Tiedote 15.12.2023

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu

Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä yli kaksi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista jyrkimmin laskivat henkilöstövuokraus ja rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä laski marraskuussa -2,3 prosenttia (lokakuu -2,0) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan viestintä- ja tietotekniikka (+1,5 %) oli nousussa.

– Ilmarisen suhdanneindeksin kesäkuusta alkanut negatiivinen kehitys jatkui myös marraskuussa. Taloutta rasittavat muun muassa inflaatio ja kohonnut korkotaso sekä keskeisten vientimaiden, kuten Saksan, teollisuustuotannon yskiminen, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Työllisyys reagoi heikentyneeseen suhdanteeseen aina viiveellä.

– Osalla yrityksistä on edelleen hankaluuksia rekrytoida uusia työntekijöitä, ja yritykset pyrkivätkin pitämään kiinni työntekijöistä vaikeammankin taloustilanteen aikana. Laskusuhdanteesta ennustetaan vielä suhteellisen lyhyttä ja on arvioitu, että euroalueen bruttokansantuote elpyy loivasti jo ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Suhdanneindeksin toimialoista laskussa olivat henkilöstövuokraus (-12,7 %), rakentaminen (-8,5 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,5 %), kauppa (-2,6 %), kuljetus (-2,3 %) ja teollisuus (-0,2 %).

– Rakennusalan yritysten haasteet ovat jatkuneet jo pitkään. Tilastokeskuksen tilastoissa rakennusalan konkurssit ovat olleet nousussa, ja lokakuussa eniten konkursseja laitettiin vireille rakentamisen ja muiden palveluiden toimialoilla. Henkilöstövuokraus toimialana kytkeytyy vahvasti myös rakennusalaan. Alkaneesta talvimatkailusesongista odotetaan kuitenkin piristysruisketta myös henkilöstövuokrauksen puolelle, kommentoi Jouni Vatanen.

Työntekijämäärä laskussa kaikilla alueilla

Alueellinen tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys oli marraskuussa lokakuun lailla negatiivista koko Suomessa: eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-3,6 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (-1,5 %).

Marraskuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

  • Etelä-Suomi (-1,8 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+1,3 %) ja teollisuudessa (+0,7 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-12,2 %), rakentaminen (-8,2 %), majoitus- ja ravitsemusala (-5,0 %), kuljetus (-3,1 %) ja kauppa (-2,4 %).
  • Länsi-Suomi (-1,5 %): Kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+4,6 %) ja teollisuudessa (+0,6 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-13,2 %), rakentaminen (-7,7 %), kauppa (-3,0 %), majoitus- ja ravitsemusala (-1,5 %) ja kuljetus (-1,0 %).
  • Itä-Suomi (-3,6 %): Kasvua oli vain viestintä- ja tietotekniikassa (+0,8 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-19,9 %), majoitus- ja ravitsemusala (-7,9 %), rakentaminen (-7,0 %), teollisuus (-3,2 %), kuljetus (-3,1 %) ja kauppa (-2,8 %).
  • Pohjois-Suomi (-3,3 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-14,5 %), rakentaminen (-10,6 %), teollisuus (-6,5 %), viestintä- ja tietotekniikka (-4,6 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,4 %), kauppa (-2,4 %) ja kuljetus (-0,3 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Tiedote 15.5.2025

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui, mutta näkymä on edelleen heikko

Työntekijämäärä väheni huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat sosiaali- ja terveyspalvelut, majoitus- ja ravitsemisala sekä rakentaminen. Myös maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat joka alueella.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui, mutta näkymä on edelleen heikko

Tiedote 23.4.2025

Moni jatkaa työssä yhä pidempään, mutta vaihtelua on toimialoittain paljon – työuraindeksi tarjoaa uutta tietoa työnteosta

Yhä useampi jatkaa työssä, vaikka voisi jäädä jo eläkkeelle. Lähes puolet Ilmarisessa vuosina 2021–2024 eläkkeen aloittaneista jäi eläkkeelle vasta alimman eläkeikänsä jälkeen. Ilmiö ei koske pelkästään asiantuntija-aloja. Tiedot selviävät Ilmarisen uudesta työuraindeksistä.

Moni jatkaa työssä yhä pidempään, mutta vaihtelua on toimialoittain paljon – työuraindeksi tarjoaa uutta tietoa työnteosta
Lisää uutisia ja tiedotteita