Ilmarisen toimitilarakennus ulkoa, kuvituskuva.
Tiedote 16.5.2022

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä nousi lähes viisi prosenttia

Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä lähes viisi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Työntekijämäärä on nyt jatkanut kasvuaan yhtäjaksoisesti vuoden ajan. Toimialoista vahvimmin kehittyivät majoitus- ja ravitsemusala sekä henkilöstövuokraus.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi huhtikuussa +4,8 prosenttia (maaliskuu +3,9 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.

– Ilmarisen suhdanneindeksissä seuraamista toimialoista ei yksikään ollut huhtikuussa laskussa. Positiivinen kehitys työntekijämäärissä on nyt jatkunut jo vuoden ajan. On hienoa, että hyvä kehitys näkyy myös laajasti koko Suomessa, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Hyvä kehitys näkyi voimakkaimmin majoitus- ja ravitsemusalalla (+34,1 %), henkilöstövuokrauksessa (+18,2 %), viestinnässä ja tietotekniikassa (+8,7 %) ja teollisuudessa (+3,7 %).

Kukaan ajankohtaisia tapahtumia viime aikoina seurannut ei kuitenkaan ole voinut välttyä negatiivisilta uutisilta ja arvioilta talouden kehityksestä.

– Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, raaka-aineiden hintojen nousu, maailman talouden kasvuvauhdin hiipuminen sekä keskuspankkipolitiikka ja nousevat korot vaikuttavat väistämättä myös Suomen talouteen. Inflaation kiihtyminen nostaa tavaroiden sekä palvelujen hintaa ja vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen. Alkuvuoden hyvästä kehityksestä huolimatta on mahdollista, että loppuvuodesta eri toimialojen työntekijämäärä kääntyy jopa laskuun, Vatanen arvioi.

Alueiden kehitys edelleen vahvaa

Ilmarisen suhdanneindeksi on kehittynyt myös alueellisesti positiivisesti viimeisen vuoden ajan. Huhtikuussa viestintä- ja tietotekniikka, teollisuus sekä majoitus- ja ravitsemusalat olivat plussalla kaikilla alueilla. Voimakkainta kehitys oli Etelä-Suomessa (+6,2 %) ja Pohjois-Suomessa (+5,0 %).

Huhtikuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

Etelä-Suomi (+6,2 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+39,4 %), henkilöstövuokrauksessa (+18,1 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+9,7 %), kuljetuksessa (+3,3 %), teollisuudessa (+2,6 %) ja kaupan alalla (+1,4 %). Laskussa oli ainoastaan rakentaminen (-1,2%).

Länsi-Suomi (+4,5 %): Kasvua tuli majoitus- ja ravitsemusalalla (+37,8 %), henkilöstövuokrauksessa (+21,6 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+9,0 %), teollisuudessa (+4,9 %) sekä rakentamisessa (+0,6 %).  Laskussa oli ainoastaan kuljetusala (-0,7 %).

- Itä-Suomi (+1,7 %): Kasvussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (+13,2 %), henkilöstövuokraus (+11,2 %), teollisuus (+4,2 %), viestintä- ja tietotekniikka (+3,0 %) ja kauppa (+2,3 %). Laskussa olivat kuljetus (-1,7 %) ja rakentaminen (-0,1 %),

Pohjois-Suomi (+5,0 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+27,9 %), rakentamisessa (+5,3 %), kaupan alalla (+5,2 %), henkilöstövuokrauksessa (+5,1 %) ja teollisuudessa (+4,9 %). Laskussa oli kuljetusala (-1,1 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

  • Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
  • Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Tiedote 16.12.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen

Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemusala sekä rakentaminen.

Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen

Uutinen 22.11.2024

YEL vuonna 2025 – mikä muuttuu?

YEL-vakuutus on sinulle yrittäjänä vakuutuksistasi tärkein. Se on nimittäin eläke- ja sosiaaliturvasi perusta. Lue alta, mitä kaikkea sinun on hyvä tietää YEL-vakuutuksestasi, kun vuosi vaihtuu.

YEL vuonna 2025 – mikä muuttuu?
Lisää uutisia ja tiedotteita