin mahdollista. Kevyttä liikuntaa, kuten kävelyä, pyöräilyä ja uintia, voi harrastaa heti alusta alkaen. Fysioterapeutilta voi saada jo alkuvaiheessa neuvoja selän kannalta sopivaan liikkumiseen arjessa ja lääkkeettömään kivun hoitoon. Lääkityksellä voi tarvittaessa lievittää kipuja.

Jos selkäkipu on kestänyt yli 6 viikkoa ja se on heikentänyt merkittävästi toimintakykyä, on viimeistään aloitettava fysioterapeutin ohjauksessa vartalo- ja jalkalihasten voimaa sekä yleistä fyysistä kuntoa asteittain lisäävät harjoitteet. Pitkäkestoisessa, yli 3 kuukautta kestäneessä selkäkivussa tarvitaan usein moniammatillista hoitoryhmää, jossa on lääkärin ohella yleensä fysioterapeutti, psykologi ja sosiaalityöntekijä.

Lue alta selkäkivun vaikutuksesta työkykyyn, ja työn muokkauksen keinoista.

  1. Usein äkillisesti alkanut paikallinen selkäkipu vaikuttaa työkykyyn vain lyhyen aikaa. Kipu voi vaikeuttaa nukkumista, mikä taas voi hankaloittaa keskittymistä päiväsaikaan. Työhön paluu onnistuu noin 75 %:lla kahden viikon sisällä oireiden alkamisesta.

    Jos selkäkipu kestää yli 6 viikkoa ja haittaa merkittävästi toimintakykyä, ovat lääkärin määräämät tutkimukset ja moniammatillinen tilanteen selvittäminen henkilökohtaisine ohjeineen tarpeen. Tieteellisten tutkimusten mukaan niiden avulla voidaan vähentää sairauspoissaoloja ja selkäkivuista aiheutuvaa haittaa. Ammatillinen kuntoutuksen avulla kevyempään työhön siirtyminen voi olla hyvä ratkaisu toistuvassa työtä haittaavassa selkäkivussa. Suuri osa tuki- ja liikuntaelinvaivojen aiheuttamista sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu selkäsairauksista.

    Sairauspoissaolon tarpeeseen ja pituuteen vaikuttavat

    • työntekijän toimintakyky   
    • työn fyysiset ja henkiset vaatimukset   
    • työpaikan mahdollisuudet työhön liittyviin tukitoimiin tai työjärjestelyihin.

    Näiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen saa tukea työterveydestä.

  2. Lyhytkestoisissa selkävaivoissa voi työpaikalla tehdä määräaikaisia työn muokkauksia, jotka tukevat työssä selviytymistä. Nostojen sekä kumarien ja kiertyneiden työasentojen kuormitusta voi työpaikalla vähentää erilaisilla apuvälineillä sekä työtasoilla, joiden korkeutta voi säätää. Kokovartalotärinään voi vaikuttaa vähentämällä tai poistamalla työstä väliaikaisesti tärinää aiheuttavien laitteiden, kuten trukin, käyttöä.

    Jos selkäkipu säteilee alaraajaan, voi myös istuminen olla vaikeaa. Työtä kannattaa muokata siten, että vähentää istumista kipuvaiheen aikana, luo mahdollisuuden taukoihin ja liikkumiseen työpäivän aikana. Työasentoa voi vaihdella, kun käyttää säädettävää työtuolia ja työskentelee välillä seisten.

    Jos kipu pitkittyy, kannattaa ottaa kaikki työn muokkauskeinot käyttöön, mukaan lukien osasairauspäiväraha. Työajan joustot ja osa-aikatyö voivat olla ratkaisuna esimerkiksi kivun aiheuttamien unihäiriöjaksojen ajan. Osa-aikatyöllä voi vähentää selän kuormittumista työssä. Työn muokkaukseen saa tukea esihenkilöltä, työterveydestä ja erityisesti työfysioterapeutilta.

Niskavaivat

Niskakipu on tavallinen vaiva. Tutkimusten mukaan niskakivuista oli viimeksi kuluneen kuukauden aikana kärsinyt noin 27 % yli 30-vuotiaista miehistä ja 41 % samanikäisistä naisista. Niskakipu paranee yleensä hyvin. Se saattaa olla myös toistuvaa. Niskakipu luokitellaan sen mukaan, kuinka kauan oireet kestävät: äkillinen niskakipu on kestänyt alle 3 kuukautta ja pitkäaikainen niskakipu vähintään 3 kuukautta. Niskakipu määritellään myös sen mukaan, onko kipu vain niska-hartia-lapa-alueen kipu vai säteileekö se yläraajaan tai harvemmin alaraajaan.

Niskakivun taustalla on useita erilaisia riskitekijöitä. Niitä ovat fyysiset kuormitustekijät (toistotyö, tarkkuutta vaativa työ, käsien voiman käyttö, niskan taipunut tai kiertynyt asento, pitkä paikallaan istuminen, käsien kohoasento), ikä, naissukupuoli ja ylipaino. Myös työhön liittyvät niin sanotut psykososiaaliset tekijät, esimerkiksi työn suuri määrä, heikot vaikuttamismahdollisuudet ja huono työtyytyväisyys, saattavat suurentaa niskakivun riskiä.

Niskakivun syy voi olla myös niskan retkahdus esimerkiksi peräänajokolarissa. Yleensä retkahdusvammasta toipuu hyvin, mutta pienellä osalla potilaista vammaan liittyvä oireilu pitkittyy.

Selvittäessään niskakivun syytä lääkäri tutkii kipualueen ja selvittää kipua pahentavat liikkeet, kaularangan liikkuvuuden sekä mahdolliset yläraajojen tuntohäiriöt ja lihasheikkoudet. Lääkäri selvittää myös, voisiko niskakivun taustalla olla jokin vakava sairaus tai yleissairaus. Lääkäriin tulee hakeutua, jos esiintyy etenevää lihasheikkoutta tai niskakipuun liittyy kuumetta, laihtumista tai yleiskunnon heikkenemistä.

Niskakivun kohdatessa kannattaa pysyä aktiivisena, jatkaa päivittäisiä toimia ja liikkua kohtalaisesta kivusta huolimatta. Kestovoimaharjoitukset ja lihasvenytykset ovat osa hoitoa. Omahoitoa tukee lääkärin tai fysioterapeutin selitys kivun syystä, sen hoitomahdollisuuksista ja ennusteesta. Kipua voi lievittää lääkkeillä ja fysioterapialla. Joskus ylä- tai alaraajaan säteilevän niskakivun hoitona on leikkaus.

Lue alta niskakivun vaikutuksesta työkykyyn, ja työn muokkauksen keinoista.

  1. Niskakipuinen työntekijä jatkaa tavallisesti työssään ilman sairauslomia. Yleisimmin sairausloman kesto on 1–3 vuorokautta. Työhön liittyvät niskaa kuormittavat tekijät tulee selvittää. Myös psykososiaaliset tekijät, kuten työn suuri määrä, heikot vaikuttamismahdollisuudet ja huono työtyytyväisyys, saattavat suurentaa niskakivun riskiä. Ne tulee myös tunnistaa.

    Jos kipu ei ole hallittavissa työjärjestelyin, saatetaan tarvita ammatillista kuntoutusta.

  2. Niskavaivat vaativat harvemmin sairauslomaa. Työtä kannattaa kuitenkin muokata laaja-alaisesti ergonomiaa parantamalla. Tähän kuuluvat esimerkiksi työasennot, työn organisointi, hallinnantunne, työvälineet, työskentelytavat, tauot. Työfysioterapeutin työpaikkaselvitys auttaa tunnistamaan erityiset niska-hartiaseutua kuormittavat työasennot ja -liikkeet ja antaa toimenpide-ehdotukset niiden hallitsemiseksi työssä. Myös näkemiseen liittyvät haasteet voivat aiheuttaa niskakipuja.

    Työnäköoptikko ja työfysioterapeutti voivat ratkaista näkemiseen liittyviä ongelmia työssä. Erikoistapauksissa voi pyytää silmälääkärin toimenpide-ehdotuksia. Toistuva tai pitkittynyt niskakipu voi vaikuttaa uneen, ja tämä on syytä ottaa huomioon, kun suunnitellaan työn muokkausta.

Olkavaivat

Olkapään kipu voi johtua monista eri syistä. Syynä voi olla esimerkiksi jänteen rappeuma, vammat tai nivelrikko. Olkapään jännevaivoja esiintyy noin 2 %:lla työikäisestä väestöstä. Jännevaiva voi oireilla ilman suurempia rakenteellisia muutoksia tai jänteeseen voi syntyä repeämä äkillisen tapaturman tai rappeuman myötä. Tavallisimmin olkapään kivun aiheuttaa yhden tai useamman kiertäjäkalvosimen jänteen rappeuma.

Olkapään jännevaivojen riski kasvaa, jos olkapäätä kuormittavat suuret voimat, toistoliikkeet ja olkavarren pitkään jatkuvat kohoasennot työssä tai harrastuksissa. Riskiä suurentavat myös ikääntyminen, naissukupuoli, diabetes ja metabolinen oireyhtymä. Tupakointi heikentänee kiertäjäkalvosinta, ja diabetes ja kilpirauhasen sairaudet näyttävät altistavan jänteiden kalkkikertymille. Mikäli jänteessä on repeämä, hoidon kannalta on tärkeää erottaa, onko sen taustalla merkittävä tapaturma vai ei. Olkavaivan syyn selvittää lääkäri, joka tarvittaessa varmentaa diagnoosin röntgen-, ultraääni- tai magneettikuvauksella sekä joskus hermoratatutkimuksella (ENMG).

Noin puolet uusista olkakivuista paranee 2–3 kuukauden aikana ilman erityisiä hoitoja.

Olkapääkivun hoito on alkuvaiheessa pääasiassa omahoitoa. Kuvantamistutkimuksia ei lyhytkestoisissa, ilman tapaturmaa alkaneissa vaivoissa yleensä tarvita ennen hoidon aloittamista. Lääkäri, fysioterapeutti tai muu terveydenhuollon ammattilainen antaa omahoidon ohjauksen, jonka tarkoituksena on kertoa, mistä olkavaivassa on kyse. Samalla potilas saa käytännön keinoja kivun lievittämiseksi lääkityksellä ja ilman. Lääkkeettömiä kivun lievityskeinoja ovat mm. kuormituksen säätely, liikehoidot, työasennon ja ryhdin korjaus sekä kylmä- ja lämpöhoidot. Oireilevaa raajaa tulee käyttää kivun sallimissa rajoissa. Ellei alkuvaiheen omahoito lievitä oireita 4–6 kuukaudessa, tärkein hoito on fysioterapeutin ohjaama terapeuttinen harjoittelu. Terapeuttisen harjoittelun tuloksellisuus on arvioitavissa vasta, kun se on kestänyt 3 kuukautta säännöllisenä.

Oireilevan kiertäjäkalvosinvaivan leikkaushoitoa harkitaan, jos asianmukainen lääke- ja liikehoito ei tuota tulosta. Sitä tulee harkita myös silloin, jos kiertäjäkalvosinrepeämään liittyy merkittävä käden voiman heikkeneminen. Olkanivelen nivelrikon hoitona joissakin tapauksissa on tekonivelleikkaus.

Lue alta olkapääkivun vaikutuksesta työkykyyn, ja työn muokkauksen keinoista.

  1. Olkavaivojen vaikutus työkykyyn vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon työssä on yläraajojen kuormitusta. Sairausloman tarve tulee arvioida vähintään 1–2 viikon välein. Jos vaivan arvioidaan kestävän useita viikkoja, tulisi työterveyshuollon ja hoitavan lääkärin (jos hoitava lääkäri on muu kuin työterveyslääkäri) arvioida työkykyä yhdessä. Jos olkavaivat pitkittyvät, tehdään kuntoutussuunnitelma, joka sisältää tarvittaessa myös ammatillisen kuntoutuksen suunnitelman.

    Leikkauksen jälkeen leikannut kirurgi määrittää sairausloman tarpeen tapauskohtaisesti lääketieteellisin perustein. Työterveyslääkäri tai muu lääkäri, joka tuntee paremmin työntekijän työnkuvan, voi tarkentaa sairausloma-aikoja yhteistyössä leikanneen kirurgin kanssa. Kiertäjäkalvosinjänteen repeämän korjausleikkauksen jälkeen sairausloma-aika on lähtökohtaisesti noin 3 kuukautta, jos työ sisältää nostoliikkeitä.

  2. Monia työssä ja vapaa-aikana tarvittavia olkapäätä kuormittavia tehtäviä voi opetella tekemään siten, että välttää kivuliaan liikkeen. Olkapään jännevaivan vuoksi ei välttämättä tarvitse jäädä sairauslomalle. Työtä muokkaamalla voi olla mahdollisuus jatkaa työssä ilman olkapään kuormitusta: kädet kohoasennossa työskentely, toistuvat työliikkeet vaakatasossa tai vaakatason yläpuolella, raskaat nostot ja työnnöt sekä käsien kannattelu.

    Työn muokkausmahdollisuuksia voi arvioida esihenkilön lisäksi työfysioterapeutti, työterveyshoitaja ja -lääkäri tai toimintaterapeutti. Työtä voi räätälöidä siten, että haitallinen kuormitus vähenee tai parhaassa tapauksessa poistuu kokonaan esimerkiksi apuvälineitä käyttäen. Hyvä keino on siirtyminen mahdollisimman lähelle työskentelykohdetta esimerkiksi nostimilla ja askelmilla sekä tukeutumalla käsinojiin, sopiviin työskentelytasoihin tai käyttämällä jatkovarsia. Olkapäihin kohdistuvaa kuormitusta voi vähentää suosimalla vaihtelevia asentoja ja eri korkeuksilla tehtäviä töitä sekä tauottamalla työtä.

Yläraajan rasitusoireet

Yläraajan rasitusoireet ovat kyynärvarren, ranteen ja käden kiputiloja, jotka liittyvät usein toistoliikkeiden aiheuttamaan liialliseen kuormitukseen. Valtaosa käden ja kyynärvarren rasitusoireista parantuu muutamassa viikossa, mutta oireiden toistuminen on tavallista ja vain pieni osa tapauksista kroonistuu. Yläraajojen rasitusoireiden toteaminen perustuu esitietoihin, riskitekijöihin, oireisiin ja lääkärin tekemiin tutkimuksiin. Tutkimuksessa käytetään apuna erilaisia testejä ja tutkimuksia, kuten vastustetut lihasvoimatestit, kivun provokaatiotestit tai puristusvoiman mittaaminen. Joissakin tapauksissa saatetaan tarvita ENMG-tutkimusta (elektroneuromyografia eli hermoratatutkimus) tai röntgenkuvausta ja erityistapauksissa magneetti- tai ultraäänikuvausta.

Epikondyliitissa kipu tuntuu kyynärpäässä lihasten kiinnittymiskohdassa olkaluun sisä- (sisänastan tulehdus) tai ulkosivunastassa (ns. tenniskyynärpää). Nostot ja puristusote tekevät yleensä kipeää, joten niitä pitää pyrkiä välttämään. Epikondyliittia esiintyy suunnilleen yhtä paljon naisilla ja miehillä. Ylipaino nostaa riskiä, samoin tupakointi. Hoidossa voi käyttää paikallisia tulehduskipulääkkeitä. Kortisoniruiskeita ei nykyään suositella. Fysioterapiaa, lastaa tai akupunktiota kannattaa kokeilla. Leikkaus tulee kyseeseen vain harvoissa, perustelluissa tapauksissa.

Jännetuppitulehduksessa kipu ja mahdollinen turvotus paikantuu jännetuppeen ja sitä ympäröivään kudokseen. Jänteen kulku jännetupen sisällä voi vaikeutua, jolloin syntyy ahtauttava jännetuppitulehdus. Liike on rajoittunut, ja liikuttelu pahentaa kipua. Kipu on yleensä pahimmillaan aamulla ja helpottaa, kun kättä käyttää. Jännetuppia on ranteen ylä- ja alapuolella. Jos ahtauttava jännetuppitulehdus sijaitsee sormen koukistajajänteessä, sitä kutsutaan napsusormeksi. Jos tulehdus sijaitsee peukalossa, sitä kutsutaan De Quervainin taudiksi. Hoitona on kuormituksen vähentäminen, paikallinen kipugeeli sekä jossakin tapauksissa kortisoniruiske tai leikkaus. Lastaa voi käyttää, jos se auttaa selviytymään työssä.

Rannekanavaoireyhtymää esiintyy Suomessa miehillä noin 2 %:lla ja naisilla noin 5 %:lla. Altistavia tekijöitä ovat ylipaino, raskaus ja tietyt sairaudet (diabetes, nivelreuma, kilpirauhasen vajaatoiminta ja munuaissairaudet). Myös tupakointi lisää riskiä. Rannekanavaoireyhtymä voi tulla myös rannemurtuman jälkeen. Rannekanavaoireyhtymässä peukalo, etu- ja keskisormi sekä nimetön puutuvat. Oireet pahenevat yleensä öisin, ja käden ravistelu lievittää niitä. Kädessä voi olla myös särkyä, ja se saattaa tuntua kömpelöltä ja heikolta. Jos kyseessä on selvästi ohimenevä, esimerkiksi raskauden, fyysisen rasituksen tai murtuman aiheuttama tila, ja oireet ovat lieviä tai kestäneet lyhyen aikaa, hoidoksi riittää turvallinen kipulääkitys, ohjaus ja seuranta. Joskus apua on myös lastoituksesta, esimerkiksi yölastasta. Pinnetila voi korjaantua ilman leikkausta, mutta jos oireet ovat voimakkaat tai tutkimustulokset viittaavat mahdolliseen hermovaurioon, hoitona on leikkaus.

Hoidolla pyritään lievittämään kipua ja palauttamaan työkyky. Lääkityksen tavoitteena on kivun turvallinen hoito, joten ensisijaisia vaihtoehtoja ovat paikallisesti käytettävät tulehduskipuvoiteet ja -geelit sekä parasetamoli. Normaalit arkipäivän toimet, kuten liikunta ja kotiaskareet kivun sallimissa rajoissa, edistävät toipumista. Liikuntaharjoituksilla voi nopeuttaa työhön paluuta ja vähentää sairauspoissaoloja. Muita keinoja voivat olla työterveyslääkärin yhteydenotto esihenkilöön, uudet työjärjestelyt, työfysioterapeutin tuki ja osasairausvapaa.

Lue alta yläraajan rasitusoireiden vaikutuksesta työkykyyn, ja työn muokkauksen keinoista.

  1. Tärkeimpiä työhön liittyviä epikondyliitin, jännetuppitulehduksen ja rannekanavaoireyhtymän riskitekijöitä ovat

    • samanlaisina toistuvat työliikkeet eli toistotyö  
    • tehtävät, joissa täytyy käyttää runsaasti käsivoimia  
    • työasennot, joissa ranteen pitää olla taivutettuna 
    • kylmä ja tärinä.  

    Kun nämä tekijät esiintyvät yhdessä, ne myös voimistavat toistensa vaikutusta.

    Jos työ vaatii kipeytyneen raajan käyttöä, voi lyhyt 3–5 päivän sairausloma olla oireiden kivuliaimmassa vaiheessa aiheellinen. Vaikeimmissa tapauksissa tietyin kriteerein jännetuppitulehdus, epikondyliitti ja rannekanavaoireyhtymä voidaan luokitella myös ammattitaudeiksi. Ammattitautikorvaus edellyttää, että yläraajan rasitusoireet ovat todennäköisesti ja pääosin aiheutuneet työstä. Jos yläraajan rasitusoireet pitkittyvät ja on epävarmaa, pystyykö entisestä työstään enää selviytymään, on harkittava alan vaihtoa sekä ammatillista kuntoutusta.

  2. Työterveys on keskeisessä roolissa rasitusoireiden ehkäisyssä, tunnistamisessa ja hoidossa. Työtä suunniteltaessa pyritään siihen, että työ sisältää mahdollisimman vähän samanlaisina toistuvia liikkeitä. Jos tehtävä kuitenkin sisältää toistotyötä, on tärkeää totuttaa uusi työntekijä siihen vähitellen. Työssä käytettävät työvälineet kannattaa valita huolellisesti ja opastaa niiden oikeaoppinen käyttö, jotta voidaan vähentää yläraajojen kuormitusta. Työtehtävistä riippuen rasitusvammojen ehkäisyssä ja kuntoutuksessa/hoidossa on myös hyvä huomioida oikeat nostotekniikat, liikutettavien taakkojen keventämismahdollisuudet, tarttumisen apuvälineet, tauotus ja esimerkiksi mahdollisuudet hyödyntää puheentunnistusohjelmistoja.

    Jos työntekijällä on jo ollut työn aiheuttama rasitusvamma, työterveyshuolto voi suositella, ettei työntekijää sijoitettaisi sellaiseen työhön, jossa se voi uusiutua.

Nivelrikko

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Suomessa yli 30-vuotiaista miehistä 6 % ja naisista 5 % sairastaa lonkkanivelrikkoa. Polvinivelrikkoa sairastaa yli 30-vuotiaista miehistä 6 % ja naisista 8 %. Iän myötä nivelrikko yleistyy huomattavasti.

Nivelrikossa koko nivel on sairastunut, sillä nivelrikko aiheuttaa muutoksia niin nivelrustossa, luussa, nivelkapselissa kuin lihaksissakin. Muutokset tapahtuvat yleensä hitaasti vuosien kuluessa, eikä vaurioitunut nivelrustokudos enää uusiudu ennalleen. Sen perimmäistä syytä ei tiedetä, mutta sairauden taustalla on kuitenkin usein lihavuus, nivelvamma tai raskas ruumiillinen työ.

Nivelrikon oireita ovat yleensä jomottava kipu, joka pahenee liikkuessa ja lievittyy levossa. Kun sairaus etenee, kipu voi muuttua jatkuvaksi, ja se saattaa vaivata myös öisin. Nivelet ovat aamuisin jäykkiä, ja liikkeelle lähteminen saattaa olla hankalaa esimerkiksi istumisen jälkeen. Myös kävely sekä tasamaalla että portaissa tuntuu vaikealta. Polven nivelrikkokipu on paikallista eli se tuntuu pääsiassa polven alueella, mutta se voi säteillä myös säären yläosaan. Lonkkanivelrikko tuntuu usein nivustaipeessa ja etureiden yläosassa, mutta kipu voi säteillä myös laajemmalle alueelle, kuten pakaraan ja muuallekin reidessä.

Lääkäri tekee nivelrikkodiagnoosin potilaan kuvaamien oireiden, niveltutkimusten ja röntgenkuvien perusteella. Joskus voidaan tarvita myös muita tutkimuksia.

Itsehoito on nivelrikon hoidon perusta. Se tarkoittaa, että lääkäri tai joku muu terveydenhuollon ammattilainen kertoo potilaalle, mistä sairaudessa on kyse ja miten hän voi omilla keinoillaan helpottaa tilannetta. Tilannetta helpottavia keinoja ovat sopivat liikuntatavat, kivun hallintakeinot ja hoito, laihduttaminen ja ruokavalioneuvonta sekä nivelvammojen ehkäisy.

Terapeuttisen harjoittelun asiantuntija on fysioterapeutti, joka valitsee sopivat yksilölliset harjoitukset ja ohjaa oikean tekniikan ja harjoittelun. Liikunta voi olla ohjattua tai omatoimista, mutta sen on oltava säännöllistä ja jatkuvaa. Liikunnassa huomioidaan muun muassa potilaan ikä, nivelrikon oireet ja aste sekä muut sairaudet ja liikkumiskyky. Suositeltavia liikuntamuotoja ovat sellaiset, joissa niveliin ei kohdistu voimakkaita iskuja tai kiertoliikkeitä ja joissa tapaturmariski on pieni. Tällaisia ovat esimerkiksi kävely, pyöräily ja uinti. Jos nivel on tulehtunut, kuormitusta tulee keventää, kunnes niveltulehdus on rauhoittunut.

Lääkkeettömiä kivun hoitoja voidaan käyttää joko pelkästään tai terapeuttisen harjoittelun ja liikunnan rinnalla. Kylmä- ja jääpakkauksilla voi vähentää polvinivelrikon aiheuttamaa polven turvotusta ja parantaa reiden etuosan lihaksen voimaa. Akupunktio voi vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä ainakin lyhytaikaisesti polven nivelrikossa.

Polvituen käyttö saattaa vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä polven nivelrikossa. Sekä polvi- että lonkkanivelrikossa on suositeltavaa käyttää apuvälineitä tarpeen mukaan, sillä ne vähentävät oireilua ja helpottavat jokapäiväisiä askareita.

Lääkkeillä voi lievittää nivelrikkoon liittyvää kipua ja edistää toimintakykyä, mutta parantavaa tai taudin etenemistä estävää lääkettä ei vaivaan ole olemassa. Lääkitystä on saatavilla suun kautta otettuna, voiteina tai pistoksina.

Jos mikään muu hoitokeino ei ole auttanut nivelrikkokipuihin tai toimintakyky on olennaisesti heikentynyt, saattaa lääkäri perusteellisen yksilöllisen tutkimuksen ja harkinnan jälkeen ehdottaa leikkaushoitoa. Niistä tehokkain on tekonivelleikkaus.

Lue alta nivelrikon vaikutuksesta työkykyyn, ja työn muokkauksen keinoista.

  1. Esihenkilön ja työterveyden tulee seurata nivelrikkoisen työntekijän toimintakykyä. Nivelrikon edetessä työkykyä voi ylläpitää työjärjestelyin ja ergonomiaratkaisuin tai sijoittamalla työntekijä terveydentilalleen sopivaan työhön.

    Polvi- ja lonkkanivelrikkoinen työntekijä voi usein jatkaa työtään osa-aikaisesti tekonivelleikkausta odotellessa. Tekonivel voi useissa tapauksissa palauttaa työkyvyn. Olkapään ja käden nivelrikossa tekonivelleikkaus lievittää usein kipua. Se rajoittaa kuitenkin huomattavasti nostamista, minkä vuoksi fyysisesti keskiraskaassakaan työssä jatkaminen ei ole yleensä mahdollista.

    Jos nivelrikon syynä on tapaturma, tai nivelrikko on alkanut jo nuorena, on ammatillinen uudelleenkoulutus raskasta fyysistä työtä tekevillä tarpeen. Tekonivelleikkausta voi joutua odottamaan huonollakin toimintakyvyllä pitkään.

  2. Polvi ja lonkkanivelrikkoisten henkilöiden tulee välttää toistuvaa kyykistelyä, portaissa ja epätasaisella alustalla liikkumista, pitkäkestoisia istumis- tai seisomisaikoja, nivelen ääriasentoja ja raskaiden taakkojen nostamista.

    Olka-, ranne- ja sorminivelrikkoisten henkilöiden tulee välttää nostoja ja yläraajojen voimaa vaativaa työtä. Työtä voi helpottaa lastoilla, tarttumista helpottavilla apuvälineillä sekä ergonomisilla työvälineillä ja osa-aikatyöllä.

Lue lisää tuki- ja liikuntaelinten terveyden tukemisesta työpaikalla:

Tietoa työnantajalle

Tietoa esihenkilölle

Tietoa yrittäjälle

Tietoa työntekijälle