Siirry sisaltoon | Siirry navigaatioon
Ilmarinen
Tulosta sivu

TYÖNANTAJAN TYEL-VAKUUTUS

Kun yksityinen työnantaja myös kotitalous palkkaa työntekijän, hänen eläketurvansa vakuutetaan TyEL:n mukaan.

Helpoimmin hoidat kaikki työeläkeasiasi verkossa. Siellä voit muun muassa tehdä vakuutuksen ja siihen liittyvät ilmoitukset, maksaa maksut, tilata todistuksia sekä hakea eläkettä.

Tutustu Ilmarisen verkkopalveluihin.

Työeläkevakuutus lyhyesti

Lähes kaikista 18–67-vuotiaan työntekijän työansioista maksetaan eläkemaksua ja niistä kertyy työeläkettä. Alle 54,08 euron (2012) kuukausiansion työnantaja voi vakuuttaa vapaaehtoisesti.

Myös eläkkeensaajan ansiotyö vakuutetaan 68 vuoden ikään saakka.

Myös ulkomainen Suomessa toimiva työnantaja vakuuttaa työntekijänsä TyEL:n mukaan. Jos lähetät työntekijän tilapäisesti työskentelemään ulkomailla, hänetkin vakuutetaan Suomessa.

Jos olet itsenäinen yrittäjä, järjestät eläketurvasi YEL:n mukaan. Osa yrityksessä työskentelevistä omistajista vakuutetaan TyEL:n mukaan, osa YEL:n mukaan.

Työnantaja maksaa koko työeläkemaksun, mutta pidättää työntekijöiltä heidän maksuosuutensa. Vuoden 2012 TyEL-perusvakuutusmaksu on 23,3 prosenttia palkoista. Työnantajan maksua voi pienentää asiakashyvitys, jonka määrään vaikuttavat mm. vakuutusmaksut ja asiakassuhteen pituus. Alle 53-vuotiaan työntekijän eläkemaksu on 5,15 prosenttia ja 53 vuotta täyttäneellä se on 6,5 prosenttia palkasta.

Lisätietoja sosiaalivakuutusmaksuista saat esitteestämme Sosiaalivakuutusmaksut 2012 (pdf).