Työelämä
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!
Canonilla arvostetaan konkareita – jatkuva oppiminen pitää työkykyä yllä
Canon on Japanissa vuonna 1937 perustettu globaali teknologiayritys. Suomessa Canon on toiminut 1980-luvun alusta lähtien. Lähes yhtä kauan yhtiössä työskennellyt Harry Heinonen on pysynyt mukana alan kehityksessä jatkuvan koulutuksen avulla. Canonilla suunnitelmallinen työkykyjohtaminen tukeekin työssä jatkamista. Hyvä työ näkyy myös yrityksen maksuluokassa.
Canonilla arvostetaan konkareita – jatkuva oppiminen pitää työkykyä ylläHyvästit taukohuoneelle - täältä tullaan eläke!
Kollegat ja kaverit kyselevät, miltä tuntuu lähteä eläkkeelle. Olen huomannut vastaavani jokaiselle eri tavalla, koska rehellinen vastaus on: en tiedä.
Hyvästit taukohuoneelle - täältä tullaan eläke!Meidän jokaisen työkyky on hiuskarvan varassa
Työkykymme on uhattuna, jos työ kuormittaa jatkuvasti liikaa – henkisesti tai fyysisesti. Työkyvyttömyyden taustalla voi olla monenlaisia syitä, jotka voivat saada aikaan lumipalloefektin. Myös työn ulkopuoliset tekijät voivat lisätä kuormitusta. Erityisesti henkistä kuormittavuutta voi olla vaikea havaita. Jos kiskoilta putoaminen voi tapahtua kenelle vain, niin onko mahdollista päästä takaisin raiteille? Työn ja toimintaympäristön muutosten keskellä on hyvä muistaa tärkein eli ihminen. Voimmeko empatialla, positiivisella palautteella ja hyvällä käytöksellä auttaa kavereita työkykyisiksi?
Meidän jokaisen työkyky on hiuskarvan varassaKohti uutta arkea – uudistimme ammatillisen kuntoutuksen palvelumme
Työelämä muuttuu jatkuvasti, ja niin muuttuvat myös asiakkaidemme tarpeet. Aiemmin ammatillisen kuntoutuksen asiakkaamme hakeutuivat palveluihin tyypillisesti tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi. Nykyään tilanne on moninaisempi: mielenterveyden haasteet korostuvat, ja palvelujamme hakevat entistä nuoremmat ihmiset. Asiakkaamme eivät enää tarvitse vain yhden tyyppisiä ratkaisuja, vaan heidän haasteensa ja toiveensa ovat yksilöllisempiä ja monimuotoisempia.
Kohti uutta arkea – uudistimme ammatillisen kuntoutuksen palvelummePitopalveluyrittäjästä nuoriso-ohjaajaksi – ammatillinen kuntoutus on vaihtoehto myös yrittäjälle
Miten jatkaa eteenpäin, kun terveysongelmat tulevat yrittäjyyden tielle? Sanna Leppämäki suuntasi rohkeasti uudelle alalle, kun työkyky ei enää riittänyt pitopalveluyrittäjän työhön.
Pitopalveluyrittäjästä nuoriso-ohjaajaksi – ammatillinen kuntoutus on vaihtoehto myös yrittäjälleVoiko tulevaisuuteen suunnata katse menneisyydessä? - ralliautoilusta oppia työkykyjohtamiseen
Miten työkykyjohtamisessa voisi ottaa oppia autolla ajamisesta? Autoa ohjatessa on selvää, että päästäkseen turvallisesti etenemään, on pidettävä katse kohdistettuna eteenpäin. Matkan päämäärä on yleensä myös tiedossa ratin taakse istahtaessa. Ajaessa vilkaistaan auton mittaristoa ja harkitaan saadun tiedon sekä muiden havaittujen olosuhteiden perusteella, olisiko esimerkiksi kaasua syytä höllentää vai lisätä.
Voiko tulevaisuuteen suunnata katse menneisyydessä? - ralliautoilusta oppia työkykyjohtamiseenTarvitsemme pidempiä, parempia ja enemmän työuria
Pidemmät työurat ovat olleet keskeinen yhteiskunnallinen tavoite jo pitkään. Tällä hetkellä kehitys polkee kuitenkin paikallaan. Suomen väestörakenne on ollut suuressa muutoksessa, kun syntyvät ikäluokat ovat jääneet entistä pienemmiksi ja senioreita on yhä enemmän. Tuoreen väestöennusteen mukaan nykyisen tasoinen nettomaahanmuutto ylläpitäisi kuitenkin väkiluvun kasvua seuraavat 30 vuotta. Kestävään työelämään ja työkykyjohtamiseen panostaminen on silti välttämätöntä, jotta onnistumme työurien pidentämistalkoissa.
Tarvitsemme pidempiä, parempia ja enemmän työuriaSujuva työ tuo vetovoimaa – mistä löytyvät kehittämisen työkalut?
Yritykset reagoivat toimintaympäristön muutoksiin kehittämällä toimintaansa. Haastavinakin aikoina ne haluavat houkutella hyviä työntekijöitä ja pitää heistä myös kiinni. Miten voi kehittää työtä vastuullisesti samalla työntekijät huomioiden? Olisiko ergonomiasta ratkaisuksi?
Sujuva työ tuo vetovoimaa – mistä löytyvät kehittämisen työkalut?Hyvien uutisten päivä – viestinnän tyylillä on merkitystä
Kielteiset uutiset herättävät huomiomme, päätyvät mediaan herkemmin ja saavat enemmän klikkejä. Tämänkin uhalla kirjoitan blogipostauksen, jossa käännän viimeaikojen uutisoituja tutkimustuloksia toisinpäin positiivisiksi. Katsotaan, ropiseeko lukukertoja.
Hyvien uutisten päivä – viestinnän tyylillä on merkitystä