Nimityksiä Ilmarisessa
Meillä on aloittanut uusia ilmarislaisia ja myös siirrytty uusiin rooleihin. Tässä viimeisimpiä uutisia vuodelta 2024.
Anne Sarras-Naaralainen on nimitetty osastonjohtajaksi sijoitushallintoon. Hän vastaa sijoituslaskentaosastosta, joka hoitaa arvopapereihin ja lainoihin liittyvän osakirjanpidon, tilinpäätökset sekä viranomaisraportointia. Anne on paluumuuttaja ja työskennellyt aiemminkin Ilmarisessa sijoituslinjalla eri rooleissa. Anne aloitti Ilmarisessa kesäkuussa 2024.
Aiemmin uutisoitua
Sami Ärilä on nimitetty henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi 1.10.2024 alkaen. Sami on toiminut Ilmarisen henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018.
Ajankohtaista
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui
Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
Ilmarisen toimitalon remontissa käytetään paljon vanhaa
Jotta toimistotilamme olisivat jatkossakin mahdollisimman toimivat, Ilmarisen toimitalossa Helsingin Ruoholahdessa remontoidaan. Remontissa käytetään paljon vanhaa ja kierrätettyä.
Ilmarisen sijoitustuotto nousi 7,4 prosenttiin, vakavaraisuus vahvistui ja kustannustehokkuus parani
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi–syyskuussa 7,4 prosenttia eli 4,4 miljardia euroa. Sijoitusvarat nousivat 62,9 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus parani edelleen ja näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.