Ritva Tarkiainen vastuulliseksi vakuutusmatemaatikoksi ja aktuaari- ja analytiikkapalveluiden johtajaksi
Ilmarisen hallitus on nimittänyt vastuulliseksi vakuutusmatemaatikoksi filosofian lisensiaatti, SHV-matemaatikko Ritva Tarkiaisen. Hän tulee myös johtamaan Ilmarisen aktuaari- ja analytiikkapalvelut -osastoa.
Vastuullisen vakuutusmatemaatikon roolissa Ritva Tarkiainen raportoi suoraan Ilmarisen hallitukselle ja toimitusjohtajalle sekä osallistuu johtoryhmätyöskentelyyn. Aktuaari- ja analytiikkapalveluiden johtajana Ritva pääsee yhdessä koko Ilmarisen organisaation kanssa rakentamaan datalla johtamista ja edistämään digitalisaatiota asiakkaidemme hyödyksi. Osaston johtajan roolissa hän raportoi talous- riskienhallintajohtajalle Mira Kaupille.
– Otan mielenkiinnolla vastaan tämän tehtävän. Pääsen tekemään merkityksellistä työtä Ilmarisen, sen asiakkaiden ja koko työeläkealan eteen yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa, Ritva Tarkiainen toteaa.
– Toivotan Ritvan lämpimästi tervetulleeksi Ilmariseen. Ilmarisen tuore tammi–syyskuun tulos kertoo yhtiön hyvästä vireestä ja kustannustehokkuuden paranemisesta. Tiedolla johtaminen ja datan hyödyntäminen ovat meillä keskeisiä asioita. Työssään Ritva pääsee kehittämään Ilmarisen aktuaari- ja analytiikkapalveluja, riskienhallintaa ja laskuperusteita niin Ilmarisen kuin asiakkaidemme hyödyksi. Tärkeää on myös koko työeläkejärjestelmän kehittäminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa, Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.
Ritva Tarkiainen aloittaa Ilmarisessa 1.1.2024.
Kuva: Fanni Toimela
Ajankohtaista
Uudistamme toimintaamme – uusi organisaatio aloittaa vuoden alusta
Ilmarisessa lokakuussa alkaneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Uudelleenjärjestelyjen tavoitteena oli lisätä asiakaslähtöisyyttä ja selkeyttää johtamisrakenteita.
Joululahjoituksemme tukee vähävaraisia lapsiperheitä
Tuemme tänä vuonna joululahjoituksellamme vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa.
Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen
Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemusala sekä rakentaminen.