Työelämä
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!
Kilometrikisa innosti liikkumaan aktiivisesti
Kilometrikisa sai jälleen ilmarislaiset liikkumaan ja parantamaan työkykyään polkemalla, jopa aikaisempia vuosia enemmän. Teimmekin Kilometrikisassa tänä vuonna huipputuloksen!
Kilometrikisa innosti liikkumaan aktiivisestiMiksi Z-sukupolven kannattaisi kiinnostua tulevista eläkkeistä?
Ennen kesätyötäni Ilmarisella käsitykseni suomalaisesta eläkejärjestelmästä oli aika klassinen. Silloin harvoin, kun olin miettinyt eläkettä, ajatukseni olivat suunnilleen tällaisia: eläkkeelle en pääse ikinä ja eläkettä minulle ei riitäkään. Jo nyt nykyisille suurien ikäluokkien eläkeläisille maksetaan eläkkeet tämän päivän työntekijöiden palkoista.
Miksi Z-sukupolven kannattaisi kiinnostua tulevista eläkkeistä?Iästä on todellakin tehtävä isompi numero
Keskustelu ikääntyneiden asemasta työelämässä käy kuumana. Nykyään puolet konkareista jää eläkkeelle heti, kun se on mahdollista. Itse kuulun siihen toiseen puoleen, joka jatkaa työssä alimman vanhuuseläkeiän jälkeenkin. Ratkaisu oli minulle itsestään selvä, vaikka ei ongelmaton. Löysinkö suurimman ikärasistin sittenkin peilistä?
Iästä on todellakin tehtävä isompi numeroTyöperäinen maahanmuutto haastaa työnantajia – avuksi webinaarisarja
Globaali työvoiman liikkuvuus yli kansainvälisten rajojen on lisääntynyt. Pääasiallinen syy tähän on hybridi- ja etätyön räjähdysmäinen kasvu. Muutokset työnteon luonteessa haastavat perinteitä ja vaativat organisaatioilta uudenlaista osaamista muun muassa teknologiassa, lainsäädännössä, verotuksessa ja perheasioissa. Digitalisaation myötä monia työtehtäviä voi nykyisin hoitaa olinpaikasta riippumatta. Vielä vuosituhannen alussa ulkomaantyöllä tarkoitettiin lähinnä parin vuoden työkomennuksia ulkomailla.
Työperäinen maahanmuutto haastaa työnantajia – avuksi webinaarisarjaPidä silmällä eläkekertymääsi – erityisesti elämänmuutoksissa
Omakohtainen kokemukseni on, että kavereitten kanssa jutustelu eli henkilökohtainen suositus on varmin keino saada ihmiset pohtimaan hetkeksi omaa eläkekertymäänsä, eläkevuosiaan ja tutustumaan työeläkeotteeseensa.
Pidä silmällä eläkekertymääsi – erityisesti elämänmuutoksissaMietitäänkö teillä, millainen on mukautuva työelämä?
Miten tukea henkilöstöä työuran varrella – työelämään saapumista, sujuvaa arkea ja työssä jatkamista? Lue, miten me Ilmarisessa olemme asiaa ajatelleet.
Mietitäänkö teillä, millainen on mukautuva työelämä?Taukoja työuralla? Näin ne vaikuttavat eläkekertymääsi
Kuinka paljon opintojen jälkeinen välivuosi, lasten saaminen, ulkomaille muuttaminen tai sairastuminen vähentävät tulevaa eläkettäsi? Entä vaikuttaako joku enemmän kuin toinen, ja onko ajoituksella väliä eläkekertymän näkökulmasta?
Taukoja työuralla? Näin ne vaikuttavat eläkekertymääsiMitä opin kesätyössä enemmän kuin luentosalissa?
Kuka olisikaan arvannut, että YEL-vakuuttaminen voi olla mielenkiintoista? Kesäni vierähti Ilmarisessa YEL-vakuutuksien palveluneuvojan roolissa. Ensimmäisenä työpäivänä toimistorakennuksen aulaan astuessani en tiennyt tarkalleen, mitä olin tulossa tekemään, mutta nyt kolmen kuukauden jälkeen voisin pitää (ja pakko myöntää, pidänkin) tutuille luentoja työeläkejärjestelmästä.
Mitä opin kesätyössä enemmän kuin luentosalissa?Monimuotoinen työyhteisö on arvovalinta ja voimavara
Monimuotoisessa yhteisössä hyväksytään erilaisuus ja arvostetaan sitä. Työelämän monimuotoisuuteen liittyy vahvasti myös inklusiivisuus ja tasa-arvoisuus. IKEAlle monimuotoisuus on tärkeä osa työyhteisöä ja -arkea. Työporukkaan on helppo tulla mukaan ja kaikkien ääni kuuluu.
Monimuotoinen työyhteisö on arvovalinta ja voimavara