Uutinen 6.11.2023

Elinaikakerroin vuodelle 2024 on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuodelle 2024 elinaikakertoimeksi 0,94692. Elinaikakertoimen tarkoituksena on sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa ja eläkemenoa sen mukaan, miten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä muuttuu.

Elinaikakerroin vahvistetaan vuosittain. Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1962 syntyneiden vuonna 2024 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain mukaisia vanhuuseläkkeitä 5,3 prosenttia. Tämä on 0,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten.

Jos jatkat työssäsi omaan tavoite-eläkeikääsi saakka, elinaikakertoimen vaikutus kompensoituu. Oman tavoite-eläkeikäsi näet OmaEläke-palvelustamme.

Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2024 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta.

Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.

Arvioi tulevan eläkkeesi määrää

Jos keskimääräinen elinikä nousee, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä. Ensimmäisen kerran odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä on laskenut. Siksi vuodelle 2024 vahvistettu elinaikakerroin pienentää eläkettä vähemmän kuin kahdelle edellisvuodelle vahvistetut. Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.

Voit arvioida tulevan eläkkeesi määrää laskurien avulla OmaEläke-palvelussa. OmaEläkkeestä löydät myös aina ajantasaiset eläketiedot, kuten sähköisen työeläkeotteesi ja eläkkeellä ollessasi eläkkeen maksutiedot.

Valitse samalla sähköinen asiointi

Tarkasta OmaEläkkeessä, että yhteystietosi ovat ajan tasalla, ja että olet antanut suostumuksen sähköiseen asiointiin. Saat meiltä ajankohtaiset, eläkettäsi tai kuntoutustasi koskevat tiedot OmaEläkkeeseen tietoturvallisesti, helposti ja ympäristöä säästäen.

Lähetämme edelleen vuosittain lähes puoli miljoonaa eläke- ja kuntoutusasioihin liittyvää paperista kirjettä – auta meitä luopumaan paperipostista ja valitse sähköinen asiointi.

Lue lisää

Lue STM:n uutinen (stm.fi)

Lue myös

Lue ETK:n uutinen (etk.fi)

Ajankohtaista

Lisää uutisia ja tiedotteita