Eläkkeet
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!
Miten ottaa eläke puheeksi?
Omannäköinen eläkeaika -tietoiskuissamme on yhtenä aiheena tänä vuonna ollut, miten työnantajat ja esihenkilöt voisivat nostaa eläkkeelle siirtymisen osaksi keskusteluita mahdollisimman fiksusti.
Miten ottaa eläke puheeksi?Eläkeikää lähestyvä yrittäjä, tiedätkö vaihtoehdoistasi?
Yrittäjänä jäät eläkkeelle samaan tapaan kuin työntekijäkin. YEL-työtulosi ratkaisee, minkä suuruinen eläkkeesi on. Eläkeikäsi määräytyy syntymävuotesi perusteella.
Eläkeikää lähestyvä yrittäjä, tiedätkö vaihtoehdoistasi?Marketta Rantama ryhtyi yrittäjäksi eläkkeellä ja murtaa nyt ennakkoluuloja – ”Olisinko heittänyt osaamiseni romukoppaan?”
Työssä käymisen ja eläkkeellä olemisen raja on ihmisille usein hyvin jyrkkä, sanoo eläkkeellä yrittäjäksi ryhtynyt Marketta Rantama. Omalla esimerkillään hän haluaa kannustaa ikätovereitaan hyödyntämään rohkeasti osaamistaan. Hänelle yrittäjyys on tuonut elämään mielekästä sisältöä sekä vapauden puhua täysin omien arvojensa pohjalta.
Marketta Rantama ryhtyi yrittäjäksi eläkkeellä ja murtaa nyt ennakkoluuloja – ”Olisinko heittänyt osaamiseni romukoppaan?”Koska vietit viimeksi hetken työeläkeotteesi parissa?
Työeläkeotteellesi päivittyy kuukausittain tärkeää tietoa tulevasta eläkkeestäsi. Muista käydä tarkastamassa se säännöllisesti OmaEläke-palvelussa, sillä eläkekertymäsi kasvaa joka kuukausi. Tuleva eläkkeesi perustuu työeläkeotteen sisältämiin tietoihin. Siksi on tärkeää ja oma tehtäväsi varmistaa vuosittain, että eläkkeen perusteena olevat palkkatietosi ovat oikein.
Koska vietit viimeksi hetken työeläkeotteesi parissa?Iästä on tehtävä nykyistä suurempi numero
Täytin 60 vuotta neljä vuotta sitten. Sen jälkeen Ilmarisen OmaEläke-palvelu on alkanut kovasti kiinnostamaan. Kertyneen eläkkeen määrän lisäksi palvelu nimittäin ilmoittaa kolme mielenkiintoista päivämäärää. Niistä kaukaisin on päivä, jolloin täytän 69 vuotta ja eläkkeen karttuminen päättyy. Toinen on lähempänä ja tarkoittaa tavoite-eläkeikäni ajankohtaa. Hätkähdyttävintä oli kuitenkin nähdä se kolmas päivämäärä, joka pisti miettimään vanhenemista ja työn henkilökohtaista merkitystä aivan uudella tavalla.
Iästä on tehtävä nykyistä suurempi numeroPerhe-eläke on paljon muutakin kuin turvaa vanhuuden varalle
Perhe-eläke antaa turvaa toimeentuloon leskelle, kun puoliso menehtyy. Myös alle 20-vuotiaat lapset voivat saada lapseneläkettä perhe-eläkkeen turvin. Perhe-eläke perustuu työeläketurvaan. Toisin sanoen samalla tavoin kuin työeläke vanhuuden varalle, myös perhe-eläke karttuu jokaisen tienatun euron myötä.
Perhe-eläke on paljon muutakin kuin turvaa vanhuuden varalleKasvata eläkettä lataamalla sähköautoasi
Numerot vilisevät silmissä ja tyttäreni huutaa: ”Laita iskä ovi kiinni, täällä haisee pahalle!” Liipaisin naksahtaa ja muutama tippa 10 tilavuusprosenttia etanolia sisältävää 95 E10 -bensiiniä valuu letkusta ulos. Tuttu haju vie muistelmissa nuoren kaupunkilaispojan juhannusöiselle mökille, missä vuoden 83’ 50cc puoliautomaatti Honda Monkey on juuri saanut valkoisen tankkinsa täyteen menovettä ja pärryttely jatkuu läpi yön. Vähänpä silloin tiesin, että joskus voisin tankkaamalla tienata eläkettä.
Kasvata eläkettä lataamalla sähköautoasiTöitä eläkeläisille ja konkareita yrityksille
Ilmarisen helmikuun alun iAreenassa julkistamien tutkimustulosten perusteella kaksi kolmesta haluaisi tehdä ansiotöitä eläkkeellä. Moni työhaluinen eläkeläinen ei kuitenkaan tee ansiotöitä, joten meillä yhteiskunnassa ja yrityksissä jää hyvää osaamista hyödyntämättä. Tämä on harmillista varsinkin tilanteessa, jossa monella alalla on suorastaan työvoimapulaa.
Töitä eläkeläisille ja konkareita yrityksilleVäki vanhenee – mitä pitää tehdä, että eläkevarat riittävät?
Jo 1990-luvulla oltiin huolissaan siitä, että Suomen väestö vanhenee ja ikäluokat pienenevät. Eläkkeenmaksajista alkoi olla pulaa. Sama ongelma vaivaa edelleen. Mitä pitäisi tehdä, että eläkevarat riittävät myös tuleville sukupolville?
Väki vanhenee – mitä pitää tehdä, että eläkevarat riittävät?